Hamppu.net
 Etusivu > MS-potilas > Kymppi rikki  

Kymppi rikki

Blogin pitoa aloittaessani kävelymatkani oli parin kilometrin luokkaa, ja olen sitä saanut pikkuhiljaa hilattua ylöspäin, ja viime kesänä se oli jo 6 kilometriä.

Syksyllä oli voinnissa alamäkeä, minkä johdosta päivittäiset kävelyni ovat olleet melko pitkään 2–4 kilometrin luokkaa, kuutta kilometriä en ole joko jaksanut tai ei ole ollut aikaa kävellä. Viime sunnuntaina päätin kokeilla, vieläkö tämä matka menee.

Kunnon höyryt ennen liikkeellelähtöä oloa parantamaan, ja eiku matkaan.

3 km: oikea jalka kränää hieman, mutta rupeaa jälleen toimimaan
5 km: päätän yrittää kävellä 8 km; aivot ovat jo hieman ”lomalla”, mutta jalat toimivat
6 km: vatsassa kramppailua ja jaloissa jotain ongelmia, hetken tuntuu, että voimat loppuvat täysin; menee ohi
8 km: olen ylittänyt itseni, olo on ”väsynyt mutta onnellinen”; kotitielle kääntymisen sijaan valitsen vielä 2,2 km lisälenkin
10 km: kotona noin 2 tuntia liikkeellelähdön jälkeen; Volcano lämpiämään; loppupäivä pääosin lepäilyä ja toipumista
Seuraava päivä: mikään paikka ei hiertynyt, hajonnut tai kipeytynyt liikaa.

Tein siis uuden oman, itse asiassa koko MS-diagnoosini aikaisen, kävelyennätyksen. Kartasta (Google Maps) mitattuna matka oli 10,3 km! Tehkääpä perässä. :) Hyvää joulua kaikille.

Avainsanat: ,

2 kommenttia merkintään “Kymppi rikki”

  1. Nimimerkki sanoo:

    Onneksi olkoon loistavasta suorituksesta! Tsemppiä!

  2. pajaripeikko sanoo:

    Wau, onneksi olkoon! Lueskelin noita alkumerkintöjä, joissa taisit tehdä 3,8km ennätyksen… 10,3km on tosi paljon varsinkin siihen nähden!

    Vointisi on ilmeisesti selkeästi mennyt parempaan suuntaan. Onnea siitä! Pysy päättäväisenä ja jatka samaan tahtiin :) Kaikkea hyvää sulle!