The Groke kirjoitti:...
Tai vaihtoehtoisesti lisätä automaatiota ja pistää ylimääräiset rahat omaan taskuunsa.
Teollisuuden automaatio on tarkoittanut sitä, että ihmisiä on vapautunut vaarallisista töistä ja niiden tilalle on syntynyt uusia töitä esimerkiksi näiden automaatiorobottien huoltoon, suunnitteluun ja myyntiin.
The Groke kirjoitti:...
Yritysten vapaus mahdollistaa myös mielikuvituksellisemmat ratkaisut, kuten neljän lähes eläkeikäisen osa-aikaisen palkkaamisen 150€:lla kuussa (jotta eivät joudu taivasalle talvipakkasilla) sen keskiluokkaisen sijaan. Lopputulos 4 köyhää 550€:lla elävää työntekijää ja yksi sillanalla asustava keskiluokkainen. Ja yrittäjällekin jää pari euroa enemmän rahaa
Ensinnäkin, mallissamme eläkeläisille maksettaisiin kansalaispalkan (400 euroa) lisäksi eläkettä. Toisekseen, ihmisten ensisijainen eläke muodostuisi vapaaehtoisesta eläkesäästämisestä. Liberaalien ehdottamassa mallissa suurimmalle osalle ihmisistä eläke muodostuisi kansalaispalkasta, verorahoin maksetusta eläkelisästä sekä vapaaehtoisen säästämisen ja/ta eläkevakuutuksen tuomasta lisäeläkkeestä. Nämä yhdessä nostaisivat reaaliset eläkeansiot suurimmalla osalla korkeammiksi mitä eläkeläisten nykyansiot.
Tätä taustaa vasten ajatellen pitää korostaa, että mikäli eläkeläiset lähtisivät töihin 150 euron kuukausipalkalla, he tekisivät sen vain ja ainoastaan koska itse niin haluavat, koska saavat siitä lisätuloa eläkkeensä lisäksi tai yksinkertaisesti koska haluavat tehdä töitä.
Yritätkö sanoa, että tällainen pienen palkan osa-aikatyö on mielestäsi väärin? Eikö esimerkiksi eläkeläisellä tai opiskelijalla olisi mielestäsi oikeutta tehdä tälläistä työtä?
Monesti puhutaan "yhteiskunnan hyvästä", minusta termi on lähinnä savuverho ihmisten vapauksien poistamiseen mutta tässä tapauksessa lienee perusteltua kysyä onko "yhteiskunnan hyvän" kannalta parempi työllistää neljä ihmistä kuin yksi?
Lopuksi pitää mainita, että ajamamme malli lisäisi Suomessa niin merkittävästi yrittäjyyttä ja työllisyyttä, että esimerkkisi työttömällä olisi realistinen mahdollisuus saada toinen työpaikka, vaikka neljä eläkeläistä olisivatkin vieneet "hänen" työpaikkansa esimerkkitapauksessasi.
The Groke kirjoitti:..
Tästä seuraa välttämättä se että aina löytyy joku joka tekee saman asian halvemmalla kunnes saavutetaan kriittinen piste, jonka jälkeen minimipalkalla ei voi enää pysyä hengissä. Siihen mihin tämä raja asettuu vaihtelee jo nykyisinkin ilmastollisista syistä - suomessa ei yksinkertaisesti voi köyhäillä yhtä halvalla kuin floridassa.
Eikö mielestäsi ole oikein, että ihmiset saavat itse päättää mihin hintaan ja millä ehdoin myyvät omaa osaamistaan, eli ryhtyvät palkkatyöhön?
The Groke kirjoitti:..
Entäs ne, jotka joutuvat työttömiksi ja sen jälkeen 0.5€ tuntipalkalla mäkin kassalle tai vaikkapa hoitamaan kroonisesti sairasta lastaan kotona?
Tällaisissa skenaarioissa pitää aina miettiä vaihtoehtoja. Kumpi on parempi vaihtoehto esimerkkisi työttömän kannalta:
1. Nykyjärjestelmä, missä ihminen olisi sosiaalitukien varassa ja konkreettisessa vaarassa syrjäytyisi täysin työelämästä. Arki kuluisi eri virastoissa juoksemisessa ja aina välillä olisi pakko osallistua verovaroin maksettaville työvoimatoimiston järjestämille kursseille.
