Kuva

Pienet uutiset 2013

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Avatar
Kippari
1 tähti
1 tähti
Viestit: 575
Liittynyt: 26.4.2013

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Kippari » 1.8.2013 7:04

Tutkija: ”Saattaa olla parempi käyttää kannabista kuin ryypätä jumalattomasti”
Lauri Pajunoja, Aamulehti


Jos kannabis laillistettaisiin Suomessa, se ei Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikön yliassistentti Sari Fröjdin mukaan olisi alkoholia isompi ongelma.

– Alkoholista on vaikeampi päästä eroon kuin kannabiksesta, koska sitä on yleisemmin saatavilla. Molemmista voi tulla riippuvaiseksi ja ajautua tärviölle.

Brittitutkijat lausuivat vuonna 2012, että kannabis ei ole roskaruokaa vaarallisempi. Fröjd pitää näkemystä ”aika hyvänä”.

– Viljelystä tuleva rikosseuraamus on isompi ongelma, kuin käytöstä aiheutuvat oireet.

Fröjd ei pidä kannabista uhkana kansanterveydelle.

– Ankarasti ajatellen terveeltä kansalta kiellettäisiin viina, tupakka ja läskikin, Fröjd sanoo.

– Saattaa olla parempi käyttää kannabista, kuin ryypätä jumalattomasti. Yleensä kannabiksen käyttäjät kuitenkin valitsevat molemmat pahat.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194829608274/artikkeli/tutkija+saattaa+olla+parempi+kayttaa+kannabista+kuin+ryypata+jumalattomasti+.html

Avatar
Kippari
1 tähti
1 tähti
Viestit: 575
Liittynyt: 26.4.2013

AL: Uruguayn alahuone hyväksyi kannabiksen laillistamisen

ViestiKirjoittaja Kippari » 1.8.2013 8:12

Aamulehti: Uruguayn alahuone hyväksyi kannabiksen laillistamisen tiukan väännön jälkeen

STT, Aamulehti, AP, AFP
Uruguayn alahuone on hyväksynyt kiistellyn lain kannabiksen laillistamisesta. Jos maan senaatti vahvistaa lain, Uruguaysta tulee ensimmäinen Latinalaisen Amerikan maa, joka laillistaa esimerkiksi kannabiksen kasvatuksen.

Kannabiksen käyttö on ollut ennestään sallittua maassa, mutta myynti ja kasvatus ei.

Presidentti Jose Mujica on kannattanut aloitetta, jotta myyntitulot virtaisivat valtiolle eivätkä järjestäytyneelle rikollisuudelle.

Hallitsevan vasemmistolaispuolueiden koalition Broad Frontin kaikki 50 jäsentä hyväksyivät lain. Päätös oli kuitenkin pienestä kiinni, sillä 46 alahuoneen jäsentä vastusti lakia. Lainsäätäjät kävivät aiheesta yli 13 tunnin kiihkeän väittelyn.


http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194829614480/artikkeli/uruguayn+alahuone+hyvaksyi+kannabiksen+laillistamisen+tiukan+vaannon+jalkeen.html

Avatar
Kippari
1 tähti
1 tähti
Viestit: 575
Liittynyt: 26.4.2013

HS: Marihuanan laillistava laki eteni Uruguayssa

ViestiKirjoittaja Kippari » 1.8.2013 8:20

Marihuanan laillistava laki eteni Uruguayssa
1.8.2013 8:10
REUTERS–HS


Kuva
Nuoret odottivat hallituksen päätöstä uudesta marihuanalaista Montevideossa keskiviikkona.


Uruguayn parlamentin alahuone on hyväksynyt lakiesityksen, joka tekisi marihuanasta myynnistä ja kasvatuksesta laillista.

Marihuanan käyttäminen on jo nykyään Uruguayssa laillista, mutta myynti ja kasvattaminen eivät ole.

Vasemmistopresidentti Jose Mujican tukema lakiesitys meni läpi parlamentin alahuoneessa täpärästi. Sitä kannatti 50 kansanedustajaa ja vastusti 46. Parlamentin ylähuoneen, eli senaatin on vielä hyväksyttävä laki, jotta se tulisi voimaan. Senaatin odotetaan käsittelevän asiaa myöhemmin tänä vuonna.

Käytännössä laki antaisi marihuanan kasvatuksen ja myynnin valtiollisen viranomaisen hoidettavaksi. Viranomainen myös huolehtisi sääntöjä rikkovien rangaistuksista ja tekisi valistustyötä.

Kotitaloudet ja klubit, joissa marihuanaa poltetaan, saisivat kasvattaa lain rajoissa tietyn määrän marihuanaa vuodessa. Myös marihuanan ostamiselle asetettaisiin rajoituksia. Rajojen ylittäminen olisi rangaistavaa.

Jotta Uruguaysta ei tulisi huumeturismin maa, marihuanan käyttö sallittaisiin vain uruguaylaisille.

Latinalaisessa Amerikassa monet merkittävät poliitikot ovat esittäneet huumeiden osittaista laillistamista järjestäytyneen rikollisuuden ja väkivallan hillitsemiseksi.

