Kuva

Pienet uutiset 2013

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
nemu
Viestit: 392
Liittynyt: 22.1.2012

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja nemu » 12.3.2013 8:44

Kannabis rehottaa myös Etelä-Karjalan kodeissa


Kannabiksen kasvatus on poliisin mukaan lisääntynyt nopeasti Etelä-Karjalassa. Maakunnassa saattaa olla jopa toista tuhatta kannabiksen kasvattajaa.

Arvio perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimukseen, joka arvioi, että 40 000—60 000 suomalaista on jossain vaiheessa kasvattanut kannabista. Esille tapauksista nousee vain jäävuoren huippu.

Kannabis sativa -kasvin kuivattuja lehtiä käytetään huumausaineena, joka tunnetaan nimellä marihuana. Sitä muuan lappeenrantalainen käyttäjä hautoi minigrip-pussissa sukassaan kun hänelle kävi sananmukaisesti käry.


Kuvalinkki
Tämän kannabis-kasvin poliisi löysi parikymppisen lappeenrantalaismiehen asunnon vessasta. Kuva on poliisin esitutkintamateriaalia.
Kuvaaja: Poliisin esitutkintamateriaalia




Lue lisää aiheesta tiistain Etelä-Saimaasta.


http://www.esaimaa.fi/Online/2013/03/12 ... 15348370/4

Avatar
muggg
Viestit: 330
Liittynyt: 8.11.2009

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja muggg » 12.3.2013 21:05

Kokeillaan onnea, saako tämäkään hampuuseja koskeva uutinen jäädä alueelle..

http://www.hs.fi/kotimaa/Itella+avaa+80 ... 3057500391

Itella avaa 80 000 postilähetystä päivässä – viestintäsalaisuus ei estä

Itellan tapa avata postilähetyksiä on herättänyt hämmennystä: eikö yhtiö riko viestintäsalaisuutta avatessaan esimerkiksi vakuutusyhtiöille lähetettyjä korvaushakemuksia.

HS kertoi tiistaina, että Itella avaa noin 80 000 postilähetystä päivittäin ja skannaa niiden sisällön. Paperisten kirjeiden sijaan se lähettää vastaanottajalle vain skannatut tiedostot. Näin yritykset, kuten vakuutusyhtiöt, välttävät paperitöitä.

Helsinkiläinen nainen kertoi HS:lle, että vakuutusyhtiön virkailija oli soittanut hänelle kertoakseen lääkekuittien puuttuvan korvaushakemuksesta. Samalla naiselle oli paljastunut, että hänen kirjeensä oli avattu ja sisältö skannattu.

Monet HS:n lukijat ihmettelivät, onko tämä lain mukaista.

Lähetysten avaaminen ei riko viestintäsalaisuutta, vakuuttaa Viestintäviraston yleispalveluyksikön päällikkö Merja Saari. Näin siitäkin huolimatta, että lain mukaan postia kuljettava yhtiö ei saa avata lähetyksiä.

"Sen postilaki kieltäisi yksiselitteisesti", Saari sanoo.

Itella "välttää" ongelman käyttämällä lähetysten avaamiseen tytäryhtiöitään. Toisin sanoen kun skannattava kirje tulee Itella Posti -yhtiön ylläpitämään postikonttoriin, se jatkaa matkaansa Itella Information -yhtiön tiloihin. Siellä kirje avataan, skannataan ja lähetetään edelleen sähköisenä. Vastaanottaja ei näe alkuperäistä paperista kirjettä lainkaan.

Itella Information ja Itella Posti kuuluvat molemmat Itella-konserniin.

Postilain mukaan lähetyksen vastaanottaja saa pyytää postia välittämään lähetyksen toiselle vastaanottajalle – tässä tapauksessa Itellan tytäryhtiölle. Se taas voi tehdä lähetykselle, mitä on sovittu.

Oikeuskanslerikin on viime vuonna selvittänyt asiaa. Hänen mukaansa Itellan toiminta on laillista.

Oikeuskanslerille menettelystä valitettiin viime vuonna, kun Itella kokeili myös yksityisille ihmisille lähetetyn postin skannaamista. Oikeuskansleri pyysi kesällä Itellalta ja Viestintävirastolta lausunnot. Syksyllä oikeuskansleri päätti, että avaaminen ja skannaaminen on laillista.

Postilähetyksiä avaavat Itellan työntekijät ovat tehneet työnantajansa kanssa salassapitosopimuksen.

Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja HL1979 » 12.3.2013 22:42

Tuoreena aktiviteettina voisi mainita YK:n huumekokouksen. Blogi löytyy täältä, ja tässä hauska lainaus:

CND Blog kirjoitti:The new Uruguay law on cannabis regulation: Diego Canepa, Uruguay
Uruguay has just introduced a bill in Parliament to regulate the production, supply and use of cannabis. It is little known, but Uruguay decriminalised drug consumption 40 years ago. This move towards cannabis regulation is therefore a logical movement for the country. The change was made possible because of political will.
Uruguay is different from other Latin American countries. Contrary to the other countries of the region, Uruguay has a low rate of homicides, but this rate has recently increased because of narco-trafficking in certain parts of the country. As a result, the government decided to draft a new programme including 15 initiatives to improve the quality of services in the country. One of these initiatives was on cannabis regulation through state control. Within this framework, a bill was presented to the Parliament, which should be adopted by the upper house next week. After the bill is passed, the government intends to open public discussions on cannabis.
Hiisi vieköön!

