Kuva

Pienet uutiset 2010

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja HL1979 » 18.1.2010 10:22

Huumekoirat nuuskivat yhä useammin tavaraliikennettä
julkaistu tänään klo 10:11

Tullin huumekoiratoimintaa ei olla supistamassa, vakuuttaa Läntisen tullipiirin johtaja Arto Honka. Turun Sanomat uutisoi maanantaina, että tullin säästötoimet jättäisivät huumekoirat työttömiksi. Sen sijaan muutokset tullin organisaatiossa ovat muuttaneet huumekoirien työnkuvaa henkilöliikenteestä tavaraliikenteeseen.

Arto Honka arvelee, että koirien työttömyyspuheet ovat väärinkäsitys. Organisaatiomuutosten myötä huumekoirien työnkuva on vaihtunut maan rajoilta tavaraliikenteeseen, muun muassa varastoihin ja posteihin.

- Koiratoiminta on siirretty rikostorjunnasta tarkastusyksikön alaisuuteen. Säästötoimet ovat pakottaneet henkilövähennyksiin, mutta huumekoirien määrää tullissa ei ole vähennetty, kertoo Honka.

Huumekoirien uudelleensijoittaminen tuo kuitenkin Hongan mukaan säästöjä ihmistyövoimassa, sillä tavaraliikenteen parissa huumekoira pärjää pienemmällä tukiryhmällä. Satamissa ja lentokentillä koirien apuna edellytetään useampaa työntekijää, muun muassa kiinniottajia.

Tullin palveluksessa työskentelee 45 huumekoiraa.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/h ... 74110.html
Hiisi vieköön!

MyrkrHrafn
Viestit: 63
Liittynyt: 4.11.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja MyrkrHrafn » 19.1.2010 9:45

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/h ... origin=rss

Huumausainerikokset ja petokset lisääntyneet

julkaistu tänään klo 09:16, päivitetty tänään klo 09:26

Poliisin tietoon tulleet huumausainerikokset lisääntyivät viime vuonna. Myös petosten määrä on kasvussa, kun taas pahoinpitelyt ja rattijuopumukset ovat vähentyneet, kertoo Tilastokeskus.

Kaikkiaan poliisin tietoon tuli viime vuonna noin 431 000 rikosta. Edellisestä vuodesta määrä väheni kahdella prosentilla eli 10 000:lla. Lisäksi poliisi kirjasi 487 000 liikenneturvallisuuden vaarantamista ja liikennerikkomusta.

Huumausainerikoksia tuli ilmi 17 000, missä on 13 prosenttia kasvua edellisvuodesta. Huumausainerikoksista törkeitä oli 741 ja niidenkin määrä kasvoi pari prosenttia.

Petosten määrä on ollut kasvussa useana peräkkäisenä vuonna. Viime vuoden tammi-joulukuussa poliisin tietoon tuli 17 000 petosta, eli kahdeksan prosenttia toissavuotista enemmän.

Pahoinpitelyrikokset vähenivät viisi prosenttia ja törkeät pahoinpitelyt seitsemän prosenttia toissa vuodesta. Pahoinpitelyjä oli 33 000 ja törkeitä pahoinpitelyjä 2 100. Vaikka pahoinpitelyt vähenivät toissa vuodesta, niitä oli kuitenkin enemmän kuin 2000-luvulla keskimäärin.

Rattijuoppoja jäi kiinni 23 000, mikä on kymmenen prosenttia vähemmän kuin toissa vuonna.

YLE Uutiset
http://belwolf.suntuubi.com/?cat=1 Pohdintaa demokratian vaihtoehdosta (ei ole minun tekemä, propsit niille ketkä ikinä tuon ovatkaan tehneet)

Jediknight420
Viestit: 614
Liittynyt: 23.11.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Jediknight420 » 19.1.2010 11:49

http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/nelosen-uutiset-poliisi-pimitti-nhl-t%C3%A4hden-huumetutkinnan

Nelosen uutiset: Poliisi pimitti NHL-tähden huumetutkinnan

Huumepoliisin toiminnassa on jälleen paljastunut epäselvyyksiä, tällä kertaa Tampereella. Nelosen uutisten mukaan poliisi on yrittänyt pimittää tunnetun jääkiekkoilijan osuutta huumerikostutkinnassa.

Huumekaupan rahoittamisesta epäillyn kiekkoilijan osuus julistettiin kokonaan salaiseksi ja jutun tutkinta lopetettiin ilman, että siitä tehtiin kirjallista, perusteltua päätöstä.

Tapahtumasarja alkoi 6. huhtikuuta 2006, kun Tampereen huumepoliisi otti kiinni tamperelaisen ovimiehen. Mieheltä löytyi lähes 50 grammaa kokaiinia.

Mies oli käynyt ostamassa huumeet aiemmin päivällä saatuaan Yhdysvalloista yli 20 000 euron – tarkka summa on 20 383,52 euroa – rahansiirron. Rahat tulivat miehen hyvältä ystävältä, NHL-kiekkoilija Ville Niemiseltä.