Lain vastustajat puolestaan katsovat muun muassa, että laki johtaisi vähitellen myös vahvojen huumeiden käytön lisääntymiseen.

Mielipidemittausten mukaan uruguaylaisten enemmistö vastustaa marihuanan myynnin ja kasvatuksen laillistamista.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Marihuanan+laillistava+laki+eteni+Uruguayssa/a1375319995923

Avatar
Kippari
1 tähti
1 tähti
Viestit: 575
Liittynyt: 26.4.2013

Aamulehti:”20 000 pirkanmaalaista käyttää kannabista”

ViestiKirjoittaja Kippari » 1.8.2013 11:43

Aamulehti:”20 000 pirkanmaalaista käyttää kannabista”

Antti Ojala, Aamulehti


Kannabikseen liittyvien huumausainerikosten määrä on räjähdysmäisessä kasvussa Pirkanmaalla.

– Rikosten määrä on kasvanut viime vuosina 20 prosentin vuosivauhdilla, sanoo rikoskomisario Jari Luoto Pirkanmaan poliisin huumeyksiköstä.

Kannabiksen käyttö on Luodon mukaan arkipäiväistynyt.

– Pahimmassa tapauksessa 20 000 pirkanmaalaista käyttää kannabista, Luoto arvioi. Se on noin neljä prosenttia maakunnan väestöstä.

Pössyttelijöiden määrä tupakoitsijoihin verrattuna on vielä pieni: Suomessa noin 20 prosenttia työikäisestä väestöstä tupakoi päivittäin.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194829632087/artikkeli/+20+000+pirkanmaalaista+kayttaa+kannabista+.html

Avatar
Kippari
1 tähti
1 tähti
Viestit: 575
Liittynyt: 26.4.2013

Piiritetystä kerrostalosta löytyi kannabisviljelmä

ViestiKirjoittaja Kippari » 1.8.2013 11:47

Jämsän Seutu: Piiritetystä kerrostalosta löytyi kannabisviljelmä, ase edelleen kateissa
Päivitetty 1.8.2013 09:51, julkaistu 1.8.2013 09:48

Jämsänkoskella viime perjantaina sattuneessa ampumatapauksessa todennäköisesti aseena ollut luvaton haulikko on edelleen kateissa.

Poliisi löysi Alatiellä sijaitsevaan kerrostaloon kohdistuneissa etsinnöissä yhdestä asunnosta pienen kannabisviljelmän. Sitä, oliko viljelmä siinä asunnossa, josta 25-vuotias ampujaksi epäilty jämsänkoskelaismies otettiin perjantai-iltana kiinni, poliisi ei kommentoi.

Kannabisviljelmä oli pieni, siinä oli alle 10 kasvia. Asiaa tutkitaan huumausainerikoksena.

Ampumatapaus sattui viime perjantaina noin kello 18 Jämsänkosken torin läheisyydessä. Ampujaksi epäilty mies oli poliisin mukaan alkoholin vaikutuksen alaisena.

http://www.jamsanseutu.fi/Uutiset/1194829633295/artikkeli/piiritetysta+kerrostalosta+loytyi+kannabisviljelma+ase+edelleen+kateissa.html

Avatar
Kippari
1 tähti
1 tähti
Viestit: 575
Liittynyt: 26.4.2013

YLE: Uruguay luomassa ensimmäistä valtion marihuanamonopolia

ViestiKirjoittaja Kippari » 1.8.2013 11:59

YLE: Uruguay luomassa maailman ensimmäistä valtion marihuanamonopolia
Ulkomaat 1.8.2013 klo 7:52 | päivitetty 1.8.2013 klo 10:03

Parlamentin alahuone hyväksyi esityksen marihuanan tuonnin, kasvatuksen ja jakelun siirtämisestä kokonaan valtion haltuun. Lopullisesti esityksestä päätetään Uruguayn senaatissa.

Kuva
Uruguan parlamentin alahuone äänesti marihuanan laillistavasta lakiesityksestä Montevideossa keskiviikkona. Kuva: Miguel Rojo / AFP

Uruguayn parlamentin alahuone hyväksyi keskiviikkona esityksen valtion marihuanamonopolista ensimmäisenä maailmassa. Esitys hyväksyttiin niukalla äänten enemmistöllä, sillä lain puolesta äänesti 50 kansanedustaa 96:sta. Ennen äänestystä edustajat keskustelivat kiistanalaisesta laista 14 tuntia.

Jos laki hyväksytään myös senaatissa, Uruguayhin luodaan monopoli, jossa valtio kontrolloi ja säätelee marihuanan sekä sen johdannaisten tuontia, kasvatusta, varastointia, markkinointia ja jakelua. Tuotanto olisi yksityistä, mutta luvanvaraista.

Presidentti José Mujican vasemmistolainen hallitus kannattaa lakia, kun taas kaikki oppositiopuolueet vastustavat sitä.

Monopoli pelastaisi ihmishenkiä

Lain puolustajien mukaan valtion monopoli auttaa taistelussa järjestäytynyttä huumerikollisuutta vastaan, koska marihuanamarkkinoiden pitäminen valtion käsissä heikentää huumekartelleja. Taistelu kartelleja vastaan on kallista ja vaikeaa, ja laittomien huumemyyjien syrjäyttäminen laillisella järjestelmällä saattaa säästää rahaa ja pelastaa ihmishenkiä.

