Kuva

Pienet uutiset 2013

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
nam
Viestit: 229
Liittynyt: 24.8.2011

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja nam » 18.2.2013 12:35

Useita huumekuskeja viikonloppuna Lappeenrannassa
Paikalliset
18.2.2013 12:13


Poliisi otti viikonloppuna kiinni useita huumausaineen vaikutuksen alaisena ollutta kuskia Lappeenrannassa.

Kannabista nauttineita kuskeja oli Myllymäessä, Valjaskujalla, Sirkkelimiehenkadulla ja Leirikadulla.

Valtatie-6:lla kuski oli alle 30-vuotias lappeenrantalaismies, jonka pikahuumetesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinin ja kannabiksen osalta. Hänellä ei ollut ajokorttia. Valjaskujalla poliisi pysäytti alle 20-vuotiaan lappeenrantalaisnaisen. Pikahuumetesti osoitti, että hän oli käyttänyt kannabista, poliisista kerrotaan.

http://www.lappeenrannanuutiset.fi/arti ... enrannassa

Avatar
Doc
Viestit: 452
Liittynyt: 23.11.2010

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Doc » 18.2.2013 12:50

Canada’s War on Pot Just Got Weirder

Prohibition took another strange turn this week when it was reported that RCMP officers in Alberta have started to strap on snowboards and patrol the Lake Louise and Nakiska ski resorts in an effort to deter “substance abuse”.

From the CBC:

The officers, who are in uniform and carrying weapons, are focusing their attention on substance abuse on the chairlifts and gondolas.

“It’s going to deter people from bringing narcotics or have that second look of doing something on the ski hill because they know there is going to be a police presence,” said RCMP Cpl. Jeff Campbell, the detachment commander in Lake Louise. (…)

Two officers will be on patrol Fridays, Saturdays and Sundays as well as holidays including March break and Easter weekend. RCMP hope to expand the program once they have more officers certified.”

While the RCMP ski patrol is a volunteer program, it is still very much official police business and carries the full weight of the law. The program has been in effect since December with the primary focus being to deter skiers and snowboarders from using “narcotics”, but has thus far resulted in just one minor cannabis seizure.

Officials from Lake Louise have gone on record welcoming the RCMP presence, but have also made a point of clarifying that crime isn’t an issue at the resort, which raises a number of questions as to why such a program even exists.

With 65% of Canadians in favour of either legalizing or decriminalizing cannabis, should the RCMP really be expanding their efforts to clamp down on casual use?

The RCMP is touting the ski patrols as a “pro-active policing initiative” but given that neither ski hill (nor any ski hill for that matter) has any real need for a police presence, is it an appropriate and responsible use of police resources?

This program, which explicitly promotes the additional enforcement of a highly unpopular law, is emblematic of a much larger problem: the growing disconnect between the RCMP and the Canadian public.

An Ipsos-Reid poll from late December on public confidence in the RCMP found that support for the mounties has decreased sharply over the past five years.

In January, Vic Toews, Minister of Public Safety, held a summit with law enforcement officials from across the country to discuss the economics of policing. The purpose of the summit was to examine policing costs, which reached a whopping $12.6 billion in 2011, and to discuss ways to make policing in Canada more efficient and cost-effective.

As the cost of policing becomes increasingly unsustainable and confidence in the RCMP heads downhill, chasing after pot-smoking snowboarders seems like a rather absurd waste of police resources.

So how could Canada lower its policing costs and repair public confidence in the RCMP?

One of the simplest solutions to these two critical problems would be to regulate and tax cannabis.

This would free up police resources currently being wasted on the suppression of a substance that the majority of Canadians think should not be illegal, while at the same time restoring faith in police officers by removing the burden of such an unpopular law.

http://drugpolicy.ca/2013/02/canadas-war-on-pot-just-got-weirder/
"Assumption is the mother of all fuckups."

apukokki
Viestit: 72
Liittynyt: 18.2.2013

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja apukokki » 18.2.2013 14:14

Helsingin Sanomat

Kotimaa
MAANANTAINA 18.2.2013

Sähköinen aloitelaatikko täyttyy
Energiajuomat, tekijänoikeudet ja suurpedot innostivat kansaa lakiehdotuksiin

Kan­sa­lai­sa­loi­te.fi-si­vus­tol­la ha­lu­taan ero­ta EU:sta ja vaa­di­taan leh­tien lööp­pe­jä pois las­ten nä­ky­vil­tä.
Ei ener­gia­juo­mien myyn­tiä al­le 16-vuo­tiail­le! Jär­keä te­ki­jä­noi­keus­la­kiin! Ih­mi­siä pel­kää­mät­tö­mät suur­pe­dot pois­tet­ta­va po­pu­laa­tios­ta!

Nyt pu­huu kan­sa. Näil­lä kol­mel­la kan­sa­lais­aloit­teel­la on eni­ten kan­na­tus­il­moi­tuk­sia oi­keus­mi­nis­te­riön yl­lä­pi­tä­mäl­lä kan­sa­lai­sa­loi­te.fi-si­vus­tol­la.

"Al­kuai­koi­na eri­tyi­ses­ti yk­si­tyis­hen­ki­löt te­ki­vät pal­jon aloit­tei­ta. Vas­ta nyt ver­kos­tot ja jär­jes­töt ovat löy­tä­mäs­sä pal­ve­lua", ar­ve­lee oi­keus­mi­nis­te­riön Osal­lis­tu­mi­sym­pä­ris­tö-hank­keen pro­jek­ti­pääl­lik­kö Teemu Ropponen.

"A­LOIT­TEI­TA on tul­lut yli odo­tus­ten. Nä­kyy, et­tä pal­ve­lul­le on ol­lut pa­tou­tu­nut­ta ti­laus­ta. Aloit­teet ovat myös ol­leet pää­osin yl­lät­tä­vän asial­li­sia ja siis­te­jä", Rop­po­nen sa­noo.La­ki kan­sa­lais­aloit­tees­ta on ol­lut vuo­den voi­mas­sa maa­lis­kuun 1. ­päi­vä­nä.

Lain mu­kaan vä­hin­tään 50 000 ää­ni­oi­keu­te­tul­la Suo­men kan­sa­lai­sel­la on oi­keus teh­dä edus­kun­nal­le aloi­te lain sää­tä­mi­sek­si. Mää­rä vas­taa noin pro­sent­tia ää­ni­val­tai­sis­ta kan­sa­lai­sis­ta.

VAA­DI­TAAN kui­ten­kin pien­tä ih­met­tä, et­tä ener­gia­juo­ma-aloi­te ete­ni­si edus­kun­taan saak­ka. Aloit­teen pi­täi­si ke­rä­tä run­saas­sa pa­ris­sa vii­kos­sa vie­lä yli 30 000 ni­meä, jot­ta tar­vit­ta­vat 50 000 ni­meä tu­li­si täy­teen.

Kan­sa­lais­aloit­tei­ta ei voi roi­kut­taa ver­kos­sa ikui­ses­ti. En­sim­mäi­sen kuu­kau­den ai­ka­na aloit­teen on saa­ta­va vä­hin­tään 50 kan­nat­ta­jaa. Lo­put ni­met on ke­rät­tä­vä kuu­den kuu­kau­den ku­lues­sa.

SEN SI­JAAN aja­tus te­ki­jän­oi­keus­la­kia vii­laa­va aloi­te saat­taa hy­vin­kin ede­tä jat­ko­kä­sit­te­lyyn. Se on ke­rän­nyt vas­ta kol­mes­sa vii­kos­sa jo yli 15 000 ni­meä.

Kan­sa­lai­sa­loi­te-si­vul­la on noin 5 000–10 000 päi­vit­täis­tä kä­vi­jää. Lii­ken­net­tä ovat vil­kas­tut­ta­neet pal­jon jul­ki­suu­des­sa ol­leet pu­heen­ai­heet pe­rus­tu­los­ta, kan­na­bik­ses­ta ja te­ki­jä­noi­keuk­sis­ta.

Al­le­kir­joi­tet­ta­via aloit­tei­ta on täl­lä haa­vaa 36 kap­pa­let­ta. Nii­den ai­heet vaih­te­le­vat ke­sä­ajas­ta luo­pu­mi­ses­ta si­to­viin kan­sa­nää­nes­tyk­siin.
Yh­teis­tä niil­le tun­tuu ole­van se, et­tä on vai­kea ni­me­tä yh­tä yk­sit­täis­tä vai­ku­tus­val­tais­ta puo­luet­ta, jo­ka al­kai­si ajaa nii­tä edus­kun­nas­sa.