Nelosen uutisten tietojen mukaan Niemisen nimi tuli esille jo ennen ovimiehen kiinniottoa poliisin puhelinkuuntelussa. Nauhoille tallentui useita puheluita, joissa ovimies hoputti Niemistä laittamaan rahat tilille.

Ovimies kertoi poliisikuulusteluissa, että kyse oli Niemisen antamasta lainasta. Ovimiehen mukaan Nieminen ”ei todellakaan tiennyt”, että hän oli juuri samana päivänä aikeissa ostaa kokaiinia.

Nieminen puolestaan kertoo Nelosen uutisille, että rahansiirroissa oli kyse Hummer-kaupoista. Niemisen mukaan kaverukset toivat Yhdysvalloista Suomeen viisi Hummeria, ja kyse oli näihin kauppoihin liittyvistä rahansiirroista.

Ovimies ei kuulusteluissa mainitse Niemisen kanssa käydyistä Hummer-kaupoista yhtään mitään. Kuulusteluissa kyllä selvitellään miehen muita auto- ja elektroniikkakauppoja.

Esitutkintapöytäkirjasta ilmenee myös, että kyse ei ollut Niemisen ainoasta rahansiirrosta ovimiehelle. Ovimiehen mukaan hän on kaikkiaan lainannut Niemiseltä noin 34 000 euroa muutamassa erässä.

Huumepoliisin päällikkö
molempien hyvä ystävä

Tampereen huumepoliisin päällikölle Jari Luodolle juttu oli alusta asti hankala. Sekä ovimies että Nieminen ovat hänen hyviä ystäviään. Jutulle otettiin sen takia ulkopuolinen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Kallioniemi. Tutkinta on kuitenkin täynnä erikoisia yksityiskohtia.

Mielenkiintoista on esimerkiksi se, että ovimies vapautettiin tutkintavankeudesta huhtikuun lopussa ennen kuin Niemistä oli vielä kuultu syylliseksi epäiltynä. Ovimies lähti heti vapauduttuaan Yhdysvaltoihin. Ville Nieminen pelasi silloin San Jose Sharksissa.

Nelosen uutisille Nieminen kiistää ehdottomasti tavanneensa ovimiestä tämän matkan aikana. Myös vankilassa toista huumetuomiotaan suorittava ovimies kiistää tavanneensa Niemistä. Hän kertoo olleensa Las Vegasissa.

Niemisen mukaan huumepoliisin päällikkö Jari Luoto ei ollut häneen missään yhteydessä ennen kuulusteluja. Luoto puolestaan ei halua sanoa, oliko hän yhteydessä Niemiseen. Hänen mielestään kyse on tutkinnallisista asioista, joista tiedottaa tutkinnanjohtaja.

Niemisen osuutta
ei viedä syyttäjälle

Nieminen kuulusteltiin rikoksesta epäiltynä vasta kesäkuussa 2006, kun hän tuli lomille Suomeen.

Ovimies tuomittiin sittemmin 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä huumerikoksesta. Niemisen osuutta ei viedä syyttäjälle. Poliisin mukaan Niemistä ei ole syytä epäillä rikoksesa.

Poliisi hautaa Niemisen tutkinnan ilman, että asiasta tehdään säännösten edellyttämää kirjallista, perusteltua päätöstä. Päätöksen puuttuminen tarkoittaa sitä, että juttu pystytään salaamaan kokonaan.

Tutkinnanjohtaja Kallioniemi kieltäytyy luovuttamasta Nelosen uutisille myös Niemisen kuulustelukertomusta. Hän perustelee tätä sillä, että kuulustelun julkisuudesta olisi haittaa Niemiselle (tutkinnanjohtajan kirje Nelosen uutisille on luettavissa klikkaamalla allaolevaa videota).

Nelosen uutiset on pyytänyt Tampereen poliisia tutkimaan uudelleen salassapidon (myös pyyntö perusteluineen luettavissa allaolevalla videolla). Tampereen poliisi ei vielä ole antanut päätöstä asiassa.

Jutun syyttäjä Ulla-Maija Aho yllättyy Niemistä koskevien asiakirjojen salaamisesta. Hänen mielestään asiassa ei ole mitään salassa pidettävää, vaan kyseessä oli varsin tavanomainen huumejuttu.

Tampereen käräjäoikeus puolestaan on salannut poliisin pyynnöstä kokonaan tiedon siitä, että jutussa on käytetty puhelinkuuntelua. Kuuntelusta ei ole ilmoitettu edes sen kohteena olleelle ovimiehelle.

Lain mukaan epäillylle on ilmoitettava häneen kohdistetusta kuuntelusta tietyssä määräajassa. Tuomioistuin voi kuitenkin tutkinnanjohtajan pyynnöstä ”tärkeästä tutkinnallisesta syystä” päättää, ettei epäillylle tarvitse lainkaan ilmoittaa kuuntelusta tai että tiedon antamista voidaan lykätä.