Uruguaylaisille marihuanan käyttäjille lakimuutos mahdollistaisi enintään kuuden oman kasvin kasvattamisen. Lisäksi käyttäjät voisivat ostaa enintään 40 gramma marihuanaa kuukaudessa. Nykyään Uruguayssa marihuanaa saa pitää hallussa omaa käyttöä varten.

Kannattajien mukaan marihuanan käyttö on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana pienessä ja maaseutuvaltaisessa Uruguayssa. Uruguayn huumeviraston mukaan vajaa kymmenen prosenttia uruguaylaisista aikuisista on käyttänyt marihuanaa viimeisen vuoden aikana.

- Lakia ei ole tehty käytön lisäämiseksi. Kulutus on jo olemassa, sanoi lakia valmistellut kansanedustaja Sebastián Sabini.

Kansa ja oppositio vastustavat suunnitelmaa

Vastustajat pelkäävät, että lakimuutoksen myötä marihuanan käyttäjät siirtyvät entistä helpommin kovempiin aineisiin. Kansallispuolueen kansanedustaja Gerardo Amarilla sanoo, että lakiprojekti on tulella leikkimistä.

- 98 prosenttia niistä, jotka tuhoavat itseään kokaiinilla, aloittivat marihuanasta, Amarilla sanoi.

Viime viikolla julkaistun kyselyn mukaan 63 prosenttia uruguaylaisista vastustaa esitystä. Yhtenä huolena on, että Uruguayhin suuntautuu jatkossa ulkomaista huumeturismia.

Myös apteekkarit vastustavat lakia, sillä he eivät halua myydä riippuvuutta aiheuttavaa huumetta.

Seuraavaksi lakiehdotus menee senaattiin, jossa esitys hyväksyttäneen alahuonetta selvemmin luvuin.

Lähteet: AP, AFP
Jessikka Aro
Yle Uutiset

http://yle.fi/uutiset/uruguay_luomassa_maailman_ensimmaista_valtion_marihuanamonopolia/6757933

Avatar
Kippari
1 tähti
1 tähti
Viestit: 575
Liittynyt: 26.4.2013

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Kippari » 1.8.2013 15:18

Reuters: Lakialoite kannabiksen kasvatuksen ja myynnin laillistamiseksi hyväksyttiin Uruguayn alahuoneessa
MONTEVIDEO | Wed Jul 31, 2013 10:59pm EDT

(Reuters) - Uruguayn kongressin alahuone äänesti keskiviikkona kannabiksen viljelyn ja myynnin laillistamisen sekä näitä valvovan viraston perustamisen puolesta. Kansalaisilla on myös oikeus kasvattaa kannabista joko yksin tai kannabisklubin jäsenenä.

Kannabis on jo laillista Uruguayssa, mutta myynti ja viljely eivät ole.

Tunteja kestäneen tiukan keskustelun jälkeen 50 edustajaa äänesti aloitteen puolesta ja 46 vastaan. Senaatin odotetaan äänestävän aloitteesta - jota myös presidentti Jose Mujica tukee - myöhemmin tänä vuonna.

Mujica, entinen vasemmistosissi, sanoo että uuden lain myötä kannabiskauppa tulisi tiukan valvonnan alaisuuteen ja tämä toimisi salakuljetusliigoja vastaan ja vähentäisi pikkurikollisuutta.

Jotta maasta ei tulisi huumeturismin kohde, vain Uruguayn kansalaisilla olisi oikeus ostaa kannabista.

Lain vastustajat sanovat että uusi laki houkuttelisi yhä useampia Uruguaylaisia kovempien huumeiden käyttöön ja ärsyttäisi huumesotaan liittyvän väkivallan kanssa taistelevia naapurimaita kuten Meksikoa ja Kolumbiaa.

Uruguay on yksi Latinalaisen Amerikan turvallisimmista maista ja sitä pidetään edelläkävijänä liberaalissa lainsäädännössä. Kuitenkin mielipidetutkimusten mukaan enemmistö Uruguaylaisista vastustaa aloitetta.

"Leikimme tulella," sanoi konservatiiviseen Kansallispuolueeseen kuuluva kansanedustaja Gerardo Amarilla, joka vastustaa aloitetta.

"Yrittämällä löytää muutosta tätä kautta hautaamme itsemme todellisuuteen joka on paljon nykyistä pahempi", Amarilla lisäsi.

Uuden lain mukaan maahan perustettaisiin Kansallinen Kannabisinstituutti joka valvoisi kannabiksen valmistamista ja jakelua, määräisi sanktioita sääntöjen rikkojille ja tiedottaisi kannabiksen riskeistä.

Kotitalouksille sallittaisiin kuuden kasvin kasvattaminen kerrallaan ja 480 gramman tuottaminen vuosittain. Lisäksi kannabisklubeissa saisi olla korkeintaan 15 jäsentä ja ne saisivat kasvattaa kerrallaan 90 kasvia ja tuottaa vuosittain 7,2 kilogrammaa kannabista.