ALOIT­TEEN te­ke­mi­nen ei yk­sin rii­tä, Tee­mu Rop­po­nen ar­vioi.

"Mo­ni ei ole ken­ties oi­val­ta­nut, kuin­ka pal­jon mark­ki­noin­ti­ky­kyä aloit­teen li­säk­si tar­vi­taan."

En­sim­mäi­nen – ja tois­tai­sek­si ai­noa – edus­kun­taan eden­nyt kan­sa­lais­aloi­te on kos­ke­nut tur­kis­tar­hauk­sen lo­pet­ta­mis­ta Suo­mes­sa. Edus­kun­ta kä­sit­te­lee asiaa tä­män vuo­den ai­ka­na.

Tur­kis­tar­haus­aloit­teen al­le­kir­joi­tuk­sis­ta suu­rin osa ke­rät­tiin pa­pe­ril­le, mi­kä ei ol­lut lain al­ku­pe­räi­nen tar­koi­tus.

Käy­tet­tä­vyys pa­ra­ni, kun vii­me jou­lu­kuun alus­ta aloit­teil­le on voi­nut ke­rä­tä kan­na­tus­ta myös ver­kos­sa. Aloit­teen kan­nat­ta­mi­nen edel­lyt­tää pank­ki­tun­nuk­sia.

KAN­SA­LAIS­ALOI­TE ei tar­koi­ta, et­tä sil­le oli­si lu­vas­sa eri­tyis­koh­te­lua lain­sää­tö­ko­neis­tos­sa.

"Kan­sa­lai­sa­loit­teel­la ei ole sen kum­mem­pia mah­dol­li­suuk­sia kuin yk­sit­täi­sen kan­san­edus­ta­jan aloit­teel­la", sa­noo edus­kun­nan lain­sää­dän­tö­joh­ta­ja Maija-Leena Paavola.

Po­li­tii­koil­le syn­tyy kui­ten­kin pai­nei­ta, kun aloit­teel­la on pal­jon al­le­kir­joit­ta­jia. Näin si­tä ei voi hau­da­ta, vaan se on kä­si­tel­tä­vä asian­mu­kai­ses­ti.

"Jär­jes­tel­mä on luo­tu si­tä var­ten, et­tä an­ne­taan kan­sa­lai­sil­le mah­dol­li­suuk­sia tuo­da asioi­ta esil­le. Li­säk­si pi­tää muis­taa, et­tä mo­nien la­ki­aloit­tei­den ei ole tar­koi­tus­kaan men­nä lä­pi vaan toi­mia kes­kus­te­lu­na­vaa­ji­na", Paa­vo­la sa­noo.

Miska Rantanen HS

http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Sä ... 1072933582

Avatar
Kondoriano
Viestit: 73
Liittynyt: 2.1.2012

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Kondoriano » 18.2.2013 18:00

Czech Republic Legalizes Medical Marijuana Use

PRAGUE -- Czech President Vaclav Klaus has signed into law legislation that makes it legal in the Czech Republic to use marijuana for medical treatment.

Klaus gave his approval on Friday, after the law had been approved by both houses of Parliament.

It allows marijuana to be imported and later grown locally by registered firms licensed for such activity, which is currently illegal.

Patients will need a prescription from a doctor to get the drug at pharmacies, and treatment will not be covered by health insurance. Patients wouldn't be allowed to grow marijuana at home.

Medical marijuana use is legal in a number of European countries and parts of the United States. The drug is commonly used to relieve conditions such as chronic pain and cancer.

http://www.huffingtonpost.com/2013/02/1 ... 93657.html
"If you only knew the magnificence of the 3, 6 and 9, then you would have a key to the universe."
- Nikola Tesla
1248751, what is it?

mollitupa

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja mollitupa » 18.2.2013 18:39

Jääkiekkoliitolla on vielä sanottavaa kannabisuutisesta

18.2.2013 13:43 3

Tero Hakola

Helsingin Sanomat
Jussi Nukari / Lehtikuva
Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen

Jääkiekkoliiton hallitus käsitteli perjantaina kokouksessaan Urheilulehden kuukauden takaista kannabisuutista.

Jääkiekkoliiton toimitusjohtajan Matti Nurmisen mukaan kokousväki kävi asiasta vilkkaan keskustelun, mutta sen sisältöä hän ei paljasta.

Urheilulehden mukaan Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen valitsi viime kevään MM-joukkueeseen kaksi pelaajaa, joiden epäiltiin jääneen seurajoukkueessaan kiinni kannabiksen käytöstä.

Lehden tietojen mukaan myös Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola tiesi asiasta. Kummola on kiistänyt väitteen.

Jääkiekkoliitto vaati tuoreeltaan oikaisua, ja uhkasi Urheilulehteä käytännössä oikeustoimilla. Urheilulehti puolestaan ilmoitti pysyvänsä uutisensa takana, eikä katsonut oikaisuun olevan tarvetta.

Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Nurminen kommentoi kannabiskohun seuraavaa vaihetta varovaisesti. Hän ei paljasta, mitä hallitus perjantaina päätti, ja suunnitteleeko liitto yhä jatkotoimia Urheilulehteä vastaan.

Asian käsittely ei kuitenkaan ole vielä ohitse.

"Asiaan tullaan joka tapauksessa palaamaan helmikuun aikana", Nurminen sanoi HS:lle. Hän ei paljasta, mistä tarkemmin on kyse.

"Tämän enempää en halua asiasta lausua tässä vaiheessa."

HS:n kuukausi sitten haastatteleman oikeusoppineen mukaan Jääkiekkoliitolla on hatarat perusteet haastaa Urheilulehti oikeuteen.

Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljasen mukaan kunnianloukkausjutulle olisi perusteita, jos lehti olisi nimennyt kannabiksesta kärynneet pelaajat ja tieto osoittautuisi vääräksi.

"Kunnianloukkaus tuskin onnistuu, koska liiton kunniaa ei voi loukata. Yleisesti loukkauksen kohteena voi olla vain luonnollinen henkilö", Viljanen sanoi.

http://www.hs.fi/urheilu/J%C3%A4%C3%A4k ... 1155356954

nam
Viestit: 229
Liittynyt: 24.8.2011

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja nam » 19.2.2013 15:39

Kuvalinkki

CNN tutki: Näin kannabis vaikuttaa ajotaitoihin – katso video
Viihdeuutiset, 19.2.2013, 13:30 · Anna Poikkimäki

Mediassa tehdään runsaasti myös tutkivaa journalismia. Sellaisesta nähtiin taannoin Suomessa keskimääräistä nolompi tapaus, kun kaksi Ylioppilaslehden naistoimittajaa väittivät ulostaneensa juttuaan varten housuun linja-autossa.

Kuvalinkki

Nyt yhdysvaltalainen CNN-kanava on tehnyt videon, jossa tarkastellaan huumeiden käytön vaikutusta ajotaitoihin. Videolla nähdään kolme vapaaehtoista, jotka polttavat ensin kannabista. Sen jälkeen he asettuvat auton rattiin ja lähtevät kierrokselle.

Uutispätkällä tavataan esimerkiksi 34-vuotias Dylan, joka käyttää viikonloppuisin kyseistä mietoa huumetta. Miehen ajo sujuu valvojan mukaan alussa hyvin. Kunnon pössyttelyn jälkeen valvojan pitää keskeyttää ajo, koska mies on ajaa kuvaajan päälle.

http://www.stara.fi/2013/02/19/autoilij ... taidoille/

nam
Viestit: 229
Liittynyt: 24.8.2011

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja nam » 19.2.2013 15:43

Kotimaa 19.2.2013 klo 12:21 | päivitetty 19.2.2013 klo 12:21
Keinotekoisen kannabiksen vaikutus on arvaamaton

Internetissä kaupan oleva keinotekoinen kannabis voi näyttää erehdyttävästi luonnon kannabikselta, mutta se on kehitetty laboratoriossa ja on erittäin voimakas. Synteettinen kannabinoidi voi aiheuttaa muun muassa psykoosia ja sekavuutta.