Oikeusasiamiehen kanslia on vuonna 2004 tekemässään päätöksessä kiinnittänyt huomiota siihen, että tuomioistuimet antavat liian hanakasti luvan olla ilmoittamatta kuuntelusta epäillylle. Silloinen apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio painotti, että pääsäännön mukaan epäillylle on asiasta ilmoitettava.

”Poikkeuksia tähän pääsääntöön tulisi tehdä vain välttämättömistä syistä ja vai välttämättömissä määrin. Varsinkin ne päätökset, joilla pakkokeinon käytön sallitaan jäädä kokonaan salaan, tulisi rajoittaa mahdollisimman vähiin. Oikeusvaltiossa voi olla salaista viranomaistoimintaa ja varsinkin kokonaan kohteelta salaista pakkokeinojen käyttöä vain hyvin rajoitetusti”, Rautio korosti.

Ville Nieminen ei mielestään ole saanut erityiskohtelua poliisissa.

”No en millään tapaa. Kyllä se oli aika järkytys, kun Suomeen palasi kesällä 2006 ja seuraavana päivänä soitettiin ja pyydettiin kuulusteluihin. Kyllä se oli aika shokki., kun meni poliisilaitokselle ja sitten kun rupesi asia selviämään, että mitä täällä on Suomessa tapahtunut sillä välillä, kun on ollut poissa”, Nieminen toteaa.

25.11.2009
"tell the devil that the apple aint enough unless he put something in there that gets me really fucked up"

kau
Viestit: 153
Liittynyt: 11.1.2009

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja kau » 19.1.2010 14:22

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Huum ... 5252248010

Huumerikosten määrä lisääntynyt


STT

Huumeista kärynneiden määrä on lisääntynyt selvästi.

Poliisin tietoon tuli viime vuonna yli 17 000 huumausainerikosta, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Törkeiden huumausainerikosten määrä kasvoi parilla prosentilla kokonaisluvun ollessa reilut 700.

Kaikkiaan rikoksia paljastui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan lähemmäs 431 000, mikä on kaksi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008. Lisäksi tilastoihin kirjattiin 487 000 liikenneturvallisuuden vaarantamista ja liikennerikkomusta.

Suhteellisesti eniten rikokset lisääntyivät Lapissa ja vähenivät Pohjanmaalla sekä Ahvenanmaalla.

Esimerkiksi henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten ja omaisuusrikosten määrä laski. Myös rattijuoppoja jäi kiinni aiempaa vähemmän.

Avatar
Pulitrukki
3 tähteä
3 tähteä
Viestit: 741
Liittynyt: 30.8.2007

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Pulitrukki » 19.1.2010 20:12

http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/ ... lla/524020

Poliisi takavarikoi kannabisviljelmän Äänekoskella

18.1.2010 21:22
Anna-Maija Tuuliainen

Poliisi takavarikoi kannabisviljelmän Äänekoskella maanantaina. Kerrostaloasunnosta löytyi yhdeksän kannabiskasvia.

Poliisi otti kiinni asunnon asukkaat, vuonna 1986 syntyneen miehen ja vuonna 1987 syntyneen naisen.
kuumotukset ei oo kuumotuksia jos kuumottelija ei kuumotu

Avatar
oldirty
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1666
Liittynyt: 15.5.2006

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja oldirty » 19.1.2010 21:46

Yleisradio uutisoi.
Huumerikokset ja asuntomurrot lisääntyivät
julkaistu tänään 19.1.2010 klo 13:04

Asuntomurtoja tehtiin Päijät-Hämeessä yli sata enemmän vuonna 2009 kuin edellisvuonna. Huumausainerikoksia poliisi kirjasi 15 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Päijät-Hämeen poliisilaitoksen alueella tehtiin viime vuonna noin 18 600 rikosta, kasvua edellisvuodesta kertyi vajaa 500.

Asuntomurtoja tehtiin yli sata enemmän kuin edellisvuonna, yhteensä yli 350. Huumausainerikoksia poliisi kirjasi 550 eli 15 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Sen sijaan esimerkiksi rattijuopumukset vähenivät. Kaikkiaan rikokset olivat hienoisessa kasvussa.



Tässä vielä linkki uutiseen.

http://yle.fi/alueet/lahti/2010/01/huum ... 77626.html
the Effects are very strange, and, at first hearing, frightful enough) is very general and frequent: and the Person, from whom I received it, hath made very many Trials of it, on himself, with very good Effect.

tob
1 tähti
1 tähti
Viestit: 44
Liittynyt: 9.4.2007

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja tob » 20.1.2010 1:09

http://hightimes.com/news/bean/6133

Scandal at the Marijuana Policy Project

By David Bienenstock and Richard Cusick



As part of an ongoing investigation, HIGH TIMES magazine has confirmed that at least seven full-time staff members of the Washington, DC based Marijuana Policy Project (MPP) have quit their jobs in protest of an alleged incident of sexual misconduct by MPP Executive Director Rob Kampia, which took place following an informal staff “happy hour” in August of 2009.