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 6050
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 13.3.2013 16:20

Marihuanan rinkka-salakuljetusjutussa vankeustuomioita

Pisin törkeistä huumausainerikoksista annettu tuomio on neljä vuotta vankeutta. Suurin valtiolle tuomittu rikoshyöty oli yli 200 000 euroa.

Vantaan käräjäoikeus on antanut ensimmäiset tuomiot niin sanotussa rinkka-salakuljetusjutussa. Kaikkiaan 11 epäiltyä tuomittiin keskiviikkona eripituisiin vankeus- tai sakkorangaistuksiin.

Viisi syytettyä tuomittiin 1-4 vuoden mittaisiin vankeusrangaistuksiin. Lisäksi neljä tekijää tuomittiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin, joiden pituus ulottuu 60 päivästä 1,5 vuoteen. Kaksi syytettyä sai 360 ja 420 euron sakkorangaistukset.

Tuomiot tulivat törkeistä huumausainerikoksista, huumausainerikoksista ja rahanpesusta.

Tekijät määrättiin korvaamaan valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä kaikkiaan yli 330 000 euroa. Seitsemästä korvausvaatimuksesta suurin yksittäinen on 217 000 euroa.

Jutussa oli alun perin kaikkiaan 36 epäiltyä - heistä 20 on ainakin asunut Suomessa ja 16 asuu ulkomailla.

Riskit hajautettu

Ryhmittymä onnistui vuosien 2010–2012 aikana salakuljettamaan Kreikan Ateenasta Suomeen jopa yli 200 kiloa marihuanaa. Tullin tammikuisen tiedotteen mukaan kuriireja lähetettiin Ateenasta Suomen eri lentoasemille miltei viikoittain.

Pelkästään yhden kiinni jääneen luottokuriirin on selvitetty tehneen yli 20 onnistunutta salakuljetusmatkaa Suomeen ennen kiinni jäämistään.

Suomessa toimivat päätekijät tilasivat marihuanaerät Ateenasta omilta kontaktihenkilöiltään. Kreikkalaiset rikoskumppanit piilottivat marihuanan rinkkojen rakenteisiin. Yhteen rinkkaan on ollut piilotettuna marihuanaa 2-4 kiloa.

Kuriirien kiinnijäämisriskin pienentämiseksi heidän lentoreittejään muunneltiin tiuhaan. Useimmiten Ruotsiin, Tanskaan tai Latviaan tehdyn välilaskun jälkeen jatkettiin heti toisella lennolla Suomeen.

Suomeen kuriirit saapuivat useimmiten Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta. Myös Tampere-Pirkkalan, Turun, Lappeenrannan, Vaasan sekä Oulun lentoasemia käytettiin säännöllisest

http://yle.fi/uutiset/marihuanan_rinkka ... ta/6536129

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 6050
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 13.3.2013 18:38

Poliisi lahjoitti kannabislamput Ykkösliigan jalkapalloseuralle

Kannabiksen kotikasvattajilta takavarikoidut lämpölamput ovat päässeet uusiokäyttöön Englannissa. Poliisi on lahjoittanut Nottinghamshiren alueelta ratsioiden yhteydessä löytyneet lamput Ykkösliigassa pelaavalle Notts Countylle, joka käyttää lamppuja pitääkseen Meadow Lanen nurmikentän kunnossa, BBC kertoo verkkosivuillaan.

Lampuista rakennetaan liikuteltavat valaisinjärjestelmät, joiden suunnittelussa ja rakentamisessa auttavat paikalliset yliopisto-opiskelijat. Paikallinen golfklubi puolestaan lahjoittaa järjestelmiin tarvittavat renkaat. Poliisikomisario Mark Holland totesi, että kyseessä on win-win -tilanne kaikille osapuolille.

- Normaalisti takavarikoitu omaisuus tuhottaisiin, joten on hienoa, että se pääsee uusiokäyttöön, josta monet ihmiset hyötyvät, Holland kertoi.

- Tämä tuo seuralle merkittävät säästöt. Normaalisti yhden valaisinjärjestelmän hinta liikkuu 10000-15000 punnassa (noin 12000-18000 euroa), Notts Countyn stadionpäällikkö Greg Smith sanoi.

- Kentällä pelaavat niin seuran rugby- kuin jalkapallojoukkuekin, ja pääkatsomon sijainti estää auringonvalon pääsyn kentälle talviaikana. Kun lamppuja käytetään lokakuusta helmikuuhun, auttaa se toivottavasti ruohon kasvamista.

http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=3-2&ID=237444

Toenail
Viestit: 98
Liittynyt: 19.10.2010

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Toenail » 14.3.2013 7:47

New Mexico dekriminalisoi kannabiksen

House passes bill that makes marijuana penalties in New Mexico less harsh

Adults possessing less than 8 ounces of marijuana in New Mexico would no longer receive any jail time under a bill passed Monday by the House.
The House voted 37-33 in favor of House Bill 465, sponsored by Rep. Emily Kane, D-Albuquerque. The bill would reduce penalties for possession of up to 4 ounces to a civil penalty with increasing fines while eliminating the potential for jail time for any amount up to 8 ounces.
“Spending $5 million a year to arrest people with small amounts of marijuana is a waste of resources,” Kane said during the three-hour debate on the bill. “We could put that money to better use.”
Rep. Brian Egolf, D-Santa Fe, put it more strongly. “Why on God’s green Earth would we want to spend money throwing college kids in jail for having a few joints when we could be spending that money on early childhood education?” he said during the debate. He called current marijuana laws “institutional state stupidity.”