"Voimme valvoa tuotantoa ja myyntiä, mistä tulee omat ongelmansa jotka täytyy ratkaista", sanoi lainsäätäjä Julio Bango, uutta lakia puolustava Mujican liittolainen, "tai voimme pitää tilanteen nykyisellään eli täytenä kaaoksena".

Reuters: Bill to regulate pot's growth, sale advances in Uruguay chamber

Avatar
Avaravalo
Viestit: 151
Liittynyt: 23.3.2013

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Avaravalo » 3.8.2013 8:29

Uutinen ylellä


Uruguayn presidentti aikoo
puolustaa
marihuanasuunnitelmaa myös
YK:ssa


José Mujican mukaan suurin osa marihuanaan liittyvistä kuolemantapauksista ja
sosiaalisista kustannuksista selittyy laittomalla huumekaupalla, ei huumausaineen
käytöllä.

Kuvalinkki
Uruguayn presidentti José Mujica 24. heinäkuuta 2013. Kuva: Ernesto Mastrascusa / EPA

Uruguayn presidentti José Mujica suunnittelee asettuvansa sallivamman huumepolitiikan
tukijaksi myös Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa syyskuussa. Uruguay on
parhaillaan luomassa maailman ensimmäistä valtion marihuanamonopolia. Maan
parlamentin alahuone hyväksyi keskiviikkona esityksen marihuanamonopolista, mutta
lakiehdotus vaatii vielä Uruguayn senaatin hyväksynnän.

- Uruguayssa on yli 100 00 ihmistä - enimmäkseen nuoria - jotka polttavat
kannabissavukkeen silloin tällöin, ja heitä vetää puoleensa huumeiden laittomuus.
(Marihuanan) kulutusta tapahtuu jo nyt joka kulmalla ja tuotteet tulevat laittomilta
markkinoilta, joilla vallitsee alkukantaiset säännöt. Se on gangstereiden monopoli, Mujica
totesi radiopuheessaan alahuoneen äänestyksen jälkeen.

Uruguayn presidentin mukaan suurin osa marihuanaan liittyvistä kuolemantapauksista ja
sosiaalisista kustannuksista yhteiskunnalle selittyy laittomalla huumekaupalla,
ei huumausaineen käytöllä.

- Uruguayn kansalaiset ja valtionhallinto käyttävät vuosittain omaisuuksia
esimerkiksi poliisiin ja vankiloihin, mutta silti huumeita on ympärillämme, koska niistä saatavat
taloudelliset hyödyt ovat jättimäiset, Mujica painotti.

Mujican korosti puheessaan, että Uruguayn kaavailema marihuanamonopoli on keino
säännöstellä huumausainetta, jota jo nyt on saatavilla laittomasti koko maassa. Presidentti
uskoo, että valtion monopolin avulla pystytään paremmin estämään se, että erityisesti
nuoret uutuuden viehätyksessään kokeilevat marihuanaa ja jäävät koukkuun.

- Tämä ei tule olemaan yksinkertaista. Ymmärrämme, että olemme tekemässä kokeilua
etunenässä, Mujica sanoi.

Mikäli Uruguayn uusi huumelaki hyväksytään myös senaatissa, maahan luodaan monopoli,
jossa valtio kontrolloi ja säätelee marihuanan sekä sen johdannaisten tuontia, kasvatusta,
varastointia, markkinointia ja jakelua. Tuotanto olisi yksityistä, mutta luvanvaraista.

Presidentti José Mujican vasemmistolainen hallitus kannattaa lakia, kun taas kaikki
oppositiopuolueet vastustavat sitä.

Avatar
generalgreen
Viestit: 94
Liittynyt: 12.12.2007

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja generalgreen » 3.8.2013 9:37

Kannabiksen kasvattajia saatu kiinni kameralla

Kuva

Poliisi on heinäkuun aikana tuhonnut lukuisia kannabisviljelmiä ympäri Varsinais-Suomea. Viimeisimmät viljelmät on poistettu Naantalin, Kaarinan ja Turun metsistä.

Rikoskomisario Susanna Arppe Varsinais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että viljelmien vaatimat jatkotoimet arvioidaan tapauskohtaisesti.

Poliisi on muun muassa asentanut suurimmille viljelmille kameroita, joiden avulla osa kasvattajista on saatu kiinni.

Varsinais-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapelin Janne Aro-Heinilän mukaan muutamat löydetyistä viljelmistä ovat olleet ammattimaisesti kasvatettuja.

–Nousiaisten ja Naantalin viljelmät olivat hyvin hoidettuja ja suuria. Niistä olisi saanut hyvän sadon, jos poliisi ei olisi hävittänyt kasveja.

Toistaiseksi suurin metsäviljelmä on tänä kesänä löydetty Uudestakaupungista. Sadan kasvin kokoisen viljelmän tuotto pimeillä markkinoilla olisi ollut noin 50 000 euroa.

Aro-Heinilän mukaan kannabisviljelmiä on vaikea löytää, koska kasvattajat perustavat viljelmänsä yleensä syrjäisten metsäautoteiden varsilla oleviin taimikoihin, joissa ihmiset liikkuvat harvoin.