“I left MPP because of an incident involving Rob Kampia and a female employee, and because of how that incident was handled by organization leadership,” Former Director of Membership Salem Pearce told HIGH TIMES. “This is all part of a pattern of behavior by Rob, who was known in the office for his sexually explicit comments and actions towards female employees and interns, particularly ones half his age and desirous of full-time jobs with MPP. Rob's willingness to jeopardize the organization for sexual gratification and his desperate attempts to keep his job sickened me and made me no longer able to work for him.”



Co-founded by Kampia in 1995, MPP is the best-funded national organization working for marijuana legalization in the United States, with a yearly operating budget of $6 million. Kampia serves as both Executive Director of MPP, and a member of its Board of Directors. Reached for comment on this story by HIGH TIMES, Kampia said: “Some of it’s true, some of it’s not true… This isn’t gonna be good for anyone…[but] it sounds like you’re more interested in running a salacious story than in helping the cause, and I think that’s unfortunate.“


The incident of sexual misconduct allegedly took place on Thursday night, August 7, following a gathering of the MPP staff at the Union Pub in Washington, D.C., across the street from the organization’s national office. Within 24 hours, four staff members decided to resign. On Tuesday, August 11, Kampia sent an e-mail to the MPP staff that read, in part, “I'm very sad to let everyone know that we'll be losing four great people over the next couple of weeks… I'm very sorry—both personally and professionally—that they're leaving MPP. Their decisions are due to something that happened outside the office a few days ago involving me… I take this situation very seriously. This is not something that will happen again.”



Over the next two weeks, three more staff members quit, saying that it became obvious Kampia would not suffer any significant repercussions for his actions.



“Rob's initial communication to the staff a few days after the incident made it clear that he considered the matter closed and was planning to continue with business as usual, which I could not live with.” Former Major Gifts Officer Sarah Hench told HT, explaining her decision to resign. “Rob's behavior over the long term was inexcusable and irresponsible, and I am ashamed that I only felt empowered to address it after something very serious and egregious happened. In my opinion, he put the entire organization at risk and made it clear that MPP's mission was not important enough for him to modify his reckless and arrogant behavior.”



According to the official MPP Employee Manual, the organization “may terminate employment at any time,” for any employee, “with or without cause and with or without notice,” a policy that “cannot be changed without the express written consent of the Executive Director.” At the time of the incident in August 2009, MPP had no written policy regarding sexual harassment, despite what several staffers described as a “culture of sexually inappropriate behavior” by Kampia in the years leading up to this incident.



“While the catalyst for my decision to leave MPP after more than three years of employment was a particular act by Rob that I thought was morally reprehensible,” former Legislative Analyst Zane Hurst told HT, “It’s important to understand that Rob acted inappropriately toward MPP employees and interns throughout my time there. I can not in good conscience work for him or the organization as long as he remains its leader.”



According to former and current employees, attempts to bring concerns about Rob’s previous pattern of behavior to upper management proved futile, and in the wake of the August 2009 incident, Kampia focused on maintaining his own position of authority, rather than addressing employees’ concerns.



“Prior to this incident, I had confronted Rob about his advances toward one of my employees,” according to Ms. Pearce. “He dismissed my concerns and refused to stop hitting on his employees. After the incident, and even after nearly 20% of the staff quit in protest, it became apparent that Rob and his second in command, Alison Green, were planning to sweep this all under the rug.”



Eventually, after a resounding vote of no confidence in Kampia’s leadership by the organization’s department heads, the matter reached MPP’s Board of Directors, but it remains unclear what, if any, information they received about Kampia’s role in the original incident, subsequent staff departures, and an institutional attempt to cover it up. More than five months after the incident in question, aside from a promise that Kampia will “obtain remedial sensitivity and behavior modification training,” current and former employees are left to wonder what price, if any, he will pay for behavior several described as “predatory.” One former employee said “sending Rob to sensitivity training is like trying to teach an elephant to tap dance.”



“My decision to leave MPP over the incident involving Rob and a female subordinate in August was painful, but ultimately it was the only choice I felt I could make given a pattern of predatory behavior on Rob's part.” MPP’s former Assistant Director of Communications told HIGH TIMES. “Even seen in the most charitable light, Rob's conduct—in this one instance, as in many other questionable encounters—indicates that he either doesn't understand or he doesn't care how his behavior affects others, especially those he holds authority over as Executive Director of MPP. As long as Rob and his reckless behavior are tolerated, he'll be a burden to his own talented, dedicated staff and a disaster waiting to happen for the marijuana policy reform community as a whole.”



HIGH TIMES’ investigation into this matter is ongoing, and we expect to publish a thorough account of this story in an upcoming issue of the magazine.