Advocates of the bill can claim bipartisan support. Two Republicans — House GOP Whip Nate Gentry and Rep. Terry McMillan of Las Cruces — joined 35 Democrats to vote in favor of the bill.
Three Democrats — Debbie Rodella of Española, Donna Irwin of Deming and Sandra Jeff of Crownpoint — voted with 31 Republicans against it.
The bill now goes to the Senate, which has only four and a half more days to act on it.
And even if it passes both chambers, Gov. Susana Martinez is opposed to it and likely would veto. On Monday, the Governor’s Office reissued a statement by a spokesman in regard to the marijuana bill.
“As a prosecutor and district attorney, the governor has seen first-hand how illegal drug use destroys lives, especially among our youth, and she opposes drug legalization or decriminalization efforts. Proponents of these efforts often ignore the fact that the vast majority of people convicted for possessing small amounts of marijuana are diverted to treatment programs and those who are sentenced to prison are individuals with long criminal records with convictions for things like assault, burglary, and other crimes.”

Leading the charge against the bill was Rep. Bill Rehm, R-Albuquerque, a retired police officer. Responding to arguments that marijuana users tend to be peaceful, Rehm said he’s personally seen the “bad side” of marijuana use. He said he once stopped a car full of teen pot smokers who responded by attacking him with a screwdriver.
Rehm argued that decreasing penalties against marijuana would encourage its use among young people. Kane responded by saying other states that have reduced marijuana penalties have not experienced an increase in its use.
Kane, a firefighter for more than 20 years, said she’s seen accidents and other problems caused by alcohol and hard drugs, but none caused by marijuana. She also said that the idea that marijuana is a “gateway” to other drugs is a myth.
There were some light-hearted moments during the debate. House Democratic Whip Moe Maestas of Albuquerque read from newspaper headlines and anti-drug posters from the 1930s and 1940s, when some law-enforcement officials were whipping up outrage against marijuana. “This is why we’re debating this bill today,” he said.
Rep. Bill McCamley, D-Las Cruces, said the bill should have gone further. “Why are we not legalizing it?” He scoffed at the idea that marijuana smokers were any kind of threat to public safety. People who smoke marijuana, he said, typically “watch PBS, laugh, eat some Cheetos and go to bed.”
Under HB 465, possession of up to 4 ounces of marijuana would be a civil penalty with increasing fines between $50 and $300. Possession of more than 4 ounces but less than 8 ounces would be a misdemeanor, with no potential for jail time.

Currently, in this state, possession of up to 1 ounce of marijuana is a petty misdemeanor crime with fines and possible jail time. Possession of more than 1 ounce and up to 8 ounces is a full misdemeanor crime, with bigger fines and possible jail time of up to a year.
The House’s action comes at a time in which public seems to be softening its views on cannabis legalization. In November, voters in the states of Colorado and Washington decided to legalize marijuana. For the past few weeks, supporters of the bill have pointed to a recent poll conducted by Research & Polling Inc. that shows 57 percent of voters polled supporting the idea of reducing penalties.
The last major push for decriminalization of marijuana in New Mexico was in 2001, when Gary Johnson, a major advocate for drug-law reform, was governor. But Johnson’s efforts to reduce penalties for the drug fell flat.
After that, advocates led by the Drug Policy Alliance concentrated their efforts on legalizing marijuana for medical use. In 2007, the Legislature passed a law for a state Medical Cannabis Program. That was signed into law by then-Gov. Bill Richardson.

http://www.santafenewmexican.com/news/legislature/article_c5a6c2ed-aa82-55c6-9351-b8567ee5c867.html

nam
Viestit: 229
Liittynyt: 24.8.2011

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja nam » 14.3.2013 13:42

Kööpenhaminassa harkitaan hasiksen laillistamista
Kotimaa | Turun Sanomat 13:07

Kööpenhaminassa esitetään taas hasiksen laillistamista kokeiluluontoisesti, vaikka Tanskan valtakunnanpoliitikot ovat selkeästi ampuneet alas ehdotuksen.

Kööpenhaminan ylipormestari Frank Jensen kirjoittaa Sydsvenskan-lehdessä, että hasiksen laillistaminen voisi iskeä tehokkaasti rikollisverkostoihin, jotka ansaitsevat miljoonia myymällä hasista.

Asiaa on tarkoitus puida Kööpenhaminassa perjantaina. Kokoukseen osallistuva Ruotsin ympäristöpuolueen skånelaisedustaja Monika Ekström vastustaa ajatusta, kuten tekevät lähes kaikki muutkin skånelaispoliitikot.

– Hanke herättää kovin suurta huolta, hän kommentoi asiaa uutistoimisto TT:lle torstaina.

Juutinrauman silta yhdistää Tanskan Etelä-Ruotsiin, ja maiden välinen liikenne on vilkasta.

TS–STT

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/462560 ... listamista
Sama uutinen iltasanomilla: http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 16764.html

Avatar
Sarvi
Viestit: 59
Liittynyt: 30.1.2009

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Sarvi » 15.3.2013 17:37

America’s drug war of attrition
Decades after Nixon fired the first salvo, most everyone agrees it's time for a truce. And still the battle rages
By David Case

BOSTON — The global drug war is arguably America’s longest armed conflict, declared 42 years ago and still raging at a pace that would startle many citizens.

It is waged daily, on farmland and streets from Colombia to Mexico to Detroit. It has put millions of people behind bars, and has dramatically influenced our culture and worldview.

By some estimates, it has cost the nation more than $2 trillion dollars.

Ironically, the drug war was nearly stillborn.

Less than a year after he fired the first salvos, Nixon’s Republican-led Shafer commission sought to calm Americans and temper the president’s claims.