Kuvalinkki
Nainen pitää Spice-huumausainepakettia kasvojensa edessä. Keinotekoista kannabista syntetisoidaan ainakin Aasiassa ja sitä saapuu myös Suomeen. Kuva: Boris Roessler / EPA


Keinotekoinen kannabis tunnetaan ainakin nimillä Spice ja Jehova. Spice on valmistettu ruiskuttamalla kasvisrouheiden päälle synteettistä kannabinoidia, Kuopion yliopistollisen sairaalan psykiatrian poliklinikan ylilääkäri Ulrich Tacke kertoo.

- Sitä on hyvin vaikeaa erottaa synteettiseksi huumeeksi ulkonäön perusteella. Marijuanan käyttäjä ehkä tuntee, miltä luonnollinen marijuana näyttää, mutta se voi olla hyvin vaikea erottaa, sanoo Tacke.

Synteettistä kannabista on myös pelkkänä jauheena, jossa ei ole kasvia, kertoo Tacke. Molemmat tuotteet voivat olla arvaamattomia.

Sitä on hyvin vaikeaa erottaa synteettiseksi huumeeksi ulkonäön perusteella.

- Ulrich Tacke

- Aina pitää myös muistaa, että Internetistä tilattaessa ei voi koskaan olla varma, mitä saa. Vaikutus voi olla täysin poikkeava, yllättävä ja tietysti hengenvaarallinenkin, Tacke sanoo.
Voimakkaat vaikutukset on kehitetty laboratoriossa

Sekä kannabinoidilla käsitellyt kasvisrouheet että jauhe-tyyppinen kannabinoidi ovat vahvempia kuin luonnon kannabis, kertoo Tacke.

- Ne on tuotettu laboratoriossa. Niiden puhtaus on erittäin korkeaa luokkaa. Vaikutukset ovat hyvin samanlaisia kuin luonnollisella kannabiksella, mutta huomattavasti voimakkaampia.

Spicen ja Jehovan vaikutus perustuu hyvin voimakkaaseen ärsykkeeseen, jonka ne antavat aivojen endokannabionoidi-reseptoreille. Käyttäjä altistaa itsensä vaikutuksille, jotka voivat pahimmillaan olla vakavia, Tacke kertoo.

- Henkilölle voi tulla voimakas ahdistus, voimakas sekavuus ja erilaisia harhaluuloja ja hallusinaatioitakin. Synteettisten tuotteiden vaara aiheuttaa psykoosia on paljon suurempi kuin marijuanalla.

Henkilölle voi tulla voimakas ahdistus, voimakas sekavuus ja erilaisia harhaluuloja ja hallusinaatioitakin.

- Ulrich Tacke

Muuntohuumeiksi eli design-huumeiksi luokitellut Spice ja Jehova havaittiin ensi kerran 4 - 5 vuotta sitten. Alunperin ne olivat laillisia.
Poliisi: Sitä liikkuu

Synteettistä kannabista on tuotu eri puolille maata. Sitä on tullut myös Kajaaniin ja muualle maakuntaan, kertoo Kainuun poliisilaitoksen rikosylikomisario Jarkko Maksniemi.

- Esitutkinnoissa on tullut tietoa tai viitteitä, että sitä on tänne tuotu jonkinlaisia määriä. Tälläkin hetkellä sitä jonkin verran täällä varmaan liikkuu. Määriä ei ole tiedossa, mutta ainetta esiintyy.

Maksniemi varoittaa vaikutusten vaarallisuudesta.

- Niiden käyttäjät eivät välttämättä tiedä, miten aine vaikuttaa ja millaisia määriä niitä olisi terveyden kannalta suotuisa ottaa. Helposti sitä käytetään liian suuria annoksia ja saattaa tulla vakavia terveydellisiä ongelmia. Kannattaa jättää kokeilematta kokonaan, jos ei tiedä mitä aine on ja mitkä sen vaikutukset ovat, Jarkko Maksniemi sanoo.
Tutkimus kehittyy, mutta hitaasti

Kuopion yliopistollisen sairaalan psykiatrisella klinikalla ei ole varmoja havaintoja Spicestä tai Jehovasta.

- Me näemme tietysti huume- ja kannabispsykoosia, mutta on vaikea tietää, mikä aine silloin on ne aiheuttanut. Yksi suuri ongelma on, että toisin kuin luonnollisen kannabiksen kohdalla, meillä ei vielä ole analyyttista laboratoriotestausmenetelmää, jotta voitaisiin sanoa, millainen aine on kysymyksessä, Tacke kertoo.

Yleisimmät synteettiset huumeet on analysoitu, mutta synteettisiä kannabinoideja on kymmeniä ja niitä tulee jatkuvasti lisää, kertoo Ulrich Tacke.
Design-huumeita. Kuva: Eteläinen tullipiiri

- Niitä syntetisoidaan ilmeisesti Kaukoidässä hyvin aktiivisesti ja niistä on luokiteltu huumeiksi vasta kaksi ainetta Suomessa: JVH018 ja JVH073. Mutta koska niin monta erilaista ainetta on kysymyksessä, analyysin kehittäminen tapahtuu hyvin hitaasti. Suomessa on kuitenkin esimerkiksi THL:n alainen laboratorio tutkimassa tätä asiaa.

Kuvalinkki

Kannabinoideja syntetisoidaan myös lääkkeiksi

Muita synteettisiä kannabinoideja ovat mainittujen JVH-aineiden ohella ainakin HU-aineet, jotka on nimensä mukaisesti syntetisoitu tutkimustarkoitukseen Hebrew Universityn laboratoriossa, kertoo Tacke.

- Ei ollut ollenkaan tarkoitus tehdä keinotekoisia huumeita vaan synteettisten kannabinoiden tutkimusalalla etsitään myös uusia lääkeaineita, kertoo Tacke.


Jouni Pilto Yle Kainuu
Markku Heikkinen Yle Kainuu


http://yle.fi/uutiset/keinotekoisen_kan ... on/6501844

Avatar
vihreä_valo
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 804
Liittynyt: 29.1.2008

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja vihreä_valo » 19.2.2013 21:26

YLE pistelee kunnon settii...




http://yle.fi/uutiset/marisatka_on_jopa ... sa/6502015

Kotimaa 19.2.2013 klo 18:34 | päivitetty 19.2.2013 klo 18:34
Marisätkä on jopa kymmenen kertaa vahvempi nyt kuin keski-ikäisten nuoruudessa
Jo muutama käyttökerta puolessa vuodessa voi johtaa muistiongelmiin. Haitat ovat sitä suurempia mitä nuorempana käyttö aloitetaan. Kannabis on yhä useammin alle 20-vuotiaiden psyykeongelmien takana.

Mies käärii kannabissavuketta. EU:n huumausaineiden käyttöä valvovan viraston mukaan kannabikseen liittyvä lainsäädäntö on yksi kiistellyimmistä huumepolitiikkaan liittyvistä kysymyksistä EU-maissa. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Kannabiksen käyttäjä laiskistuu

- Kannabis on hamppukasvi, josta valmistettua rouhetta kutsutaan marihuanaksi. Kukinnoista puristettu levy tunnetaan nimellä hassis. Vaikuttava päihdyttävä aine on hydrokannabinoli. Se lieventää joissakin tapauksissa kipua, mutta voi myös aiheuttaa psykoosinomaisen tilan.

- Nopeasti tulevia krapulaoireita ei yleensä tule, mutta jos pitkään jatkuvan käytön lopettaa yhtäkkiä, saa noin 85 % käyttäjistä vieroitusoireita.

- Kannabiksen pitkäaikaisen käytön yhteydessä ilmenee psyykkisiä muutoksia. Keskittymiskyky ja muisti huononevat ja aiemmin tärkeinä pidetyt asiat menettävät merkityksensä.

Kannabiksen imago on muuttunut kansainvälisesti myönteisemmäksi. Netissä toimii niin sanottu "kannabismafia”, joka pyrkii saamaan kannabiksen laiilliseksi sillä perusteella, että kannabis on vain lievä nautintoaine, kertoo Kysin päihdepsykiatrian ylilääkäri, professori Ulrich Tacke.

- Netissä liikkuva tieto on kuitenkin ajalta, jolloin kannabis oli ihan eri aine kuin nykyisin, eikä siis pidä enää paikkaansa, Tacke toteaa.

Nykykäyttäjien vanhempien aikaan vaikuttavan aineen pitoisuus oli kannabiskasvissa 1 - 3 prosenttia. Nykyisin pitoisuus on jalostuksen ja viljelyolosuhteiden paranemisen vuoksi moninkertainen.