Paha, paha takaisku... Kyseessä kuitenkin taloudellisesti varakkain laillistamista ajava järjestö ja noin nolosta aiheesta. Seksiskandaali johtaa aina paskamyrskyyn mediassa. :(

Avatar
Dionysos
Viestit: 106
Liittynyt: 8.11.2009

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Dionysos » 20.1.2010 20:20

http://kannabisuutiset.wordpress.com/20 ... jerseyssa/

Lääkekannabis laillista nyt myös New Jerseyssä

New Jersey liittyi jatkuvasti kasvavaan osavaltioiden joukkoon ja sallii kannabiksen lääkinnällisen käytön.

New Jerseyn lisäksi jo 14 osavaltiota sallii lääkekannabiksen käytön Yhdysvalloissa. New Jersey liittyi joukkoon maanantaina 18.1., kun kuvernööri Jon S. Corzine allekirjoitti lakiehdotuksen.
Vesihiisi sihautti hasista hississä

Avatar
D'max
Viestit: 18
Liittynyt: 17.2.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja D'max » 21.1.2010 19:23

Kannabiksen kotikasvatus yleistyy


http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2010/01/kannabiksen_kotikasvatus_yleistyy_1383005.html


Kannabiksen kasvatus on poliisin arvion mukaan lisääntynyt myös Keski-Suomessa. Arvion mukaan koko Suomessa on noin 10 000 kannabiksen kotikasvattajaa.

Viime vuonna Keski-Suomen poliisin huumeyksikkö sai kiinni 70 huumeiden viljelijää. Määrä on parisenkymmentä tapausta enemmän kuin edellisenä vuonna.

Tapaukset tulevat poliisin tietoon joko naapuruston ilmoituksesta tai ne löytyvät poliisin muiden työtehtävien yhteydessä.

-Kasvattamoihin törmätään yleensä muiden poliisitehtävien yhteydessä tai naapurustosta tulee ilmoituksestaesimerkiksi hajun tai muiden haittojen perusteella, kertoo rikoskomisario Timo Hänninen Keski-Suomen poliisilaitokselta.

Hännisen mukaan poliisi kohdentaa kotikasvatukseen valvontaa ja resursseja myös ihan tarkoituksellisesti, joten osa viljelijöistä jää kiinni poliisin omien tutkimusten kautta.

YLE Keski-Suomi

NudistiBudisti
1 tähti
1 tähti
Viestit: 496
Liittynyt: 24.7.2007

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja NudistiBudisti » 21.1.2010 21:23

"Kannabista viljellyt sai 60 päivää vankeutta

Kannabiskasveja kerrostaloasunnossa viljellyt 24-vuotias turkulaismies on tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 60 päivän vankeusrangaistukseen. Tuomio on ehdollinen. Mies viljeli viime touko-ja heinäkuun välisenä aikana asunnollaan kymmentä Kannabis sativa-kasvia. Kasvatusta joudutettiin suurtehovalaisimen, ajastimen, muuntajan, ilmanvaihtoputken ja äänenvaimentimen avulla.

Asunnolta löytyi myös muutama ekstaasitapletti, joita mies kertoi hankkineensa omaan käyttöönsä."

Vai joutettiin noilla vehkeillä :lol: HUHHUH ei voi kuin nauraa.Äänenvaimennin oli varmaan aseesta koska narkkarit on tunnetusti aseiden ja väkivallan perään.Muuntaja oli varmaan sitä varten että saatiin kannabis muutettua lähes LSD:n tasoiseksi huumeeksi.Ilmanvaihtoputkea ja kaikkea muita saatanan keksintöjä käytetty myös.On vitun paskaa journalimia. Jo otsikko "sai vankeutta",kuinkas kauan tuollainen ehdollinen on vankilassa? entäs noi ekstaasitaPletit. Ihme sensaation hakua.

-NB-
"Hampun sanominen huumeeksi on kuin Honda Monkeyn sanominen Harley Davidsoniksi. Kyllähän se pärisee,mutta ei sillä liiveihin pääse."

Avatar
Pleasureman
Viestit: 100
Liittynyt: 6.2.2005

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Pleasureman » 21.1.2010 21:33

D'max kirjoitti:Kannabiksen kotikasvatus yleistyy


http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2010/01/kannabiksen_kotikasvatus_yleistyy_1383005.html


Kannabiksen kasvatus on poliisin arvion mukaan lisääntynyt myös Keski-Suomessa. Arvion mukaan koko Suomessa on noin 10 000 kannabiksen kotikasvattajaa.
...................
..................