The Shafer commission concluded that the drug problem would “not collapse our society,” and noted that “the compulsive use of alcohol remains the nation’s most serious drug problem.” It cautioned against a “drug abuse industrial complex,” that could perpetuate the problem, and called for a review of programs that might be doing more harm than good.

It even recommended abolishing penalties for private use and possession of cannabis.

Nixon ignored these conclusions, and the nation forged on with a strategy that increasingly emphasized force over treatment.

Most leaders since Nixon have doubled down on that strategy. Even President Barack Obama – who initially promised change, and who allegedly pioneered “roof hits” as a student — has merely tinkered with Washington’s interdiction-oriented program. He continues to ask Congress for billions of dollars in support of overseas eradication.

Drug hawks contend that this is a good thing. They say prohibition is working, especially when compared with the record for legal drugs.

“Fifty-two percent of Americans drink regularly,” argues Dr. Kevin A Sabet a former senior advisor in President Obama’s Office of National Drug Control Policy. “Even with every single anti-smoking campaign you could ever conjure up, 27 percent of Americans still smoke cigarettes. Only 7 percent of Americans [used marijuana in the past month].”

But 42 years after Nixon’s landmark policy initiative, the Shafer Commission appears prescient.

Condemnation of the drug war has gone mainstream. Conscientious citizens have concluded that the collateral harm inflicted by the drug war exceeds the benefits that it may yield.

Voters in Colorado and Washington demonstrated this, with their November 2012 referenda calling for legalization of marijuana. According to a 2010 Pew Research poll, three-quarters of Americans now favor legalized medical marijuana. A sizeable minority, 41 percent, support full legalization.

There is no denying that drug abuse is serious problem, and that society needs to pursue policies to minimize harm. Evidence is emerging that even marijuana, widely considered the most bening of intoxicants, can cause cognitive and neuropsychological impairment.

The trouble is, there’s little evidence that prohibition and harsh criminal penalties are having a meaningful impact. Yet the strategy is arguably inflicting an unacceptable collateral toll on society.

To put it another way, “The public does not like marijuana,” as Brian Vicente, a Denver attorney who co-wrote Colorado’s “Regulate Marijuana Like Alcohol Act of 2012,” told Rolling Stone after voters approved it. “What they like is community safety, tax revenue and better use of law enforcement.”

The statistics are staggering.

Prohibition has put an unprecedented fraction of the US population behind bars. America now incarcerates some 2.25 million people, more than one-in-five of the world’s prisoners. The number of US inmates serving time for drug charges now exceeds the entire US prison population in 1970, the year before the drug war began. About half of federal prisoners, and 1-in-5 state prisoners, are serving time for non-violent drug crimes. Many more are serving time for violent crimes tied to the drug trade.

This massive prison population exacts a huge cost on families, neighborhoods, and taxpayers. Meanwhile, it hasn’t significantly affected the flow of drugs, because for each trafficker thrown in prison, others seem remain ready to their luck at this risky trade.

The drug ban has also given rise to a vast global black market, estimated to be worth $320 billion. This market empowers criminals, and provides lucrative opportunities to anyone with the requisite job skills: a willingness to harm children, break the law and resort to violence. The illicit trade has transformed neighborhoods — from Baltimore to Detroit to East L.A. — into battle zones, where innocent citizens live in fear of violence and shady dealers.

While Americans have long blamed this urban blight on drugs, experts increasingly regard prohibition as the main culprit. “Prohibition creates violence because it drives the drug market underground. This means buyers and sellers cannot resolve their disputes with lawsuits, arbitration or advertising, so they resort to violence instead,” writes Harvard lecturer and Cato Institute fellow Jeffrey A. Miron. “Violence was common in the alcohol industry when it was banned during Prohibition, but not before or after. Violence is the norm in illicit gambling markets but not in legal ones…. Violence results from policies that create black markets, not from the characteristics of the good or activity in question.”

At a time when government debt in the US is soaring, prohibition costs taxpayers dearly. In California, prison expenses leapt from 3 percent of the state budget in 1980 to nearly 11 percent by 2010; education fell from 10 to 7.5 percent in the same timeframe.

In a 2010 study, Miron estimated that full legalization could save taxpayers $41.3 billion each year, currently spent on enforcing prohibition. Additionally, taxing drugs at rates common to tobacco and alcohol would yield government revenues of $46.7 billion — yielding a total benefit of more than $85 billion each year.

Washington’s drug strategy claims victims not just within US borders, but globally where it has aggressively imposed its drug strategy. It has done this in part by demanding prohibition as a prerequisite for foreign assistance, and in part by using United Nations conventions to compel others to ban drugs, including marijuana. As a result, even countries like Pakistan, Egypt and Cambodia that have long-standing traditions of marijuana use have been forced to ban the drug.

Some governments have elected to appease Washington by passing laws — even draconian ones — and then quietly ignoring them. But the US also compels countries, particularly in Latin America, to crack down on drug cultivation, resulting in a “terrible escalation in drug-related violence, corruption and gross violations of human rights,” as former President Jimmy Carter wrote in a NY Times op-ed.

The track record of such overseas eradication offensives demonstrates how difficult it is to staunch the flow of intoxicants. Since 2000, the US has spent more than $7 billion to crack down on Colombian cocaine, an effort that yielded several druglords. Nonetheless, Colombia remains the world’s biggest supplier of the drug. Efforts to fumigate great expanses of its coca crop have apparently led to an herbicide resistant variety, as well as an expansion in acreage under cultivation.