- Tämän ajan marihuana on jopa 10 kertaa voimakkaampaa kuin isän ja äidin nuoruudessa. Puhumme siis ihan eri aineesta, joten myös tarjolla oleva tieto netissä on 30 vuotta vanhaa. Näin ollen haitatkin ovat eri luokkaa, toteaa professori, ylilääkäri Ulrich Tacke.

Kannabiksen haittavaikutusten takia hakeudutaan hoitoon yleensä harvoin, eikä tästä ole olemassa tilastoja. Siinä vaiheessa, kun selvitetään mitä päihteitä psyykeoireinen potilas on käyttänyt, on kannabis laittomista aineista yleisin alle 20-vuotiaiden ongelmien taustalla.

Tarjolla oleva tieto netissä on 30 vuotta vanhaa. (wtf really?!?)

- Ulrich Tacke

- Kaikista päihteistä suurin ongelmien aiheuttaja on kuitenkin alkoholi, toteaa Tacke.

Psyykkisten ongelmien takia hoitoon hakeutuvien vanhempien huumeongelmaisten käyttämistä huumeista yleisimmät ovat opioidit ja amfetamiini.
Jehova on synteettistä kannabista

Uusin terveydenhuollon haaste ovat niin sanotut muuntohuumeet. Ne aiheuttavat erittäin rajuja psyykkisiä oireita. Muuntohuumeet ovat helposti netistä hankittavissa ja yleensä ainakin aluksi huumelainsäädännön ulkopuolella. Muuntohuumeet eivät välttämättä paljastu testeissä, eikä edes käyttäjä aina tiedä käyttäneensä niitä.

Useat muuntohuumeista, esimerkiksi Jehova-nimellä tunnetut, ovat synteettistä kannabista, joka on luonnollista kannabista huomattavasti voimakkaampaa.

Kuitenkin eniten ongelmia aiheuttaa niin kansantaloudellisesti kuin kansanterveydellisesti alkoholi. Useimmat päihteiden käyttäjät ovat sekakäyttäjiä.

Puhtaasti kannabiksen aiheuttamia haittoja, joita Kysin päihdepsykiatrian potilailla nähdään ovat esimerkiksi kannabispsykoosi, vainoharhaisuus, sekavuus ja ahdistuneisuus.

Näiden lisääntyminen viime aikoina kertoo professori, ylilääkäri Tacken mukaan kannabiksen kotiviljelyn lisääntymisestä sekä siitä, että vahvoja lajikkeita on liikkeellä entistä enemmän.

"Ei mulla ole haittavaikutuksia"

Toinen ongelma ovat pitkäaikaisen kannabiksen käytön seuraukset, joita käyttäjä ei huomaa. Käyttäjä ei välttämättä itse koe minkäänlaisia haittavaikutuksia eikä joudu turvautumaan sairaalahoitoon.

Itse hän ei tapahtuvia muutoksia persoonassaan huomaa, koska kannabiksen haittavaikutuksiin kuuluu hahmottamiskyvyn heikkeneminen.

- Ulrich Tacke

Läheiset kuitenkin havaitsevat, kuinka hänen kiinnostuksensa ympäristöön vähitellen laimenee. Hän ei saa aikaan asioita ja saattaa vetäytyä kaveripiiristään ja läheisistään. Itse hän ei tapahtuvia muutoksia persoonassaan huomaa, koska kannabiksen haittavaikutuksiin kuuluu hahmottamiskyvyn heikkeneminen.

- Juuri he puolustavat kannabiksen käytön vaarattomuutta usein äänekkäimmin, toteaa Tacke.

Tutkimusten mukaan jo muutama käyttökerta puolessa vuodessa voi johtaa muistiongelmiin. Alle 16-vuotiaalla kannabis aiheuttaa aivoissa rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia. Muutokset saattavat olla sellaisia, etteivät ne kaikki käytön lopettamisen jälkeen palaudu ennalleen. Haitat ovat siis sitä suurempia mitä nuorempana käyttö aloitetaan.

Tampereen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan lukiolaisista 22 prosenttia on kokeillut kannabista. Yliopisto- ja ammattikorkeakouluikäisistä kannabista on kokeillut jopa 36 prosenttia.

Heidi Törnroos Yle Savo

Avatar
oldirty
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1666
Liittynyt: 15.5.2006

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja oldirty » 20.2.2013 15:42

Maakuntien miehet lähtivät porukalla Porvooseen huumekauppamatkalle
Julkaistu: 20.2.2013 14:47

Porvoon Hornhattulassa ajeli maanantaina kolmen miehen kopla
Yksi oli kotoisin Kouvolan seudulta, toinen Pohjois-Savosta ja kolmas Kymenlaaksosta. He olivat matkalla Porvooseen huumeita myymään.
Miesten myyntimatka tyssäsi poliisipartion liikennevalvontaan Porvoon keskustan länsipuolella.

Poliisi huomasi, että yli 20-vuotias kuski oli päihtynyt amfetamiinista ja hasiksesta, joita hän kertoi käyttävänsä ihan säännöllisesti. Molemmilla matkustajilla oli myös hallussaan huumeita ja he olivat niitä ottaneet.

Matka huumemarkkinoille muuttui matkaksi poliisin huostaan ja tarkempiin tutkimuksiin. Huumeille oli ollut tiedossa asiakas.

Simo Holopainen

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... s=alista-3
the Effects are very strange, and, at first hearing, frightful enough) is very general and frequent: and the Person, from whom I received it, hath made very many Trials of it, on himself, with very good Effect.

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 6050
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 20.2.2013 18:36

Lottovoiton juhliminen lähti käsistä – veljekset räjäyttivät talonsa

Tuhannet suomalaiset lottoavat viikoittain miljoonavoittojen toivossa. Joskus onni potkaiseekin, ja uusi elämä alkaa kohentuneen rahatilanteen myötä.
Voittajien kannattaa kuitenkin pitää huoli siitä, etteivät menetä saman tien koko rahasummaa voittoa juhliessaan.

Yhdysvaltain Kansasissa asuvat veljekset voittivat paikallisessa lotossa 75.000 dollaria, eli noin 56.000 euroa.
The Wichita Eagle -lehden mukaan miesten voiton juhliminen johti heidän talonsa tuhoutumiseen.
Toinen veljeksistä yritti täyttää vesipiipun sytyttämiseen käyttämäänsä butaanisytytintä.
Butaania päätyi ilmaan, ja aiheutti räjähdyksen päädyttyään kosketuksiin talon keskuslämmityksen sytysliekin kanssa.

Toinen veljeksistä loukkaantui räjähdyksessä, ja hänen tyttöystävänsä ajoi miehen sairaalaan.
Mies kärsi toisen asteen palovammoista, mutta KFDL-verkkosivuston mukaan hänen tilansa on vakaa.
Vammoitta selvinnyt veli pidätettiin hänen paljastettuaan poliiseille heidän kotoaan löytyvän amfetamiinia ja marihuanaa.

http://www.stara.fi/2013/02/19/lottovoi ... i-kasista/

nemu
Viestit: 392
Liittynyt: 22.1.2012

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja nemu » 21.2.2013 12:28

”Kannabiksen viljely olisi varma bisnes Suomelle”


Timo Haara on yrittänyt viljellä kannabista lääketarkoitukseen ja teollisuuskäyttöön jo vuosia. Taival on ollut tuskainen, sillä poliisi on tuhonnut sadon useita kertoja ja tuomiokin on hänelle rapsahtanut.

– En olisi uskonut, että näin vaikeaksi tämä menee. Vuosia tässä on odotettu, että saan asiani läpi, Haara harmittelee.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että kun Haaran viimeksi epäiltiin syyllistyneen törkeään huumausainerikokseen, jätti syyttäjä lopulta syytteen nostamatta, koska Haaran kasvattama hamppu ei ollutkaan kaikilta osin soveliasta huumausaineeksi.

Syyttämättäjättämispäätös jäi Haaraa harmittamaan, sillä nyt hänen toimintansa laillisuus on edelleen epäselvää.

Suomessa hampun kasvattaminen huumausainekäyttöön, samoin kuin kannabiksen hallussapito, maahantuonti, myynti, levitys ja käyttö on kiellettyä.

Haaran mukaan kannabiksen luonnonmukainen tuotanto Suomessa olisi kaikkien etu. Lääkettä ei tarvitsisi enää tilata kalliilla hinnalla Hollannista. Paitsi lääkekäyttöön kannabista voisi hyödyntää myös esimerkiksi bioetanolin raaka-aineena.