2. Vaiko meidän esittämä malli jossa työtön saa 400 euron kansalaispalkan, minkä päälle hän voi ottaa 0.5 euron tuntipalkkaisen työn mäkin kassalta mikä nostaisi hänen tulotasoaan. Vaikka tämä työ ei varmasti ole monen mielestä hohdokas, se kuitenkin sisältää mahdollisuuden tälle ihmiselle oppia tätä alaa (asiakaspalvelu, kassatyö), se sisältää myös potentiaalin edetä työpaikan sisällä. Vaikka esimerkin ihmisellä ei olisi mitään koulutusta, muutama vuosi mäkin kassalla luultavasti olisi jo riittävä työkokemus jolla hän pääsisi esimerkiksi ruokakaupan kassatyöhön mihin kuuluisi myös varastotöitä ja hyllyttämistä. Lisääntynyt työmäärä näkyisi myös palkassa ja hän saisi enemmän palkkaa. Tällainen työ toisi puolestaan entistä enemmän hänelle mahdollisuuksia oppia uusia työelämässä tarvittavia asioita sekä mahdollisesti edetä urallaan tämän yrityksen sisällä.
The Groke kirjoitti:..
Ongelma on että vaikka kuinka maalaisitte maailmaa jossa ei ole työttömyyttä - mikä toki näennäisesti voikin pitää paikkaansa mikäli minimipalkka ja muut yritysten kiusat poistetaan - niin tosiasia lienee että niillä töillä, joita olisi aina tarjolla ei itseänsä voisi elättää.
Jos ihmiset ovat vapaita valitsemaan hinnan jolla tarjoavat osaamistaan yrityksille, ja vapaita valitsemaan yrityksen jolle tekevät töitä, miksi kukaan tekisi työtä joka ei elättäisi häntä?
The Groke kirjoitti:..
Vai kuuluisiko perustulomalliin myös amerikkalaisten yritysten hienostelevasti tekopyhä Charity-systeemi, jolla voikin sitten pelastaa pakkasesta pari ihmistä ja laittaa naamat iltalehteen hyvää mieltä tuomaan?
Emme ole ajamassa Suomeen mitään Amerikan mallia emmekä mitenkään ihannoi USA:ta maana tai järjestelmänä. Nykymuotoinen USA ei ole juuri missään mielessä vapaa.
Mutta mikäli puhumme yleisesti ottaen hyväntekeväisyydestä niin on ehkä syytä huomauttaa, että mitä vähemmän ihmisiä verotetaan, sen enemmän he myös tekevät hyväntekeväisyyttä. Osin sen takia, että suurin osa ihmisistä haluaa aina tehdä hyvää ja matalan veroasteen järjestelmässä heillä on siihen taloudellinen mahdollisuus. Toinen syy on se, että nykyisessä järjestelmässä ihmiset ajattelevat tekevänsä hyväntekeväisyyttä maksamalla veroja ("rahoittavansa verotuksella hyvinvointiyhteiskuntaa"), mikä tarkoittaa ettei heillä ole enää tarvetta osallistua mihinkään muuhun hyväntekeväisyyteen.
The Groke kirjoitti:..
Jotta perustulo toimisi sen olisi oltava niin suuri että sen avulla pystyy juuri ja juuri elämään suomen kaltaisessa maassa jossa talvilämpötilat ovat mitä ovat. Eli olisiko joku 900€ näin Espoolaisen näkökulmasta. Tämä taas aiheuttaisi entistä suuremmat paineet jäädä kokonaan tukien elätettäväksi. Lisäksi jo nykyisinkin ehdottamanne epäinhimillinen 400€ palkka antaa mahdollisuuden elää ilmaiseksi:
Ensin sanot, että 400 euroa kuukaudessa on liian vähän, mutta sen jälkeen sanot, että 400 eurolla kuukaudessa voi elää ilmaiseksi?
The Groke kirjoitti:..
Valitettavasti perustulojärjestelmä yhdistettynä taloudelliseen vapauteen hyödyttää ensisijaisesti yrityksiä - hyvänä puolena toki on että ne vähät keskiluokkaiset voisivat viimeinkin vuosien odotuksen jälkeen suosia suomalaista JA SILTI ostaa halpatuotettuja vaatteita henkkamaukasta. Ja uskon että on täysi mahdottomuus etteikö perustuloa (niiltä osin mitä verottaja ei niitä vie) laskettaisi mukaan palkkaan hyvinkin nopeasti - tästä pitäisivät vastavalmistuneet opiskelijat huolen, joten suurin osa suomalaisista ei hyötyisi mitenkään.
Kertoisitko millä tavalla ehdottamamme järjestelmä hyödyttää yrityksiä? Haluaisin myös kuulla minkälaisilla tavoilla korjaisit tämän epäkohdan.