As Colombia became increasingly hostile, the market simply adapted. Coca cultivation shifted to Peru and Bolivia, and trafficking through Mexico surged. Beginning in 2006, the Mexican government launched an offensive that has left 70,000 dead, but merely concentrated power in the hands of the fabulously rich Sinaloa cartel. And as other Mexican cartels suffered setbacks, trafficking has escalating through Central America, where violence is surging.

Just as the Shafer Commission warned, the US’s anti-smuggling apparatus has grown into a sprawling, multinational behemouth. The Drug Enforcement Agency currently has 86 officesin 67 countries. The Pentagon also plays an active role. The US Army, Navy, and Air Force routinely chase traffickers, in what has become a militarized assault costing more than $20 billion in the past decade.

The offensive has hardly eased under President Obama. In 2011 alone, US pilots clocked more than 46,000 hours in anti-drug missions, and the US authorized a record $2.8 billion sale of guns, satellites, radar equipment and tear gas to Western Hemisphere countries, four times the figure a decade earlier, according to an analysis of drug war strategy by the Associated Press.

Despite the high costs and the global battle, there’s strong evidence that the current strategy simply isn’t achieving its objectives.

A principal goal of prohibition is to keep drugs away from kids. But for teens, getting high appears to be as easy as ever. Over the past 35 years, the portion of high school seniors saying that cannabis was “easy” or “very easy” to obtain has remained over 80 percent.

Youth drug use has also remained stubbornly common. In 1975, about 40 percent of high school seniors reported having smoked marijuana in the past 12 months. With the exception of a drop from 1986 to 1992, that rate has barely budged. In 2012, more than 36 percent of twelfth graders said that they had consumed marijuana in the past year; a stunning one-in-four consumed an illegal drug in the previous 30 days. A major emerging problem is that via the internet and their parents’ medicine cabinets, children have access to a cornucopia of new intoxicants.

Another key goal of drug law enforcement is to disrupt the supply chain, driving prices up and usage down. But despite the billions spent, the international offensives and the swelling prison population, drugs prices are falling. The street price of cocaine has dropped from $278 per gram in 1980 to $169 in 2010, according to the US office of National Drug Control Policy (both figures are in 2010 dollars, and adjusted for purity). Likewise, heroin has fallen from $1,031 per gram in 1980 to $450 in 2010. Marijuana price data are less reliable (due largely to potency variations), but it is safe to say that getting stoned remains cost-competitive or even economical compared to acquiring a social buzz from alcohol.

With such high costs, and so little evidence of success, reform almost seems inevitable. Indeed, executives and prominent political leaders with no stake in drug culture are lending their prestige to the call for reform. “The global war on drugs has failed, with devastating consequences for individuals and societies around the world,” concluded a June 2011 report published by the Global Commission on Drug Policy. The report noted that between 1998 and 2008, global consumption of opiates had increased 34.5 percent, cocaine 27 percent and cannabis 8.5 percent.

The Global Commission’s leaders are not exactly a cabal of Deadheads; They include former UN Secretary General Kofi Annan, former Republican Secretary of State George Shultz, former Fed Chairman Paul Volcker and a handful of ex-heads of state.

But so far, the pace of change is glacial. Despite with state laws legalizing medical and recreational marijuana, this least addictive of drugs is strictly banned by the federal government. Politicians appear reluctant to risk enacting new policies that might appear to put teens and other vulnerable members of society at risk, even if the status quo is a costly failure.

Part of the problem is “inertia,” says Peter Reuter, a drug policy expert at Rand and the University of Maryland. “Change on major policies tends to happen in response to crises or in narrow windows of political opportunity.” Another issue, he says, is that the communities affected by the current strategy tend to be poor and lack political power.

Even if opinions are shifting, the drug war’s reckoning day apparently hasn’t yet arrived.

http://www.salon.com/2013/03/14/america ... n_partner/



Tää oli hauska. :lol:

United Nations’ pot hypocrisy
Science says marijuana is safer than alcohol. So why is the U.N. trying to stop legalization laws?
By David Sirota


The notion of alcohol consumers piously demanding that others stop using pot probably makes you think of the beer-swilling World War II generation berating weed-smoking hippies during the 1960s. Now, thanks to the United Nations, that caricature gets an update, and the hypocrisy is at once amusing and depressing.

You may have read the headline-grabbing news that in advance of its conference on drug policy this week, the U.N. issued a report urging the United States government to block Colorado and Washington state from moving forward with voter-approved laws that allow adult citizens to use marijuana as a less harmful alternative to alcohol. What you may not have heard is that on the very same day the U.N. released that report, U.S. ambassador Joseph Torsella slammed his U.N. colleagues for drinking too much on the job. Apparently, binging at the U.N. is so commonplace and excessive that it is hindering the organization from conducting its most basic work.

As hypocrisy humor goes, this is pretty funny. An international body immersed in one drug (alcohol) yet telling governments to outlaw an objectively less harmful drug (marijuana) is biting comedy. It hilariously exemplifies the double standards and contradictions that still define many global leaders’ views of drugs.

Yet before you laugh too hard, remember that it is actually a tragedy for members of the U.N. to be simultaneously drinking too much alcohol and too much anti-pot Kool-Aid. It is a tragedy because the blatant hypocrisy saps the organization’s credibility on the drug issue at a time when the world needs it to be supporting the international political momentum generated by Colorado and Washington state.

That reform momentum is now building as lawmakers in Mexico, Uruguay and Chile are citing the states’ votes as reason for their nations to consider legislation to legalize marijuana. Likewise, according to the Associated Press, presidents of Mexico, Belize, Honduras and Costa Rica called “for the Organization of American States to study the impact of the Colorado and Washington votes and said the United Nations’ General Assembly should hold a special session” to debate the continued prohibition of marijuana.