– Kannabiksen viljely olisi varma bisnes Suomelle. Se olisi merkittävä työllistäjä ja toisi lääketuotantoa Suomeen.

Haara ihmettelee, miksi Suomessa kipulääkkeenä käytetään nyt morfiinipohjaisia lääkkeitä kannabiksen sijaan. Esimerkiksi monille alkoholisteille morfiinipohjaiset kipulääkkeet eivät edes sovellu.

– En tiedä, koetaanko se sitten uhaksi lääketeollisuuden bisnekselle? Nyt tämä on vähän kuin nuotiota sammutettaisiin ensin bensiinillä ja sitten vasta vedellä.

Viljelijä toivookin nyt, että suomalaiset viranomaiset ja etenkin ministerit heräävät todellisuuteen.

– Tämä turha jarru pitäisi nyt saada pois. Haluan tuoda lääkekannabiksen kaikkiin apteekkeihin ja pystyn tarvittaessa vetoamaan myös Suomen lakiin.


http://www.turkulainen.fi/artikkeli/224 ... e%E2%80%9D

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 6050
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 22.2.2013 11:23

Kannabiskasvattamo syyteharkintaan: ”Havaittavissa laajentamissuunnitelma”

Varsinais-Suomen poliisilaitos paljasti kannabiskasvattamon Loimaan Alastarossa viime vuoden lokakuussa.
Juttua on tutkittu Loimaan poliisiasemalla törkeänä huumausainerikoksena ja siihen on ollut epäiltyinä kolme miestä ja yksi nainen.

Jutun esitutkinta on saatu valmiiksi ja asia on edennyt syyteharkintaan, poliisi kertoo tiedotteessa.

Henkilöiden epäillään hankkineen Alastaron keskustan tuntumassa sijaitsevan kiinteistön piharakennuksen kannabiksen kasvattamista varten kesällä 2012.
Poliisin suorittamassa kotietsinnässä kiinteistöstä löytyi kymmeniä kasvamassa olleita kannabiskasveja ja kuivattuja kasveja sekä
noin puoli kiloa kuivattuja kannabiskasvin kukintoja.

Poliisin mukaan rakennus oli täydellisesti varusteltu kasvatustoimintaa varten ja siellä oli selkeästi havaittavissa toiminnan laajentamissuunnitelmat.
Epäillyistä kaksi on kotoisin Turun seudulta ja kaksi Länsi-Uudeltamaalta. Epäillyistä kolme oli syksyllä vangittuna rikoksen johdosta.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194797 ... elma+.html

nemu
Viestit: 392
Liittynyt: 22.1.2012

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja nemu » 22.2.2013 12:49

Eroon kesäajasta, kannabis lailliseksi - näin suomalaiset muuttaisivat lakeja

Kansalaisaloitteilla yritetään muun muassa saada pois kesäaika sekä epäpätevät kansanedustajat.

Joulukuun alussa avatulla kansalaisaloitteen allekirjoitussivustolla on tällä hetkellä käynnissä 37 aloitetta. Suurin kannatus on aloitteella, jolla halutaan kieltää energiajuomien myynti alle 16-vuotiaille.

Ensimmäinen 50 000 kannattajaa saavuttanut aloite turkistarhauksen kieltämiseksi on nyt käynyt väestörekisterin tarkastuslaskennassa.

- Aloitteen tekijät päättävät, koska he toimittavat sen eduskuntaan. Viimeksi kun kuulin, puhuttiin helmikuusta, kertoo Laura Nurminen oikeusministeriöstä.

Seuraavaksi nimien keräys alkaa aloitteeseen eutanasialainsäädännön valmisteluun ryhtymisestä alkaa 28. helmikuuta. Myös tasa-arvoisesta avioliittolaista on suunniteltu kansalaisaloitetta.

"Mahdollinen muttei helppo"

Kannattajamäärä, 50 000 äänioikeutettua kannattaa, valittiin vertailemalla muiden Euroopan maiden käytäntöjä.

- Määrä on mahdollinen muttei helppo. Kansainvälisellä tasolla prosenttiosuus sijoittuu noin puoliväliin siitä, mitä muilla on käytössä, kertoo kansalaisaloitteen projektipäällikkö Teemu Ropponen.

Verkossa tehtävän nimien keräyksen täytyy saavuttaa ensimmäisen kuukauden aikana 50 nimeä, muutoin aloite päättyy. Paperille nimiä voi kerätä ilman oikeusministeriölle ilmoittamista. Kansalaisaloitenimet on kerättävä viralliselle lomakkeelle, jonka saa verkosta.

- Lähtökohtaisesti emme edes tiedä, mitä kaikkia aloitteita on käynnissä. Tiedämme vain verkkosivuille tehdyt, Nurminen sanoo.

Kannatetuimmat aloitteet 22.2.

1. Energiajuomien myynnin kieltäminen alle 16-vuotiaille 21 627

2. Järkeä tekijänoikeuslakiin 16 506

3. Kannabiksen käytön ja hallussapidon rangaistavuudesta luopuminen 12 645

4. Suurpetokannan rajoittaminen 12 195

5. Kansanäänestys Suomen eroamisesta EU:sta 9 423

6. Toimenpidealoite perustulosta 7 666

7. Kesäajasta luopuminen 4 332

8. Ampumaratojen ympäristölupa 3 873

9. Kotihoidontukea korotettava 2 617

10. Vallan uusjako - sitovat kansanäänestykset käyttöön 2 579

(Kannattajamäärät 22.2.2013)

Myös näitä on kannatettu

Turvapaikanhakijoiden vastaanottorahan poistaminen (1 615 kannatusta), lehtien lööpit pois lasten silmistä (38 kannatusta), kansanedustajien laadun ja osaamistason nostaminen (27 kannatusta), rikollisuuden vähentäminen paremmalla kasvatuksella (12 kannatusta).

ANNI ALENTOLA
anni.alentola@iltalehti.fi


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013022 ... 8_uu.shtml

Avatar
Sarvi
Viestit: 59
Liittynyt: 30.1.2009

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Sarvi » 22.2.2013 17:04

Illegal drugs
The great experiment
At last, drug prohibition is being challenged by fresh thinking

Feb 23rd 2013 |From the print edition

UNTIL recently it seemed that nothing would disturb the international consensus that the best way to deal with narcotic and psychotropic drugs is to ban them. Codified in a United Nations convention, this policy has proved impervious to decades of failure. Drug consumption has not, in most parts of the world, fallen. Prohibition inflicts appalling damage, through the spread of organised crime, the needless deaths of addicts exposed to adulterated drugs and the mass incarceration of young men.

Now a whiff of change is in the air (see article). Officials in two American states, Colorado and Washington, are pondering how to implement their voters’ decisions in referendums last November to legalise marijuana (cannabis). A dozen countries in Europe and the Americas have deemed the possession of some drugs no longer to be a criminal offence. A few Latin American presidents want a rethink of the “war” on the supply and trafficking of drugs.

Several forces are bringing change. First, public attitudes are starting to shift. Americans have seen that the widespread availability of marijuana for ostensibly medical use has not led to mass addiction. Polls show that around half now support full legalisation. In Britain, a poll this week found a similar proportion in favour of decriminalising cannabis possession.

Latin America is also tiring of trying to suppress production. That is not surprising: in several countries, the death toll associated with efforts to combat the drug business has risen to the level of a conventional war. Mexicans complain that the notion of “shared responsibility” proclaimed by international bureaucrats means that their people get killed whereas the United States, with its soft gun laws, arms the traffickers, launders their money and consumes their product.

Changes in the drug market, meanwhile, are undermining the idea that the problem can be dealt with only at an international level. Synthetic drugs, such as amphetamines and Ecstasy, are now more widely used than cocaine and heroin. Scientists dream up new “highs”, while the law lags. As a result, the neat distinction between “consumer”, “supply” and “transit” countries has broken down: the United States and Europe are big producers of cannabis and synthetics, while Brazil, formerly a “transit” country, is now the world’s second-biggest consumer of cocaine. That is leading to experimentation with drug policy at a national and state level.

The Economist has long argued that prohibition is illiberal in principle and harmful in practice, and that the least-bad way of dealing with drugs is to legalise and regulate their production and consumption. But we recognise that it takes a brave politician to face down the moral panic that surrounds the issue. This new thinking, though limited, is therefore welcome. Legalising consumption allows drug use and addiction (by no means the same thing) to be treated as the public-health issues they are. That in turn means applying the principle of harm reduction, for example by providing clean needles to addicts to prevent the spread of HIV.