Haluaisin myös korjata käsitystäsi siitä, että verottaja ei koskisi kansalaispalkkaan koska mallissamme jokainen ihminen on oikeutettu tuhannen euron verovapaaseen tuloon joka kuukausi, tulovero kohdistetaan vain tämän yli menevälle osuudelle.
The Groke kirjoitti:..
Kannatan mieluummin
http://en.wikipedia.org/wiki/Guaranteed_minimum_income
Joka siis eroaa nykyisestä systeemistä lähinnä tämän kaikille annettavan perustulon puolesta (joka siis kuten sanottua korvaa useimmat tuet). Tämän lisäksi voisi mennä sossun luukulle, josta ohjattaisiin rahojen kanssa joko katkolle tai valtiolle/kunnille/muille näitä perustulomallin 'aina löytyviä' töitä tekemään tapauksesta riippuen.
Tällainen järjestelmä vaatii toimiakseen niin suuren määrän byrokratiaa, kaavoja, lupia, sosiaalitoimistoja, virkamiehiä ja valvojia, että se ei voi toimia tehokkaasti. Se muodostaa yhtä varmasti kannustinloukkuja ja aiheuttaa syrjäytymistä mitä Suomen nykyinen järjestelmä.
Hipin retale? kirjoitti:Tasavero yli tonnin tuloista on kaikkien pienituloisten noin 40 tuntia viikossa töitä tekevien nilkoille kusemista nykyverotukseen verrattuna. En äänestä teitä.
Sinulla on tietysti vapaus äänestää ketä haluat mutta haluaisin kuulla miten mielestäsi esittämämme malli sortaa pienituloisia? Mallissamme heidän reaalitulot kasvaisivat verotuksen keventyessä, tämän lisäksi pientuloisten mahdollisuudet parempipalkkaisiin työpaikkoihin kasvaisivat.
Itse sanoisin, että mallimme hyödyttää ensisijaisesti pientuloisia ja keskiluokkaa.
Rikkaathan ovat rikkaita joka tapauksessa, tällä hetkellä he voivat käyttää lakien porsaanreikiä verojen kiertämiseen joten esittämämme malli ei kiinnosta heitä pätkääkään. Korkeintaan niin, että meidän mallissa heidän veronkiertonsa ei enää onnistuisi joten moni rikas luultavasti usuttaa lobbauskoneistonsa vastustamaan tätä Liberaalien mallia. Erityisesti koska vastustamme yritystukia, mitkä ovat monesti tulonsiirto keskiluokalta ja köyhiltä suoraan rikkaille.
Stardust81 kirjoitti:Jos kerran Suomen talous saadaan nousuun ihan vain vaihtamalla tasaveroon ja laskemalla esim. työttömyystukia niin onnea yritykseen
.
Mikäli halutaan tiivistää talouspolitiikkamme yhteen lauseeseen niin muotoilisin sen ennemmin vaikka: Suomen talous saadaan nousuun nostamalla ihmisten ostovoimaa ja tukemalla yrittäjyyttä verotusta alentamalla ja byrokratiaa karsimalla.
Ihmisten ostovoiman nostamisen työllistävän vaikutuksen voi nähdä hyvin konkreettisesti tutkimalla mitä niinkin pieni asia kuin kotitalousvähennys on Suomessa saanut aikaan: uusia muutaman ihmisen työllistäviä siivousfirmoja on syntynyt Suomeen ennätystahtia. Siivoojien työttömyys on käytännössä nolla ja heillä on hyvät mahdollisuudet valita itse minkälaisessa työpaikassa tekevät töitä. Kaikki tämä tapahtui ihmisten ostovoimaa lisäämällä antamalla pieni veroalennus tällaisen työn käyttämisestä.
Stardust81 kirjoitti:
Sen jälkeen kun menoja leikataan (eli julkiset palvelut todennäköisesti vähenevät radikaalisti ja köyhimmiltä leikataan tukia) niin eriarvoisuuskin nostaa päätään ihan uudessa mittakaavassa, jonka jälkeen se yksilön vapauskin on vaakalaudalla, kun pelkästään rahalla saa ja pääsee.
Meidän mallissa valtion tehtävät rajataan turvallisuuden, peruskoulutuksen ja terveydenhuollon takaamiseen, sekä sosiaaliturvaan edellä mainitsemilla tavoilla. Mitä muita julkisia palveluita sinusta pitäisi maksaa verovaroin, ja kerrotko miksi nämä palvelut eivät voisi syntyä vapailla markkinoilla ilman verorahojen käyttöä niiden tukemiseen?