Their rationale is simple: Having seen their nations torn apart by the militarized fight against the drug cartels that rely on prohibition and its attendant black market, Latin American leaders see the Colorado and Washington victories as a way to finally start deescalating the blood-soaked war on marijuana.

“Everyone is asking, ‘What sense does it make to keep up such an intense confrontation, which has cost Mexico so much, by trying to keep this substance from going to a country where it’s already regulated and permitted?’” one Mexican lawmaker told Time magazine in describing a bill he is pushing that is modeled off the Washington state measure.

The flip side, of course, is that legalization could deal a serious blow to the cartels. That’s because, according to Mexico’s Institute for Competitiveness, up to a third of the cartels’ revenues come from the black-market marijuana trade — a trade that would be curtailed if cannabis was legalized and brought into the regulated economy. Meanwhile, if more American states follow Colorado and Washington, the cartels could “lose 24 percent of their gross export revenues,” says Alejandro Hope, a former top intelligence official in Mexico.

Put it all together — thousands dead in a failed drug war, a massive black market for marijuana, and science that says pot is safer than alcohol — and the U.N. should be using its pivotal position to help the world move away from destructive prohibitionist policies and toward legalization and strict regulation.

In order for it to play such a constructive role, though, the U.N. clearly needs to sober up — both literally and politically.

http://www.salon.com/2013/03/15/united_ ... hypocrisy/
"Zealous men are ever displaying to you the strength of their belief, while judicious men are showing you the grounds of it." -William Shenstone

Avatar
stumpu
Viestit: 422
Liittynyt: 26.11.2009

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja stumpu » 15.3.2013 17:56

Tuli sukulaisten luona käytyä, ja bongasin paikallislehdestä tällaisen uutisen: Tällaista sieläpäin

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 6050
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 16.3.2013 17:28

Asunnosta löytyi kannabiskasvattamo ja useita eri huumeita

Poliisi löysi yksityisasunnon vaatehuoneesta kannabiskasvattamon Varkauden Joutsenlahdessa perjantaina.

Asunnosta takavarikoitiin muutamia kannabiskasveja, valmista marihuanaa, amfetamiinia sekä huumaavia lääkkeitä.

Poliisi otti kiinni varkautelaispariskunnan, jonka epäillään syyllistyneen huumausainerikokseen.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... ta/1307864

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 6050
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 18.3.2013 18:44

Hampunkasvattajan logiikka ei vakuuttanut tuomioistuinta

Perustelut ja puolustuspuheet eivät auttaneet kannabiksen kasvattajaa oikeudessa. Kuuttatoista hamppukasvia viljellyt 26-vuotias turkulaismies sai tuomion törkeästä huumausainerikoksesta.

Poliisin löysi miehen asunnosta viljelmän, jossa kasvoin 12 hampun tainta. Lisäksi ratsiassa löytyi yhteensä 750 grammaa marihuanaa, jotka olivat miehen kertoman mukaan peräisin hänen aiemmin kasvattamastaan neljästä kasvista.

Tuomioistuimen edessä mies myönsi syytteen osittain oikeaksi. Mies muistutti, että poliisi tutkitutti laboratoriossa vain neljä tainta. Miehen mukaan vain nämä neljä kasvia sisälsivät huumaavaa THC:tä. Loput kasveista olivat viljelijän mukaan kokeilumielessä kasvatettuja, ei-huumaavia lajikkeita.

Mies tunnusti polttavansa puolisonsa kanssa päivittäin marihuanaa, muita päihteitä hän ei käytä. Miehen puolustautui oikeudelle, että hänen mielestään kannabiksen kasvattamisen ja käytön ei pitäisi olla kriminalisoituja lainkaan.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus muistutti, ettei se säädä lakeja vaan soveltaa voimassa olevaa lainsäädäntöä.

Rikoslain mukaan jo yritys viljellä hamppua huumeeksi on rikos. Sikäli hamppukasvin lajikkeella ja huumausainepitoisuudella ei ole merkitystä.

Viljelyn paljastuminen taimivaiheessa ei myöskään tee rikoksesta vähemmän moitittavaa. Viljelijähän ei itse voi vaikuttaa siihen, minä ajankohtana hänen touhunsa poliisille paljastuvat. Siksi oikeuden mukaan myös rangaistusseuraamus on johdonmukaista kytkeä odotettavissa olevan sadon määrään.

Miehen asunnossa kasvamassa olevien taimien sato-odote oli noin 2 250 grammaa. Yhdessä asunnosta löytyneen huumemäärän kanssa kyse oli siis kolmen kilon kannabismäärästä.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä huumausainerikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi mies määrättiin 30 tunniksi yhdyskuntapalveluun.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/463857 ... ioistuinta

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 6050
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 20.3.2013 8:28

Naapuri kuvasi pihalla kasvanutta kannabiskasvia - joutui poliisikuulusteluun


Huumekasvia pihallaan kasvattanut imatralainen mies kimpaantui, kun naapuri otti valokuvia kasvista.

Miehen mielestä kuvaaja loukkasi kasvin oikeuksia.

Imatralaisen kodin pihamaalla kasvoi Kannabis Sativa -niminen kasvi eli hamppu. Naapuri valokuvasi kasvia.

Huumekasvin kasvattaja teki naisesta rikosilmoituksen korostaen ilmoituksessa, että pihamaalla kasvanut kasvi oli joutunut luvattoman

valokuvauksen kohteeksi. Poliisi ryhtyi tutkimaan juttua salakatseluna.