-Jos viljelmä kuitenkin osuu kohdalle se on helppo tunnistaa, sillä jopa kaksimetriseksi kasvava voimakkaan tuoksuinen kasvi erottuu selvästi Suomen luontoon kuulumattomana, Aro-Heinilä kertoo.

Moni metsänomistaja ja metsäkoneenkuljettaja pelkää kertoa havainnoistaan, koska pelkää kannabiksen kasvattajien kostoa.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/518247 ... +kameralla

Ei kai tähän muuta voi sanoa, kuin:
BE AFRAID, BE VERY AFRAID...

Avatar
stiffneck
Viestit: 94
Liittynyt: 4.2.2006

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja stiffneck » 5.8.2013 13:00

Kannabiksen kotikasvatus ei näytä yleistyneen
5.8.2013 6:06 0
Anna Vanninen

Helsingin Sanomat

Suurin osa kotona kasvatetusta kannabiksesta menee yhä omaan käyttöön.

Helsingin seudulla kannabiksen kotikasvatus ei näytä yleistyneen merkittävästi viime vuosien aikana.

Helsingin poliisin komisarion Juha Piipon mukaan kotikasvattamoita löytyy noin 150 vuodessa. Määrä on pysynyt viime vuodet suurin piirtein samana.

"Niin suuria viljelmiä, että ne luokiteltaisiin törkeiksi huumausainerikoksiksi, ei tule kovin usein. Pienempiä viljelmiä löytyy viikoittain", Piippo sanoo.

Kannabiksen tapauksessa törkeän huumausainerikoksen raja ylittyy, jos viljelmältä löytyy vähintään kilo kannabista.

Aamulehti kertoi viime torstaina, että Pirkanmaan poliisi on huolissaan Pirkanmaan runsaasta kannabiksen käytöstä.

"Kannabiksen käyttö on arkipäiväistynyt. Pahimmassa tapauksessa 20 000 pirkanmaalaista käyttää kannabista", arvioi rikoskomisario Jari Luoto Aamulehdelle.

Varsinais-Suomen poliisi puolestaan on niittänyt tänä kesänä useita maastoon kätkettyjä kannabisviljelmiä.

Helsingissä ei juuri törmää niin kutsuttuihin sissiviljelmiin eli maastoon kätkettyihin kannabisviljelmiin, Piippo sanoo.

"Suurin osa viljelmistä on asunnoissa. Niitä rakennetaan kylpyhuoneisiin, ylimääräisiin asuinhuoneisiin tai erotetaan osa huoneesta teltalla kasvihuoneeksi."

Myöskään Keski-Uudellamaalla pellon pientareille perustettuja kannabisviljelmiä ei juuri esiinny. Rikoskomisario Juha Koiviston mukaan lähes kaikki laittomat puutarhat löytyvät asunnoista.

Uusi ilmiö, johon Keski-Uudenmaan poliisi on törmännyt, on rikollisliigan kannabiskasvattamoksi vuokraama asunto.

"Tästäkin on vain yksi esimerkki, kun englantia puhuva mies oli viime syksynä vuokrannut talon Nurmijärveltä. Kesäkuussa selvisi, että asunto oli muutettu kannabiskasvattamoksi", Koivisto muistelee.

Kaikkiaan poliisin tietoon tulleet viljelytapaukset Keski-Uudellamaalla ovat pysyneet samassa suuruusluokassa seitsemän viime vuoden aikana.

Viime vuonna huumeviljelyrikoksia tuli ilmi 32, kun kaikkiaan huumausainerikoksia tuli poliisin tietoon 176. Tänä vuonna määrä näyttää olevan hieman nousussa, sillä huumeviljelmiä on paljastettu Keski-Uudellamaalla elokuun alkuun mennessä jo 28.

Määrä on silti vielä kaukana vuodesta 2009, jolloin huumeviljelmiä tuli poliisin tietoon kaikkiaan 59 kappaletta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Huumetilanne Suomessa 2012 -raportin mukaan suurin osa kotona kasvatetusta kannabiksesta menee edelleen kasvattajan omaan käyttöön. Suuret, kiloittain kannabista tuottavat kasvattamot ovat harvinaisia.

Avatar
Avaravalo
Viestit: 151
Liittynyt: 23.3.2013

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Avaravalo » 5.8.2013 13:22

Kannabista julkisesti Pirkanmaalla
kasvattava tänään vankilaan: ”Totta
hitossa aion jatkaa”


Kannabista kasvattava pirkanmaalainen Mikko Pekkola astelee tänään vankilaan 26 päiväksi.

– En ole riemuissani. Tuskin kukaan vankilaan haluaa.

Mies jäi kannabiksen kasvatuksesta kiinni virkavallalle, kun viljelmät paljastuivat taloyhtiön remontin yhteydessä.

Remonttimies oli haistanut kasvit ja ilmeisesti ilmoitti asiasta poliisille. Seuraavana päivänä poliisi tuli kylään, ja Pekkolan asunnosta löytyi viisi kukkivaa kasvia, kaksi oksapistokasta ja kaksi kuollutta sirkkalehdistötainta.