But decriminalising consumption does nothing to break the grip of gangsters over the drug business. For that to happen, production and distribution also need to be legalised. That is why the experiment under way in the United States is so important. Colorado and Washington now have the chance to create a legal but regulated market in marijuana, similar to those for tobacco or alcohol. Their referendums approved sales of drugs through regulated outlets only, and not to minors. The states now need to design a way of taxing cannabis that discourages consumption while avoiding the creation of a black market.

This experiment has three potential benefits. It should help to determine whether legalisation boosts drug use. It will undermine Mexican drug gangs, which earn perhaps $2 billion a year from cannabis exports to America. And it might provide a model for regulating other, harder, drugs.

The feds should stand back

A threat hangs over the scheme: in 2005 the Supreme Court upheld the federal ban on marijuana for medical use, even in states where this was legal, because of the risk that the drug would leak to other states. The danger of leakage will increase once this experiment gets under way. So it is encouraging that Barack Obama has said that he does not see prosecution of pot smokers in Colorado and Washington as a “top priority”, which means that he plans to do nothing for the moment. Since most of the benefits of legalisation will take a while to show up, it is to be hoped that he will hold his nerve.

One immediate consequence is that the United States will be in breach of the UN Convention. Good. It should now join Latin American governments in an effort to reform that outdated document to allow signatories room to experiment. Imposing a failed policy on everybody benefits nobody.

http://www.economist.com/news/leaders/2 ... experiment



Winding down the war on drugs
Towards a ceasefire


Experiments in legalisation are showing what a post-war approach to drug control could look like
Feb 23rd 2013 | DENVER, LA PAZ, LISBON AND MADRID |From the print edition

FROM the Colorado state capitol in Denver, head south on Broadway, one of the city’s main arteries, and before long you find yourself in “Broadsterdam”, a cluster of dispensaries with names like Ganja Gourmet and Evergreen Apothecary. They peddle dozens of strains of pot, as well as snacks, infusions and paraphernalia, to any state resident bearing a “red card”: proof of a doctor’s recommendation.

Landlords in the area were struggling, says William Breathes (a pseudonym), whose reviews for a local paper make him, he says, America’s first mainstream pot critic. But when Colorado began to regulate the sale of marijuana for medical use in 2010, they saw an opportunity.

Broadsterdam of 2013, and many places like it in America and Europe, would have been unimaginable in New York in 1961, when diplomats hammered out the Single Convention on Narcotic Drugs, which aimed to counter the “serious evil” of addiction. That treaty, with 184 countries signed up, underpins the prohibition policy of the past half century. Though an international debate on legalisation has barely started, experiments are already showing how the production and consumption of drugs could be regulated.

Change is coming because the “war on drugs” is being convincingly won by drugs, and the powerful criminal gangs who deal in them. Since 1998, when the UN held an event entitled “A drug-free world: we can do it”, consumption of cannabis (marijuana) and cocaine has risen by about 50%; for opiates, it has more than trebled. And a swelling pharmacopoeia of synthetic highs is spinning heads in dizzying new ways. The UN reckons that 230m people used illegal drugs in 2010. They and their suppliers (usually the humblest ones) fill prisons in rich and poor countries alike. Drug convictions account for almost half of American prisoners in federal jails.


Burned at both ends

If efforts to stem demand have been futile, trying to control supply has been disastrous. The illegal-drug industry’s revenues are some $300 billion a year, according to the very roughest of guesses by the UN, and flow untaxed into criminal hands. Drug-running mafias corrupt and destroy the places where they operate. Of the world’s eight most murderous countries, seven lie on the cocaine-trafficking route from the Andes to the United States and Europe. Only war zones are more violent than Honduras. More than 7,000 of its 8m citizens are murdered each year. In the European Union, with a 500m population, the figure is under 6,000.

Latin American leaders are tiring of this. Trying to stop the flow of narcotics is akin to the legendary Sisyphus futilely pushing a boulder uphill, says Fernando Carrera, Guatemala’s foreign minister. In recent years his country has laboriously cleared its San Marcos region of opium crops, only to see it replanted five times. The president, Otto Pérez Molina, now wants to see global legal regulation of all drugs, from hashish to heroin, albeit with strict controls. Juan Manuel Santos, president of Colombia, favours legalisation, but says that his country cannot lead the way. Last year Felipe Calderón, the outgoing president of Mexico, declared it “impossible” to stop the drugs business and called for “market alternatives”. Uruguay’s government has sent to congress a bill to legalise the sale of pot through state-backed dispensaries. Smokers would be allowed to buy up to 40g per week, with profits funding crime-prevention and anti-addiction schemes.

In parts of the United States, change has already come. In November voters in Colorado and Washington backed proposals to legalise, tax and regulate cannabis for recreational use. State officials are now scrambling to draft the practical rules. On February 28th a task force charged with producing recommendations for the Colorado legislature will issue its report.

Though non-binding, this will be the first glimpse of what a fully formed regulatory regime for legal cannabis may look like. Although plenty of countries (and 15 American states) have decriminalised cannabis possession, in many cases treating it as no worse than a traffic infraction, nowhere has fully legalised its supply. Within a year the entire supply chain in Colorado and Washington, from cultivation to manufacture to retail, will be within the law. State coffers will gain tax and fee revenues and save in law-enforcement resources (maybe $60m a year in Colorado). Licensed outlets will appear on the streets.

Assuming, of course, that the federal government consents. Marijuana remains illegal under America’s Controlled Substances Act, the 1970 law that implemented the Single Convention in the United States and that is still the foundation of federal narcotics policy. The CSA classifies it as a “Schedule I” substance, meaning it can easily be abused and has no recognised medical value. (A federal appeals court recently rejected an attempt to have it reclassified.)

In December Eric Holder, the attorney-general, said that the justice department would issue a response to the state laws “relatively soon”. But for the time being the department says only that it is reviewing the state initiatives, and that marijuana remains illegal under federal law. Shortly after Mr Holder’s statement, Barack Obama told a television interviewer that he would not make it a priority to prosecute pot smokers in the two states. But the federal government has never had the resources to target users, only big traffickers.

One clue to the future comes from the 18 states plus Washington, DC, where medical marijuana is legal. The Feds have come down hard on some growers and distributors in states that have drafted their laws poorly. In 1996 California was the first state to approve medical marijuana but lawsuits clog the courts, competing regulatory ballot measures confuse voters, and in some cities pushy dispensaries unnerve residents. In better-regulated places (like Colorado) the federal authorities have done little. A big issue will be leakage of legal marijuana from Colorado or Washington to other states. After meeting Mr Holder in January, Jay Inslee, the governor of Washington, told reporters that the state would pay particular attention to this.

For some, that is a futile gesture. “We’ll become the source for most of the rest of the country,” says a weary Tom Gorman, of the Rocky Mountain High Intensity Drug-Trafficking Area, a federal anti-drug outfit in Denver. Last year it tracked dozens of cases of diversion of Colorado’s medical marijuana, finding it in 23 states. Legalisation will add to the flow.

Yet diversion also makes life more difficult for the criminal gangs of Mexico, which are reckoned to supply anything between 40% and 70% of America’s pot. Their trade reaps profits of $2 billion a year according to IMCO, a Mexico City think-tank; cocaine profits are $2.4 billion. Part of the business model is murder: of around 70,000 people over the past five years. But IMCO reckons that once Colorado and Washington’s growers get going, the Mexicans could lose nearly three-quarters of their American customers (though others question these numbers).

Much will depend on how the state laws take shape. The Colorado task force has already suggested letting retailers serve non-residents, possibly in limited amounts. It also wants to relax restrictions on financial services for the industry. Many dispensaries struggle to obtain even basic banking and credit.


Trying to stay upright

Jack Finlaw and Barbara Brohl, who chair the task-force, are also pondering the “vertical integration” rules that have shaped the state’s medical-marijuana industry. Dispensaries must grow at least 70% of the marijuana they sell. Some cultivate it in-house; most grow it in off-site warehouses. This hampers distribution and wholesale markets. Rob Corry, a pro-legalisation lawyer, terms it “absurd, like a supermarket owning apple orchards”. As elsewhere, tight rules have costs. But they have also helped citizens get used to an unfamiliar trade. “We’ve shown that we can make the industry work here,” says Ean Seeb of Denver Relief, a leading dispensary.