Kihlakunnansyyttäjä on nyt määrännyt esitutkinnan lopetettavaksi. Hän tähdentää, ettei Kannabis Sativa -kasvi nauti rikosoikeuden suojaa.

Syyttäjän mukaan salakatselupykälillä suojataan ihmisiä, ei esineitä asioita tai tilaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 92322.html

kepuusi
Viestit: 64
Liittynyt: 13.7.2010

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja kepuusi » 23.3.2013 12:35

Naapurit närkästyivät metelöinnistä - kaksi alaikäistä kärysi huumeista

Poliisi sai viime yönä keskiyön aikoihin hälytyksen Joutsenraitille.

Naapureita oli närästänyt terassilla möykkäävien nuorten meteli.

Asunnossa oli viisi alaikäistä, vuosina 1995-1998 syntynyttä nuorta, sekä tyttöjä että poikia.

Asunnossa oli poltettu kannabista.

- Kaksi pojista oli tunnustanut, rikosylikonstaapeli Petri Jehkonen Helsingin poliisilaitokselta kertoi.

Asiaa tutkitaan huumausaineen käyttörikoksena.

Alaikäisten huumekäryjen jatkokäsittelyyn vaikuttaa se, että ovatko epäillyt yli vai alle 15-vuotiaita.

Kaikista kärähtäneistä alaikäisistä ilmoitetaan aina sosiaaliviranomaisille ja vanhemmille.


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288550674497.html
no turn un-stoned

nam
Viestit: 229
Liittynyt: 24.8.2011

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja nam » 23.3.2013 20:47

Yksityisasunnosta löytyi kannabisviljelmä
Julkaistu: 23.03.2013 12:40
Kuvalinkki

Poliisipartio löysi tiistaina toisen tehtävän hoitamisen yhteydessä Nurmeksessa yksityisasunnosta kaksi kannabiskasvia sekä kasvatukseen liittyvää välineistöä.

Kasvit ja välineet otettiin poliisin haltuun.

http://www.karjalainen.fi/fi/uutiset/uu ... isviljelma



Kannabiskasveja löydetty Nurmeksessa
23.3.2013

Nurmeksessa on löydetty huumeita. Poliisi oli toista tehtävää hoitamassa kun partio löysi asunnosta kaksi kannabiskasvia sekä kasvatukseen liittyviä välineitä. Poliisi takavarikoi kasvit ja välineet.

http://www.radiorex.fi/paikallisuutiset ... wsid/38556

nam
Viestit: 229
Liittynyt: 24.8.2011

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja nam » 23.3.2013 20:51

Rihannan keikkabussista löytyi huumeita
21.3.2013 klo 17:40, päivitetty klo 17:40 | Ninni | Lähde: Gigwise, TMZ

Kuvalinkki
Poptähti Rihannan kiertuebussista on löytynyt kannabista.

Yhdestä Rihannan kymmenestä kiertuebusseista on löydetty kannabista. Keikkabussit olivat ylittämässä rajaa Yhdysvalloista Kanadaan, kun huumekoirat haistoivat kannabiksen hajua.

Yhden matkustajan hallusta löytyi pieneksi luokiteltu määrä kannabista. Hänen nimeään ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta hän sai hallussapidosta sakon.

Rihanna on postannut usein epämääräisiä kuvia itsestään polttamassa erinäköisiä savukkeita, mutta tällä kertaa poppari ei itse ollut tapahtumahetkellä mukana bussissa.

http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/r ... i-huumeita

nam
Viestit: 229
Liittynyt: 24.8.2011

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja nam » 25.3.2013 23:24



Kuvalinkki

Shokkilöytö: Valtava määrä huumeita lojui rantahiekalla
Viihdeuutiset, 25.3.2013, 12:00 · Terhi Pekkarinen

Poliisi löysi Kalifornian rannikolta, läheltä Yhdysvaltojen Rivierana pidettyä Santa Barbaraa, useita kymmeniä muovipusseihin käärittyjä suurikokoisia marijuanapaketteja. Kannabislöydöksen arvo nousee noin kolmeen miljoonaan euroon.

Kuvalinkki

Kannabiskätkön läheltä löydettiin myös hylätty vene, jota on käytetty todennäköisesti löytyneiden huumeiden salakuljettamiseen. Veneessä oli vielä 50 huumepakettia lisää. Huumeita salakuljetetaan Kalifornian rannikolle Meksikosta. Joskus veneissä tuodaan myös laittomia maahanmuuttajia.

http://www.stara.fi/2013/03/25/valtava- ... ahiekalla/

nam
Viestit: 229
Liittynyt: 24.8.2011

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja nam » 25.3.2013 23:28

Kuvalinkki

Täh? Poliisi lähettää kannabistuoksua kansalaisille
Viihdeuutiset, 25.3.2013, 9:00 · Terhi Pekkarinen

Iso-Britannian poliisi on päättänyt opettaa kansalaisilleen miltä kannabis tuoksuu, jotta tavalliset ihmisiet osaisivat paikantaa huumeviljelmiä pelkän hajun perusteella. Poliisi lähettää ihmisten koteihin kortteja, joita raaputtamalla pääsee haistamaan kasvin makeaa ominaishajua.

Brittipoliisi lähettää kannabikselta haisevia kortteja 13 kaupunkiin pilottihankkeenaan. Tapaan on otettu mallia Hollannista, jossa lähetettiin yli 30.000 kannabiskorttia. Tempauksen avulla tuulimyllyjen maassa paikannettiin satoja huumefarmeja.