Poliisi laski jokainen kasvin tuottavan 25 grammaa marihuanaa, eli yhteensä noin 255 grammaa. Näistä Pekkolalle määrättiin 80 päiväsakkoa, eli hänen tuloillaan 480 euroa.

Pekkola on sairaseläkkeellä ja hänellä menee tuloja ulosottoon, joten hän valitsi sakkojen sijaan vankilatuomion.

– Viimeisenä syynä on periaate nykyistä päihdepolitiikkaa vastaan, joka haaskaa yhteiskunnan varoja ja syrjäyttää käyttäjiä yhteiskunnassa, Pekkola perustelee valintaansa.

Pekkola on päättänyt kasvattaa kannabista julkisesti pidettyään asian ensin salassa. Jäätyään ensimmäisen kerran kiinni hän alkoi pitää viime kesänä blogia, jossa kertoo asiasta. Samaan aikaan hän myös ilmoitti asiasta poliisille ja kansanedustajille.

Poliisit ovat käyneet muutaman kerran viime kesän jälkeen, ja Pekkolalla on toinenkin sakko kasvatuksesta.

– Jossain vaiheessa poliisit lopettivat vierailun. Alkuaikoina luovuttivat. Totta hitossa aion jatkaa kasvatusta, Pekkola sanoo.

Pekkolan mielestä poliisien tunkeutuminen kotiin oli röyhkeää kotirauhan viemistä, kun asunnossa pengottiin hänen mukaansa joka paikka.

Hänen mielestään kannabis on yleisyytensä vuoksi erityisesti sellainen päihde, jonka käytöstä ei pitäisi rangaista.

– Olen sitä mieltä, ettei minkään päihteen käytöstä pitäisi rangaista, ihmisen itseensä kohdistuneesta teosta. Se on sama kuin itsemurhayrityksestä tai itsensä viiltelystä rangaistaisiin.

Aiheesta on tulossa Aamulehden Sunnuntai-liitteessä lisää syksyllä.

Uutinen aamulehdessä

Avatar
generalgreen
Viestit: 94
Liittynyt: 12.12.2007

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja generalgreen » 5.8.2013 16:52

jokapäiväinen ulkokasvatuksen päivittely, tällä kertää Etelä-Saimaan toimesta:

http://www.esaimaa.fi/Online/2013/08/04 ... 20131907/4

Kannabisviljelmiä löytyy jatkuvasti Etelä-Karjalassa


Kannabista kasvatetaan yleensä paikoissa, joihin on helppo päästä.

Kannabiksen ulkoviljelmät ovat jokakesäinen riesa Etelä-Karjalassa. Etelä-Karjalan poliisista kerrotaan, että ilmiö on ollut olemassa jo useamman vuoden ajan.

Maaston kannabisviljelmät löytyvät yleensä tavallisten ihmisten tekemien ilmoitusten perusteella. Asunnon ja pihapiirien kasvit tulevat tietoon poliisin muiden tehtävien yhteydessä.

Kannabista kasvatetaan useimmiten paikassa, jonne on helppo päästä. Kasvi vaatii hoitoa ja sato korjaamista.

Vain mielikuvitus on rajana kasvatuspaikoissa.

Lue lisää maanantain Etelä-Saimaasta.

Avatar
Avaravalo
Viestit: 151
Liittynyt: 23.3.2013

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Avaravalo » 6.8.2013 7:43

Metro-lehti 6.8

Kannabisviljelmä Lapinlahden
rantakallioilla – katso kuva


Kuva

Metron lukija löysi sunnuntai-iltana Helsingin
Lapinlahden rantakallioilta pienen kannabisviljelmän.

– Kallioilla oli noin kymmenen pientä kannabiskasvia,
lukija kertoo

Lukija ei ole aikaisemmin havainnut, että Lapinlahden
kallioilla olisi ollut kannabisviljelmää. Hän ei aio tehdä
ilmoitusta poliisille sunnuntai-illan löydöstä.

Poliisin mukaan Helsingissä ei juuri törmää
niin sanottuihin sissiviljelmiin eli
maastoon kätkettyihin kannabisviljelmiin.

Kannabiksen kotikasvatuksen määrä on puolestaan
pysynyt suurin piirtein ennallaan viime vuosina.
Helsingin poliisin mukaan kotikasvattamoita
löytyy noin 150 vuodessa.



Lasse Kivinen, Metro

Avatar
Avaravalo
Viestit: 151
Liittynyt: 23.3.2013

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Avaravalo » 6.8.2013 13:00

IL artikkeli

Poliisi löysi metrin mittaisia
kannabiskasveja Munkkivuoresta


Helsingin poliisi meni tarkistamaan
yleisövihjeen perusteella eilen
maanantaina epäiltyä kannabisviljelmää Munkkivuoresta,
läheltä Turunväylää.

Metsäalueelta löytyikin kuusi
kappaletta noin metrin mittaisia
kannabiskasveja sekä multasäkkejä ja
kastelutarvikkeita. Rikoskomisario
Hannu Kortelaisen mukaan kasvit
löytyivät joutomaalta, joka ei ole
varsinaisesti kenenkään omalla tontilla

Poliisi otti kasvit haltuunsa.
Kortelaisen mukaan poliisilla ei ole
tällä hetkellä tietoa, kuka olisi kasveja
viljellyt. Samankaltaisissa tapauksissa
tekijöitä on yleensäkin vaikea saada
kiinni kannabiksen kasvattamisesta.