Public acceptance, plus a clever campaign (paid for partly by outside money), led to victory in Colorado. Washington’s medical-marijuana industry is less advanced, but opponents of legalisation there were even more widely outspent.

More changes are looming. As with gay marriage (see chart), something that seemed revoltingly decadent to many Americans in past years has rapidly won acceptance. Campaigners are seeking further wins, mainly in the relatively liberal states of the west and north-east. Some dare to dream of changing federal law.

Their foe is the mighty prohibition industry: officials and bureaucrats who have spent their professional lives combating illegal drugs. Law-enforcement officers and Drug Enforcement Agency (DEA) officials have written to Mr Holder urging him to uphold federal law. Yet others counter that legalising pot will boost consumption, particularly if it can be advertised and marketed. That brings fears of health and other risks. Others counter that smoking more dope would mean people drank less alcohol, which is arguably a more destructive drug. But the effect could be the other way round. What legal pot would mean for tobacco and cocaine use is also unknown.

Cannabis policy is changing in Europe, too. At Santa María, a shop across the street from one of Madrid’s main hospitals, customers queue to buy fertilisers, potting earth and imported Dutch cannabis seeds. The owner, Pedro Pérez, cheerfully warns customers not to plant until late in March when the frosts have gone.

Spain’s approach now rivals that of the pioneering liberal Dutch. Though selling is illegal, buying is not. One result is hundreds of cannabis “social clubs”, which allow members to pool their purchases. These range from small co-operatives where new members must wait six months for new cannabis to be grown before joining, to huge semi-commercial organisations, with thousands of “members” buying cannabis. One in Barcelona even made a €1.3m ($1.74m) deal with the country town of Rasquera to grow supplies on local land, better known for its almond trees. Similar experiments are under way in France, Belgium, Italy and Germany, says Tom Blickman of the Transnational Institute, a think-tank based in Amsterdam. In much of Britain, especially its big cities, the risk of prosecution for those using small quantities of soft drugs is vanishingly low.

But the most comprehensive policy comes from Portugal. In 1997 opinion polls rated drug use the country’s biggest social problem. Now, 12 years since the decriminalisation of personal use of small amounts (meaning less than ten days’ worth) of all drugs, it ranks 13th. All parties now support the policy of treating drug use as a health issue, not a crime. HIV rates have plummeted, too, says João Goulão, the national drugs co-ordinator.

But decriminalisation is not the same as legalisation. Portugal uses “dissuasion boards”, made up of doctors, psychologists and other specialists. They aim to get addicts into treatment and to prevent recreational users from falling into addiction. When necessary they can impose fines and community work. By removing the “fear and stigma” of criminal punishment, says Mr Goulão, drug users are encouraged to seek the help they need.

Brendan Hughes, of the Lisbon-based European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction (EMCDDA), an agency of the European Union, says Portugal stands out for its “consistency and comprehensiveness”. Other countries wanting to focus on health have only “tweaked” their criminal laws, he says.

In 2009 the Czech Republic decriminalised possession of most drugs along Portuguese lines. In December it went further, fully legalising medicinal cannabis. The plan is for imports—probably Dutch or Israeli—to be sold in pharmacies, says Jindrich Voboril, the head of the government drugs council. If that works, it will then license a number of competing companies to grow supplies locally.


The elusive molecules

The other big policy innovation in Europe has been to drop punitive policies in dealing with heroin and cocaine addiction, in favour of harm reduction (see article). But a much bigger worry now is the rise of legal highs. The EMCDDA reports that a new psychoactive substance is found weekly, on average. These concoctions are openly marketed as “plant food” or “research chemicals”. Mephedrone and ketamine—both legal highs until recently—have become mainstream clubbing drugs in Britain, taken alongside ecstasy and cocaine. Tim Hollis of the British Association of Chief Police Officers says that the police are “flat-footed” trying to keep up. Many of the new drugs do more harm than the illegal narcotics that they are replacing.

The legal regime governing cocaine is more controversial. Some countries, including Portugal, Mexico and Colombia, have decriminalised the possession of small doses of the drug, referring users to treatment rather than giving them a criminal record. But the harm cocaine does to health and its addictive nature make governments queasy about legalising its sale.

High in the Andes, regulated cultivation for “traditional” use (coca leaves give a mild caffeine-like buzz and suppress hunger, cold and altitude sickness) has been going on for decades. In Trinidad Pampa, a tiny village in Bolivia’s mountainous Yungas region, the hillsides are divided into neat terraces, where coca saplings are planted after being cultivated in beds enriched with rice-husks and sand. The whole village is involved. Children and even toddlers help their parents.

The 1961 narcotics convention banned coca along with cocaine (albeit with a long transitional period). But on January 11th Bolivia became the first country to negotiate a partial opt-out from the treaty. It was readmitted with a get-out clause for coca, having resigned last year over the ban on what its president, Evo Morales, calls the “sacred leaf”. A former coca-grower and union leader, he enjoys grandstanding against America (he expelled its ambassador in 2008 along with DEA officials).

In 2004, following protests by coca growers led by Mr Morales (then in opposition), Bolivia brought most of its 28,000 hectares of coca fields within the law. The government claims that increases in population and heavy use among miners and truckers justify the extra growing-permits. But sales figures suggest that in fact most coca goes elsewhere. Leaves must be sold in state-controlled markets, which in 2011 bought just over 18,000 tonnes from farmers. The UN estimates that potential production was about 48,000 tonnes. Most of the missing 30,000 tonnes leaked into the cocaine business, reckons César Guedes, head of the UN drugs office in La Paz.

This alarms Bolivia’s neighbours. Brazil believes it has the world’s second-biggest market (after America) for cocaine and the largest for crack; most of Brazil’s cocaine imports come from Bolivia. Usage of crack is up in Argentina, too.

Yet keeping Bolivia outside the treaty was “infinitely more dangerous” than bringing it in, says an official from a nearby country. Supply increased a little after the regime was relaxed in 2004, before levelling out in 2008 and dropping by about 12% in 2011, to beneath 2004 levels. Letting farmers get on with it has allowed Bolivia to focus scarce police resources on organised crime. In 2011 it destroyed more than 5,000 cocaine processing factories, five times more than a decade earlier (though that could also show that trafficking has increased). Coca farmers still have a difficult relationship with the authorities in some parts of the country, but the abuses that accompanied the military-led eradication efforts of the 1990s have lessened.

Partial reforms have their limits. Most drug crime is not cannabis-related. Moving from punishment to harm reduction may help drug users, but it leaves gangsters in control of supplies and revenues. Many countries still stick to prohibition.

The votes in Colorado and Washington were hardly imaginable ten years ago and make deeper change likely. They weaken the Single Convention, the illegal trade, and the prohibition industry that feeds on it. Peter Reuter, an expert at the University of Maryland, says America should “evaluate the experiment and put up with international condemnation for a couple of years.” Even that counts as progress.

http://www.economist.com/news/internati ... could-look
"Zealous men are ever displaying to you the strength of their belief, while judicious men are showing you the grounds of it." -William Shenstone

Avatar
Pandaprojekti
Viestit: 53
Liittynyt: 5.1.2009

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Pandaprojekti » 25.2.2013 13:12

Huumekuski tankkasi maksamatta Lieksassa

Poliisi nappasi viime perjantaina Lieksassa kiinni miehen, joka polttoainetta henkilöautoon tankattuaan jätti maksun tahallaan hoitamatta.
Poliisipartio tavoitti anastuksessa käytetyn henkilöauton, jota kuljetti vuonna 1971 syntynyt mies. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänelle tehty huumepikatesti antoi
positiivisen tuloksen kannabikselle, joten hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.
Polttoaineanastuksessa käytettyyn henkilöautoon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet. Ne oli kiinnitetty autoon harhautustarkoituksessa.



http://www.karjalainen.fi/fi/uutiset/uu ... -lieksassa
Pää määrää määränpään.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/74

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 6050
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 25.2.2013 15:46

Jääkiekkoliitto ei haasta Urheilulehteä oikeuteen

Jääkiekkomaajoukkueen pelaajien väitettyjä kannabiskäryjä ei käsitellä oikeudessa. Suomen Jääkiekkoliitto lähetti medialle avoimen kirjeen, jonka jälkeen asia on liiton mukaan selvitetty ja loppuun käsitelty.

Urheilulehti väitti tammikuussa, että kaksi viime kevään MM-kisoissa Suomea edustanutta pelaajaa olisi aiemmin talvella kärynnyt seurajoukkueensa sisäisessä testissä kannabiksen käytöstä.