Aiheesta myös Keski-Suomen alueuutisissa, Ylen areenalla: http://areena.yle.fi/video/697483

Hot Rat
Viestit: 139
Liittynyt: 17.2.2006

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Hot Rat » 22.1.2010 10:49

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/01/ ... origin=rss

Meksiko aikoo kieltää huumeballadit lailla


Meksikon poliisi kuljettaa huumejengin jäsenyydestä epäiltyjä miehiä pääkaupungissa Méxicossa viime syksynä.
Meksikossa otetaan käyttöön uusia aseita sodassa huumejengejä vastaan. Maan johtava puolue ehdottaa, että huumerikollisuutta ihannoivat laulut ja elokuvat pitäisi kieltää.
Ehdotettua lakia rikkovat voisivat saada jopa kolme vuotta vankeutta. Laki koskisi sekä laulujen ja elokuvien tuottajia että niiden esittäjiä.
Huumerikollisuutta ja väkivaltaa kuvailevia lauluja kutsutaan Meksikossa nimellä "narcocorridos". Huumejengit ovat käyttäneet lauluja osana omaa propagandaansa.
Pääpuolueen edustajan mukaan lailla ei ole tarkoitus rajoittaa ilmaisunvapautta, vaan pysäyttää esitykset, jotka yllyttävät rikoksiin.
Arvostelijoiden mukaan maan hallinto keskittyy helppoon ja epäolennaiseen ratkaisuun, koska ei kykene ratkomaan todellista ongelmaa.
Yksi kuuluisimmasta huumeballadeja esittävistä yhtyeistä on Los Tigres del Norte. Se perui lokakuussa konsertin, koska järjestäjät eivät antaneet sen esittää uusinta huumeballadiaan.
Huumelauluja ja -elokuvia koskeva lakiesitys esiteltiin keskiviikkona maan hallinnolle. Vielä ei tiedetä, milloin siitä on tarkoitus äänestää.
AP, YLE Uutiset
Go green.

Avatar
RivnRyder
Viestit: 61
Liittynyt: 9.4.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja RivnRyder » 22.1.2010 12:07

http://www.icenews.is/index.php/2010/01 ... -cannabis/
http://www.tokeofthetown.com/2010/01/fi ... promot.php

A Finnish business that specialises in the sale of gardening equipment has been raided by local police under suspicions that the operation is deliberately promoting the purchase and use of home cultivation equipment for growing cannabis.

According to Helsingin Sanomat the business claims on its website that its three outlets across the country, in Tampere, Turku and Helsinki, specialise in hydroponics. This includes such equipment as grow-lamps, growing chambers, ventilation systems, fertilisers, timers and measuring devices.

Tampere police have also searched a range of addresses belonging to customers. “We have found a significant amount of marijuana in the searches,” said Officer Jari Luoto. Home growers are also alleged to feature prominently on internet message boards.

Luoto has stated that an unconfirmed number of people involved in the business have been detained with several remanded under suspicion of the promotion of drug-related crime. The business appears to have ground to a halt while police investigations continue.

The question of whether selling hydroponic equipment can be construed as drug promotion has no precedent in Finnish law. “This investigation is a kind of precedent. The matter will undoubtedly be evaluated in various court instances,” claimed Luoto.

The University of Eastern Finland’s Professor of Criminal and Procedural Law, Matti Tolvanen, is hesitant to label cultivation equipment as drug crime promotion. He argues that the primary use of any merchandise outweighs isolated incidents of illegal usage and also whether the seller is aware of the intentions of the buyer. “The police are testing their boundaries. After all, selling knives is not illegal, even though they are used to commit homicides,” Tolvanen reasons.

***

There was no marijuana discovered at the place. But a Finnish garden supply store has been raided by local police who claimed the operation is "deliberately promoting" the purchase and use of home cultivation supplies for growing cannabis.

According to Finnish legal experts, the cops are breaking new ground in trying to link hydroponic gardening equipment with illegal cultivation of marijuana. The question of whether merely selling hydroponic equipment is equal to "drug promotion" has no precedent in Finnish law, reports A. Rienstra at IceNews.

"The police are testing the boundaries," said Matti Tolvanen, professor of criminal and procedural law at the University of Eastern Finland. "After all, selling knives is not illegal, even though they are used to commit homicides."

Tolvanen argues that the primary use of any merchandise outweighs isolated incidents of illegal usage, and also questions whether the seller is ultimately aware of, or responsible for, the intentions of the buyer.

The business specializes in hydroponics, and sells equipment such as grow lights, growing chambers, ventilation systems, fertilizers, and timers.

Tampere, Finland police have also searched a number of homes belonging to customers of the garden supply store.

"We have found a significant amount of marijuana in the searches," claimed Officer Jari Luoto.

Luoto said several people involved in the business have been detained, with several remanded under suspicion of the "promotion of drug-related crime." The business appears to have closed down while police investigations continue.
A cannabis reader: global issues and local experiences
http://www.emcdda.europa.eu/publication ... s/cannabis

Avatar
Dionysos
Viestit: 106
Liittynyt: 8.11.2009

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Dionysos » 22.1.2010 13:51

Seattle sallii kannabiksen hallussapidon omaan käyttöön.

http://blog.norml.org/2010/01/19/city-o ... -offenses/

City Of Seattle Will No Longer Prosecute Marijuana Possession Offenses

"Newly elected city attorney Peter Holmes will no longer prosecute minor marijuana possession offenses, according to a report published in The Seattle Times.

