The Groke kirjoitti:Tässä se nyt on... http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100303.pdf
Piti oikein jättää nukkuminen väliin, mutta muutamaa epämääräistä sanahelinää lukuunottamatta melko mitäänsanomaton tapaus.
Kenties käytännön kannalta mitäänsanomatonta, mutta periaatteiden kannalta ei. Aineen määritteleminen huumausaineeksi pelkällä asetuksella menee mielestäni melkoisesti ohi perusoikeuksien rajoitusedellytyksistä, joihin kuuluu esimerkiksi se, että oikeuksia voi rajoittaa vain lailla.
Setä häiriköi taas kansanedustajia:
Hyvä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja,
joulukuussa annettu esitys laiksi huumausainelain muuttamisesta on valiokuntakäsittelyssä. Lakiesityksen tarkoitus on esityksen mukaan "uusien huumausaineiden määrittely kansallisesti asetustasolla". Vaikka terveydelle vaarallisten aineiden tuonnin ja jakelun valvonta on kansanterveyden kannalta tärkeää, on hallituksen esitys väärä tapa lähestyä asiaa.
Esityksen vaikutusten arvionnin mukaan "Huumausaineiksi määriteltyjen uusien aineiden hallussapito ja käyttö tulisivat rangaistaviksi huumausaineen käyttörikoksena. Tällöin sovellettaviksi tulisivat pakkokeinolaista esimerkiksi kotietsintää, henkilöntarkastusta ja henkilönkatsastusta koskevat säännökset." Nämä kaikki toimenpiteet rikkovat vakavasti perustuslain takaamaa yksityiselämän suojaa vastaan.
Perustuslakivaliokunnan mietinnössä 25/1994 perusoikeuksien rajoittamisedellytyksiksi on todettu muun muassa se, että "Perusoikeuksien rajoitusten tulee perustua eduskunnan säätämään lakiin." Nyt käsiteltävänä oleva esitys antaisi mahdollisuuden rajoittaa perusoikeuksia asetuksella.
Rajoitus ei myöskään vastaa suhteellisuusperiaatetta, sillä kansanterveydellisestä näkökulmasta yksityisen toiminnan kieltäminen ei ole välttämätöntä, vaan vaarallisten aineiden aiheuttamiin haittoihin voidaan puuttua vähemmän perusoikeuksiin puuttuvin keinoin. Niin on jo myös tehty: esimerkiksi lääkelain mukaista lääkeluetteloa on käytetty rajoittamaan terveydelle vaarallisina pidettyjen aineiden maahantuontia ja jakelua. Ainoa ero huumausainelain käytössä olisi käyttäjiin kohdistuvat rangaistukset ja rangaistusmuotoiset toimenpiteet.
Tästä syystä lakiesitys on selvästi perustuslain vastainen. Toivon, että perustuslakivaliokunta puuttuu asiaan.