Sekavan tiedotussopan jälkeen Jääkiekkoliitto kiisti Urheilulehden tiedot. Liitto uhkasi haastaa Urheilulehteä jatkotoimenpiteillä, mikäli lehti ei oikaise uutistaan. Urheilulehti piti kiinni uutisestaan, jonka jälkeen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola totesi, ettei hän näe muuta vaihtoehtoa kuin viedä tapaus oikeuteen.

Kummolan lausunnon jälkeen Jääkiekkoliitto kertoi päättävänsä jatkotoimenpiteistä virallisesti helmikuun hallituksen kokouksessa.

Oikeudessa kohua ei siis käsitellä, vaan liitto katsoi avoimen kirjeen riittävän tapauksen sinetöimiseksi.

Avoimessa kirjeessään SJL painottaa, että sen perusteellisten selvitysten mukaan kannabista ei ole käytetty, eikä yksikään KHL:ssä pelaava suomalainen ole antanut kannabista sisältävää tai muutakaan positiivista dopingnäytettä.

Lisäksi SJL haluaa korostaa, että liiton johto ja erityisesti puheenjohtaja Kummola eivät olleet ennen kotikisoja tietoisia huhutusta kannabiksen käytöstä.

http://www.aamulehti.fi/Kiekko/11947979 ... uteen.html

mollitupa

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja mollitupa » 26.2.2013 14:48

Kannabiksen kasvattaja yli 3 vuodeksi vankilaan

Tiistai 26.2.2013 klo 14.42
Ammattimaisesti huumekasveja viljellyt oululainen mies on tuomittu kolmeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Hän joutuu myös korvaamaan huumeen myynnistä saamansa tuoton, joka oli lähes 73 000 euroa.

Tiistaina antamassaan päätöksessä Oulun käräjäoikeus katsoo, että 35-vuotias mies viljeli hamppua neljässä eri paikassa. Kahdessa kohteessa toimi ammattimainen kasvattamo. Hamppua viljeltiin huumeeksi tai sen raaka-aineeksi.

Kasvamaan oli pistetty yhteensä 755 cannabis sativa -kasvia, joista mies onnistui valmistamaan yli 8,5 kiloa marihuanaa. Törkeän huumausainerikoksen lisäksi hänet tuomittiin muun muassa ampuma-aserikoksesta.

Samassa jutussa tuomittiin toinen oululainen mies puoleksi vuodeksi vankeuteen avunannosta törkeään huumausainerikokseen. Tuomio on ehdollinen.

STT

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013022 ... 6_uu.shtml

mollitupa

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja mollitupa » 27.2.2013 11:57

Kannelmäessä takavarikoitiin pakettiautollinen huumeita – katso kuvat
Metro
Kannelmäki Eilen kello 14.10

Tänään kello 11.33
Poliisi löysi Kannelmäessä tehdyn kotietsinnän yhteydessä runsaasti kannabista.

Poliisi otti tiistaina aamupäivällä kiinni etsintäkuulutetun miehen Helsingin Kannelmäessä. Kiinnioton yhteydessä takavarikoitiin myös huumausaineita.

Helsingin poliisin yleisjohtajan mukaan partio meni Vetelintiellä sijaitsevaan yksityisasuntoon tekemään kotietsintää kello 9.30 aikaan. Etsintäkuulutettu mies löydettiin asunnosta. Hän ei tehnyt vastarintaa kiinniotettaessa.

Yleisjohtaja ei osannut kertoa tarkemmin, mitä huumeita asunnosta löytyi ja kuinka paljon. Metron lukijan Vetelintiellä ottamasta kuvasta voi kuitenkin nähdä, että pakettiauton kyytiin on nostettu runsaasti kannabista muistuttavia kasveja.

Poliisi ei vielä tiistaina iltapäivällä kommentoinut, mistä kiinniotettu mies oli alun perin etsintäkuulutettu.

http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutise ... _huumeita/

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 6050
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 27.2.2013 12:41

Oulussa takavarikoitiin iso erä hasista


Kuva
Keskusrikospoliisi on tehnyt yhden Pohjois-Suomen historian suurimmista hasistakavarikoista.

Se on takavarikoinut oululaisesta kerrostaloasunnosta 20 kiloa hasista.

Erä tuotiin Ouluun Kaakkois-Suomesta. Keskusrikospoliisin mukaan rikollinen toiminta huumausaineen ympärillä on ollut erittäin suunnitelmallista, organisoitua ja sitä on hoidettu ammattimaisesti muun muassa käyttämällä toisilleen tuntemattomia kuriireja.

Tapauksen vuoksi on ollut kiinniotettuna parikymmentä epäiltyä. Heistä seitsemän on ollut vangittuna. Edelleen on vangittuna kaksi miestä, joita epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.

Vyyhti etenee syyttäjälle syyteharkintaan helmikuun lopussa.

Liittyy laajaan rikoskokonaisuuteen

Poliisi on tehnyt asiassa kotietsintöjä, joissa on löytynyt muun muassa useita toimintakuntoisia käsiaseita panoksineen sekä äänenvaimennin.

Hasisjutun tutkinnan aikana poliisi on saanut selvitettyä myös lukuisia muita rikoksia. Se on paljastanut muun muassa törkeitä ryöstöjä, pahoinpitelyjä, ampuma-aserikoksia sekä omaisuusrikoksia.

Tapauksen tutkiminen alkoi tammikuussa 2010, kun Muhokselta valtatie 22:n varrelta löytyi kätkettynä kilo amfetamiinia.

Hasiserä liittyy laajaan rikoskokonaisuuteen, jonka poliisitutkinta on kesken. Vyyhteä on tutkittu useilla eri poliisilaitoksilla kolmen vuoden ajan.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ou ... ta/622758/

Sam 1
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 6050
Liittynyt: 26.7.2008

Re: Pienet uutiset 2013

ViestiKirjoittaja Sam 1 » 27.2.2013 18:05

Huumeliiga oli organisoitu ammattimaisesti

Kauppa kävi kaakosta Kuopioon ja Ouluun asti

Poliisi takavarikoi Oulussa 20 kiloa hasista jäljitettyään laajaa huumekoplaa jopa kolme vuotta.
Oulun lisäksi osa samasta huumekauppiaiden ketjusta välitti aineita Kuopiossa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kouvolassa ja
Kotkassa sekä myöhemmin vielä myös pääkaupunkiseudulla.

Poliisi alkoi tutkia tapausta tammikuussa 2010, kun poliisi löysi Muhokselta valtatien varresta kilon amfetamiinikätkön.
Poliisi alkoi tarkkailla henkilöitä, joiden epäiltiin olleen tekemisissä huumekätkön kanssa.

Yksi tarkkailtavista osoittautui amfetamiini- ja hasiskaupan päätekijäksi.

Poliisin mukaan tutkinnassa selvisi, että huumeita levitti organisaatioiden ketju, jonka jäsenet välittivät isoja huume-eriä Etelä- ja
Kaakkois-Suomesta muualle maahan ja edelleen pienempinä erinä katukauppaan.

–·Toiminta oli erittäin suunnitelmallista ja organisoitua.
Toimintaa hoidettiin ammattimaisesti muun muassa käyttämällä toisilleen tuntemattomia kuriireja ja
kilpimiehiä suojaamaan toimeksiantajatahoon kohdistuvia epäilyjä, rikosylikomisario Ari Soronen keskusrikospoliisista selvittää.

Lopulta poliisi teki viime lokakuussa takavarikon oululaiseen kerrostaloasuntoon ja otti sieltä haltuunsa 20 kilon hasiserän.
Sen arvo katukaupassa olisi ollut noin 250·000–·300 000 euroa ja siitä olisi saanut jopa noin 40 000 huumeannosta.

Tapauksen tutkinnan aikana poliisilla on ollut vangittuna seitsemän epäiltyä ja kiinniotettuina parikymmentä henkilöä.

Lisäksi poliisi takavarikoi epäillyiltä muun muassa useita toimintakuntoisia käsiaseita panoksineen sekä äänenvaimentimen.

Tutkinnassa selvisi törkeän huumausainerikoksen lisäksi muun muassa törkeitä ryöstöjä, pahoinpitelyjä, ampuma-aserikoksia ja omaisuusrikoksia.

Suurin osa liigan eri haarojen tutkinnoista on saatu valmiiksi. Oulun osuus etenee syyttäjälle pian.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... ti/1302654


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 45 vierailijaa