Poliisin mukaan tavalliset kansalaiset eivät välttämättä ymmärrä esimerkiksi tyhjillään olevan tilan toimivan kannabiksen kasvatuslaitoksena, vaikka siellä vieraileekin säännöllisesti hämäräperäistä sakkia. Pelkästään West Yorkshiressä löydettiin viime vuonna 1.800 kannabisfarmia.

http://www.stara.fi/2013/03/25/poliisi- ... alaisille/

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 6050
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 26.3.2013 17:03

Kannabiksen kannattajat haluavat rekisteröityä Ranskassa – Vastassa jopa 30 vuoden vankeus

Ranskassa lukuisat viranomaiset ovat saaneet hakemuksia kannabiksen käyttäjien ”kerhoilta”, jotka haluavat rekisteröityä voittoa tavoittelemattomiksi yhdistyksiksi. Asiasta kertoo The Local France.

Cannabis without borders -ryhmän Farid Ghehioueche sanoi radiokanavalle, että teolla ryhmien jäsenet haluavat näyttää että on olemassa vastuullisia ihmisiä, jotka käyttävät kannabista järkevästi eivätkä he halua tulla pidetyksi rikollisina enää.

Viranomaiset tuskin suhtautuvat hakemuksiin myötämielisesti, mutta heidän on kuitenkin käsiteltävä ne.
Hakemuksia toimitettaneen paikalliselle syyttäjälle, sillä yhdistyksen toiminta perustuisi laittomaan toimintaan.

Ranskan huumelainsäädäntö on tiukka: kannabiksen kasvattamisesta voi saada jopa 30 vuotta vankeutta ja hurjat 7,5 miljoonan euron sakot.
Rangaistukset ovat ranskalaisen Europe 1 -radiokanavan mukaan samaa tasoa kuin mitä on varattua terroristeille maassa.

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/119480 ... nkeus.html

nam
Viestit: 229
Liittynyt: 24.8.2011

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja nam » 27.3.2013 9:48

Turku 27.3.2013 klo 8:17 | päivitetty 27.3.2013 klo 8:22
Loimaan päihdepoliklinikalle pitkät jonot

Loimaan päihdepoliklinikalla ollaan erityisen huolissaan nuorentuneesta asiakaskunnasta. Helmikuussa poliisin tehoiskuissa Loimaalla ja Pöytyällä jäi kiinni yli kaksikymmentä nuorta huumeiden käyttäjää ja samalla löytyi useita kannabiskasvin kotikasvattamoita.

Kuvalinkki

Loimaalla päihdepoliklinikan asiakasmäärät ovat selvässä kasvussa. Jonotusaika on jopa kolme kuukautta, kertoo päihdepoliklinikan psykiatrinen sairaanhoitaja Hanneli Koski. Päihdepoliklinikalla hoidetaan alkoholi-, huume-, ja lääkeriippuvuuksia.

- 90-luvun laman vaikutukset heijastuvat tähän päivään asti ja se näkyy päihdepoliklinikalla, toteaa psykiatrinen sairaanhoitaja Hanneli Koski.

- Huumeiden käyttäjien ja kokeilijoiden lisäksi meitä työllistävät rattijuopumusten takia hoitoon ohjatut henkilöt.

Päihdepoliklinikalla ollaan erityisen huolissaan nuorentuneesta asiakaskunnasta. Helmikuussa poliisin tehoiskuissa Loimaalla ja Pöytyällä jäi kiinni yli kaksikymmentä nuorta huumeiden käyttäjää ja samalla löytyi useita kannabiskasvin kotikasvattamoita.

Rikosylikonstaapeli Lassi Harala vahvistaa, että huumeiden käyttö on lisääntynyt Loimaan seudulla ja että huumekiinniottoja on tehty aikaisempaa enemmän. Tehovalvontaiskut ovat poliisin keino puuttua kasvavaan ongelmaan ja niitä tehdään tulevaisuudessa lisää, toteaa Harala.

Kuvalinkki Devy Nagalingam, Yle Turku

Avatar
W.Blake
Viestit: 18
Liittynyt: 14.3.2013

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja W.Blake » 29.3.2013 7:45

Huumediilerin outo rangaistus: 5 000 sanan essee tai vuodeksi vankilaan!

32-vuotias huumetuomion kannabiksesta saanut Terry Bennett sai erikoisen rangaistuksen rötöstelystään: tuomari päätti langettaa Bennettin kirjoitettavaksi 5 000 sanan esseen huumeiden vaarallisuudesta. Tapauksesta kertoo Huffington Post.

Bennettin hallusta löydettiin yli 900 grammaa kannabista. Hän myönsi hallussapidon ja myyntitarkoituksen.

Tuomari Julian Lambert päätyi ratkaisuun, koska Bennett ei pystynyt suorittamaan 240 tunnin työrangaistustaan. Bennett vetosi lumilautaillessa tulleeseen vammaan, jonka vuoksi hän ei pystynyt työhön.

Äitinsä luona asuvan Bennettin on määrä saada essee valmiiksi 4. huhtikuuta mennessä, tai häntä odottaa 12 kuukauden vankeustuomio.

Mies ei ole esseitä kirjoitellut kouluaikojen jälkeen. Hän kysyi tuomarilta, voiko kirjoittaa argumentoivaa tekstiä sekä kannabiksen puolesta että vastaan, mutta tuomari ei suostunut, sillä kannabis on laitonta.


Linkki uutiseen (Aamulehti)
Linkki uutiseen (The Huffington Post)
"I may not have gone where I intended to go, but I think I have ended up where I needed to be."
"All governments are lying cocksuckers."
"Tradition and heritage are all dead people's baggage, stop carrying it. Move forward."


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 37 vierailijaa