“[The city of Seattle] is no longer going to prosecute marijuana possession cases anymore,” said Holmes. The Times reports that Holmes has already begun dismissing cases that were filed by the previous city attorney, Tom Carr.”
Vesihiisi sihautti hasista hississä

Avatar
oldirty
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1666
Liittynyt: 15.5.2006

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja oldirty » 24.1.2010 20:20

Yleisradio uutisoi 24.1.2010.

Meksikossa 19 tonnia marihuanaa savuna ilmaan
julkaistu tänään klo 17:22, päivtetty tänään klo 17:42


Meksikon armeija on takavarikoinut reilut 19 tonnia marihuanaa maan pohjoisosissa. Viranomaisten mukaan paikallispoliisi havaitsi huumeviljelmän rutiininomaisen valvontalennon yhteydessä.

Armeijan mukaan marihuanaa viljeltiin noin 20 hehtaarin alueella. Tilalla arvioidaan työskennelleen noin 50 ihmistä. Ratsian yhteydessä armeija löysi noin 17 500 kiloa valmiiksi pakattua marihuanaa.

Yksi ihminen on pidätetty. Hänen hallustaan löydettiin noin 30 kiloa marihuanaa ja ase. Viranomaiset ovat keränneet marihuanan ja tuhonneet sen.

Ratsia tehtiin Culiacanissa. Culiacan on Meksikon vaikutusvaltaisimman Sinaloa-huumekartellin pesäpaikka. Kartellia johtaa Joaquin "El Chapo" Guzman, joka karkasi tarkoin vartioidusta vankilasta vuonna 2001. Hänet listattiin viime vuonna talouslehti Forbesissa maailman 41. vaikutusvaltaisimmaksi ihmiseksi.

Reuters


Tässä vielä linkki uutiseen.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/01/ ... origin=rss
the Effects are very strange, and, at first hearing, frightful enough) is very general and frequent: and the Person, from whom I received it, hath made very many Trials of it, on himself, with very good Effect.

Avatar
Felix
Viestit: 396
Liittynyt: 5.1.2009

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Felix » 25.1.2010 14:01

Huumekuriirit valmistivat matkalaukun osia hasiksesta

MTV3 - Aaro Kajaste

Tulli paljasti viime vuonna useita huumesalakuljetuksia, joissa huumeet oli kätketty erikoisvalmisteisiin matkalaukkuihin. Salakuljettajat kätkivät jopa seitsemän kiloa huumetta muotoilemalla siitä esimerkiksi matkalaukun välipohjan.

Kuriirit ovat lähteneet Intiasta tarkoituksenaan tuoda hasis Suomen markkinoille ja Suomen kautta muualle Eurooppaan. Yhteensä hasista takavarikoitiin viitisenkymmentä kiloa.
Laukkuja tehtailtiin verstaissa

Tulli heräsi epäilemään, että laukkuja valmistettiin asialle omistautuneissa pajoissa Intiassa. Tullin tietojen mukaan yksi laukkupaja on jo pystytty sulkemaan.

Takavarikoitujen huumeiden katukauppahinta olisi ollut Suomessa noin puoli miljoonaa euroa. Kuriirit ovat saaneet Suomessa muutaman vuoden vankeustuomioita.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... 01/1041426

Avatar
avokaado
Viestit: 393
Liittynyt: 9.6.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja avokaado » 25.1.2010 16:39

Hasiksen salakuljetus Intiasta lisääntynyt

25.01.2010 16:34

Tulli on paljastanut mittavan viime vuonna tapahtuneen sarjan hasiksen salakuljetuksia Intiasta. Huumetta takavarikoitiin yhteensä noin 50 kiloa. Eteläisen tullipiirin Lentotulli löysi huumeet noin seitsemän kilon erissä erikoisvalmisteisista matkalaukuista.

Tutkinnanjohtaja tulliylitarkastaja Kai Vepsäläinen kertoo, että kyse oli kaikkiaan viidestä eri tapauksesta. Ensimmäinen tapaus tuli ilmi huhtikuussa ja tuorein, joulukuussa kiinni jäänyt tapaus on vielä syyteharkinnassa.

Erikoisvalmisteisissa matkalaukuissa hasis oli kätketty levyksi puristettuna matkalaukkujen välipohjiin niin, että sillä oli korvattu muovinen rungon osa.

Vepsäläisen mukaan huumausaineet olivat menossa pääosin muille markkinoille. Vain yhdessä tapauksessa pystyttiin selvittämään Suomessa asuva vastaanottaja.

- Voidaan puhua jonkinlaatuisesta ilmiöstä. Paljastuneiden juttujen lukumäärä jo itsessään on aiheuttanut, että ollaan kiinnitetty aikaisempaa enemmän huomiota nimenomaan Intiasta saapuvaan matkustajaliikenteeseen, Vepsäläinen kertoo.