- Jos tapauksesta ei tule yleisövihjeitä,
niin tapausta on hankala selvittää,
Kortelainen sanoo.

MIMOSA HEDBERG
mimosa.hedberg@ilmedia.fi

Avatar
Savuinen
Viestit: 112
Liittynyt: 16.6.2011

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Savuinen » 6.8.2013 14:11

Kaveri ampui miestä ilmakiväärillä pakaraan - mies piilotteli kotonaan kannabisviljelmää

Tiistai 6.8.2013 klo 15.08

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtäväksi mennä sairaalan päivystykseen, jossa oli ilmakiväärillä pakaraan ammuttu mies.

32-vuotias mies kertoi, että hänen kaverinsa on ampunut häntä ilmakiväärillä pakaraan. Mies ei kuitenkaan halunnut selvittää tapausta, jotta kukaan ei joudu ongelmiin.

Miehen salamyhkäisyyden vuoksi poliisi teki kotietsinnän miehen asunnolle. Asunnolta löytyi kannabisviljelmä, paljon huumausainerekvisiittaa sekä 23- ja 25-vuotiaat vantaalaiset miehet.

Kaikki kolme miestä otettiin kiinni ja toimitettiin poliisivankilaan.

LOTTA KVIST
lotta.kvist@ilmedia.fi


CLICK

HamppuWelho
1 tähti
1 tähti
Viestit: 256
Liittynyt: 22.2.2011

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja HamppuWelho » 7.8.2013 4:44

http://www.huffingtonpost.com/2013/08/0 ... 13826.html

Uruguay To Sell Legal Marijuana At Low Price Of $2.5 Per Gram To Compete With Black Market

Good news, Uruguayan potheads -- your weed habit is about to get a whole lot cheaper.

Uruguay's lower house passed an unprecedented bill last week that legalizes marijuana and regulates the production, distribution, and sale of weed for adult consumers. El Pais now reports via Univision that the bill fixes the price of marijuana around $2.50 per gram. The bill is up for vote in the Senate, where it is expected to be passed, and finally signed into law by President José Mujica, a longtime supporter of drug reform.

The debate surrounding the bill is nothing new: critics point to potential health and welfare consequences, while supporters hail the attempt to pragmatically address the widespread use of marijuana and the systemic failures of the global war on drugs. And as The Economist points out, countries like Portugal and the Netherlands have significantly decriminalized the possession and use of small amounts of pot.

What sets Uruguay's bill apart, however, is that it provides for government control over the entire marijuana industry, from cultivation to consumption. Individual citizens, cooperatives, and private companies can grow a specified amount of weed each month, though it may only be sold to consumers by state-run pharmacies. Purchasers will have to register with the state and will be limited to 40 grams per month.

Such regulations could deter Uruguay's 120,000 or so marijuana users from leaving the black market, which is where the price point comes into play. Foreign Policy's Park MacDougald notes that the government has two tools at its disposal to lure customers into the legal market it seeks to create: affordability and quality control. While InSight Crime reports that the current cost of pot varies by region and can reach up to about $5 per gram, Julio Calzada, Uruguay's drug czar, told El Pais that the proposed fixed price of $2.50 per gram is on par with the going underground rates, the hope being that the competitive pricing will attract users to the legal market without providing a profit incentive for resale in the black market.

Furthermore, the bill includes strict guidelines for cultivating the cannabis plant that would eliminate common practices used by drug traffickers to alter the purity and potency of the drug. Thus, as MacDougald writes, "The legal cannabis ... will be the narcotic equivalent of artisanal goat cheese -- fresh and local."

Craft cannabis -- coming soon to a Uruguayan pharmacy near you.

Avatar
Kippari
1 tähti
1 tähti
Viestit: 575
Liittynyt: 26.4.2013

HS: Pistoolin luoti pakarassa paljasti huumeviljelmän

ViestiKirjoittaja Kippari » 7.8.2013 12:19

Pistoolin luoti pakarassa paljasti huumeviljelmän
7.8.2013 0:52
HELSINGIN SANOMAT

Vantaan poliisi löysi kannabisviljelmän kotietsinnässä tiistaina.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtäväksi mennä päivystykseen, jossa oli pakaraan ammuttu mies.

Vantaalainen 32-vuotias mies kertoi häntä ammutun ilmakiväärillä, mutta lääkäri poisti kankusta pistoolin luodin. Mies ei halunnut kertoa tapauksesta enempää, ettei kukaan joutuisi ongelmiin.

Poliisit tekivät kotietsinnän miehen asunnolle. Asunnolta löytyi kannabisviljelmä, paljon huumausainevälineitä ja kaksi vantaalaista miestä.

Kaikki kolme miestä otettiin kiinni ja toimitettiin poliisivankilaan.

http://www.hs.fi/kaupunki/Pistoolin+luoti+pakarassa+paljasti+huumeviljelm%C3%A4n/a1375757159372

Avatar
Kippari
1 tähti
1 tähti
Viestit: 575
Liittynyt: 26.4.2013

Metro: Pakaraan ammutun kotoa löytyi huumeviljelmä

ViestiKirjoittaja Kippari » 7.8.2013 12:24

Metro: Pakaraan ammutun kotoa löytyi huumeviljelmä

Vantaan poliisi sai tiistaina 6. elokuuta käsiinsä hieman tavallisesta poikkeavan tapauksen. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtäväksi mennä sairaalan päivystykseen, jossa oli mies, jota oli ammuttu ilmakiväärillä pakaraan.

Sairaalassa partio tapasi 32-vuotiaan vantaalaisen miehen. Mies kertoi, että hänen kaverinsa oli ampunut häntä ilmakiväärillä pakaraan. Muuten hän ei halunnut selvittää tapausta, ettei kukaan joudu ongelmiin. Miehen pakarasta ei kuitenkaan löytynyt ilmakiväärin luotia, vaan lääkäri poisti kankusta pistoolin luodin.

Tapahtuneen johdosta suoritettiin kotietsintä miehen asunnolle. Asunnolta löytyi kannabisviljelmä, paljon huumausainerekvisiittaa ja 23- ja 25-vuotiaat vantaalaiset miehet. Kaikki kolme miestä otettiin kiinni ja heidät toimitettiin poliisivankilaan.

http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/pakaraan_ammutun_kotoa_loytyi_huumeviljelma

Avatar
Avaravalo
Viestit: 151
Liittynyt: 23.3.2013

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Avaravalo » 8.8.2013 10:37

Uutinen ylellä

Europol tuhosi laajan huumeiden salakuljetusverkoston
Takavarikkoon päätyi yli puolitoista tonnia hasista. Rikolliset levittivät huumeita eri puolille Eurooppaa.

Poliisijärjestö Europol kertoo tuhonneensa laajan huumeiden salakuljetusverkoston kansainvälisessä operaatiossa.
Espanjan johdolla yhdessä Marokon ja Ranskan viranomaisten kanssa heinäkuussa toteutetussa operaatiossa
tehtiin 36 pidätystä ja takavarikoitiin yli puolitoista tonnia hasista.

Salakuljetusringin jäljille päästiin viime vuonna, kun Marokon viranomaiset saivat kiinni
hasista salakuljettaneen veneen ja sen miehistön.

Tutkimuksissa selvisi, että rinki kuljetti Euroopan markkinoille tarkoitettua hasista Marokosta Espanjaan.
Espanjasta huumeet jatkoivat matkaansa muualle Eurooppaan, muun muassa Ranskaan.

Huumeliigan marokkolainen johtaja tapettiin elokuun alussa Espanjassa huumejengien välienselvittelyssä.

Avatar
Avaravalo
Viestit: 151
Liittynyt: 23.3.2013

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Avaravalo » 12.8.2013 14:01

HS

SvD: Kööpenhaminan johto
valmistelee kunnan omaa
hasismyyntiä


Petja Pelli
HELSINGIN SANOMAT

Kuvalinkki
Christianian vapaakaupunki Kööpenhaminassa vetää huumeturisteja.

Tanskan pääkaupungin Kööpenhaminan kunnallisjohto haluaisi kokeilla kaupungin
hallinnoimaa, laillista hasismyyntiä, kertoo Svenska Dagbladet.

Kööpenhaminassa sijaitsevassa Christianian vapaakaupungissa myydään
nykyäänkin avoimesti hasistuotteita, vaikka huumekauppa on Tanskassa laitonta.
Muutaman sadan asukkaan vapaakaupungissa ovat vallinneet omat säännöt, ja
huumeturisteja on riittänyt.

Kööpenhaminan kunnanhallituksen puheenjohtaja Frank Jensen perustelee
kaupungin aikeita rikollisjengien suitsimisella. Laillistettu kauppa veisi jengeiltä
tuloja.

"Haluamme päästä eroon huumerahoista kamppailevien jengien yhä raaemmasta
taistelusta, joka tekee kulkemisen osassa Kööpenhaminaa vaaralliseksi", Jensen
sanoi Svenska Dagbladetille.

Sosiaalidemokraatti Jensen oli ennen Tanskan oikeusministeri. Tuolloin hän
vastusti kaikkia hasiksen laillistamissuunnitelmia.

Nyt hänen mielestään olisi kuitenkin aika kokeilla jotain uutta epäonnistuneen
kieltopolitiikan sijaan.

"Jos kokeilu ei toimi, voimme toki taas palauttaa hasiksen jengien käsiin", hän
jatkoi.

Jensenin pyrkimykset saattavat kuitenkin tyssätä korkeamman tason vastarintaan.
Tanskan nykyinen oikeusministeri, Jensenin puoluetoveri Morten Bødskov
vastustaa ajatusta. Myös terveysministeri Astrid Krag pitää sitä huonona ideana.

Vapaamielisempi huumepolitiikka on ollut viime aikoina nosteessa etenkin Etelä-
Amerikassa. Urugayssa marihuanan laillistava laki odottaa viimeisiä hyväksymisiä.
Se tekee marihuanan kasvattamisesta ja rajoitetusta jakelusta valtion monopolin.


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 39 vierailijaa