Viisi kiinni saatua kuriiria olivat Ranskan, Saksan ja Singaporen kansalaisia.

- Useilla näillä henkilöillä on ollut tarkoitus jatkaa Helsingistä eteenpäin. Meidän tietojemme mukaan Suomea olisi alettu käyttämään reittinä. Aikaisemmin salakuljetusmatkoja on tehty jonkun muun välilaskun kautta tai suoraan Eurooppaan, Vepsäläinen sanoo. Kuriireja profiloidaan Vepsäläisen mielestä reittiä on pystytty kuitenkin aika hyvin tukkimaan. Jotain on saattanut päästä läpikin, mutta yleisesti huumausaineiden salakuljetus lentoteitse on alttiimpaa paljastumiselle kuin muulla tavalla matkustettaessa.

Tulli on tutkinut tapaukset törkeinä huumausainerikoksina, ja kuriirit ovat saaneet Suomessa muutaman vuoden vankeustuomioita. Tuorein tapaus on vielä syyteharkinnassa.

- Meillä tehdään tiettyä ennakkoprofilointia matkustajaliikenteeseen liittyen. Kun tarpeeksi yksilöityjä tiedonmurusia yhdistyy ja tietty henkilö profiloituu, häneen pyritään kohdistamaan tarkastustoimenpiteitä, Vepsäläinen sanoo.

STT

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1889207

Avatar
Hazaa
1 tähti
1 tähti
Viestit: 1127
Liittynyt: 26.4.2001

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Hazaa » 26.1.2010 11:15

Vancouver - marijuanaa ja olympialaisia

Vancouverista, tulevasta olympiakaupungista, on tullut marijuanan vapaustaistelun keskus. Suhtautuminen marijuanaan on kaupungissa vapaamielistä.

MTV:n Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Päivi Sinisalon mukaan Kanadan viranomaiset eivät Vancouverun klubeilla pössyttelyyn puutu, jos polttelusta ei synny järjestyshäiriöitä eikä tiloissa ole alaikäisiä.

British Columbian marijuanapuoleen perustaja Marc Emery uskoo marijuanan polttelun laillistuvan pian Kaliforniassa Yhdysvalloissa, ja jos näin käy, hän uskoo Kanadan seuraavan pian perässä.

Katso Päivi Sinisalon raportti Vancouverista (Huomenta Suomi 26.1.2010)

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... 01/1041944
Käyttäkää poste restantea siementen ja bulvaania kasvatusromujen hankintaa varten niin ei tule ikäviä yllätyksiä!

Avatar
Tapionpoika
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 2461
Liittynyt: 29.1.2008

Re: Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Tapionpoika » 27.1.2010 11:43

Kuolemansairas Dennis Hopper poltti marihuanaa lapsensa edessä

Syöpää sairastavan Dennis Hopperin ja hänen vaimonsa eropapereista löytyy mielenkiintoista tietoa.

Los Angelesin korkein oikeus on julkistanut paperit, joiden mukaan ex-vaimo Victoria Duffy kärsi henkisestä väkivallasta 20-vuotisen suhteensa aikana. Pari meni naimisiin 1996 ja heillä on 6-vuotias tytär Galen.

- Hän on uhkaillut, että jättää minut ja Galenin täysin tyhjin käsin.

- Hän on sanonut, että jotakin pahaa tapahtuu sinulle, etkä tiedä, että se on tulossa.

Victoria hakee Galenin yksinhuoltajuutta ja toivoo, että Hopperin tapaamisia valvotaan. Hopperin pitää pidättäytyä myös marihuanan ja lääkkeiden käytöstä kuusi tuntia ennen tapaamista ja tapaamisen aikana.

Ex-vaimon mukaan syöpää sairastava Hopper on erittäin kipeä ja hoidot eivät ole valitettavasti purreet.

Ex-vaimon mukaan Hopper on jäänyt kiinni polttamassa marihuanaa lapsensa edessä ja jättänyt aseita tyttären lähistölle.

Victoria vaatii tukea, lakikulujensa maksamista ja stressiterapiaa lapselle. Hän hakee myös rahaa; vaatimuksena on, että hän ja lapsi ovat ainoat edunsaajat Hopperin henkivakuutukseen, jonka arvo on miljoona dollaria.

Lähde: http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1892288
sativa to change the things I can
indica to accept the things I can't

Kaz
Viestit: 5
Liittynyt: 8.5.2006

Pienet uutiset 2010

ViestiKirjoittaja Kaz » 29.1.2010 13:30

Päivi Räsäsen blogi - Kannabis aiheuttaa mielenterveysongelmia

http://paivirasanen.blogit.uusisuomi.fi/author/paivirasanen/

Koskas ne uudet eduskuntavaalit on tulossa? Sellasta kukkahattutäteihin kohdistuvaan nuoleskelua näyttää olevan viesti täynnä että huhhuh.


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 21 vierailijaa