Kuva

Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Avatar
Juuuzo
Viestit: 70
Liittynyt: 12.2.2009

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja Juuuzo » 17.3.2009 21:56

Ja taas on kakarat jääny kiinni, tällä kertaa Helsingissä.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2009/03/838578



Suuri huumeratsia myös helsinkiläiskoulussa

Helsinkiläiselle ylästeelle tehtiin viime vuoden lopulla laaja huumeratsia. MTV:n uutisten saamien tietojen mukaan tapauksen yhtedessä kuulusteltiin noin 15 nuorta.

- Meille tuli tieto, että eräässä koulussa yläasteikäiset lapset ovat käyttäneet useina viikonloppuna syksyn aikana kannabis-tuotteita ja muita huumeita, sanoo komisario Ritva Elomaa, Helsingin poliisin huumerikosyksiköstä.

Huumerikosyksikkö päätti tehdä kouluun huumeratsian. Ratsiaa suunniteltiin muutama päivä, joiden aikana selviteltiin nuorten henkilötietoja ja osoitteita.

- Sitten mentiin kouluun ja otettiin nämä nuoret sieltä kiinni ja tehtiin kotietsinnät kouluun heidän hallussa oleviin lokeroihin ja heidän koteihinsa, jatkaa Elomaa.

Jutun yhteydessä kuulusteltiin noin 15 nuorta. Kuulusteluissa oli mukana nuorten vanhemmat ja sosiaaliviranomainen.

Nuoret ovat 15 - 16-vuotiaita. Pääosin heitä epäillään huumeiden käyttörikoksista. Tapaus on nyt syyteharkinnassa.

Avatar
Kapteeni Kosmos
Viestit: 81
Liittynyt: 5.1.2008

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja Kapteeni Kosmos » 18.3.2009 0:49

Portugali ja Espanja takavarikoivat tonneittain hasista


Portugalin poliisi kertoo pidättäneensä kuusi ulkomaalaista epäiltynä hasiksen kuljettamisesta Marokosta Eurooppaan.

Pidätetyistä kolme on brittejä, yksi belgialainen ja kaksi marokkolaisia.

Poliisin mukaan pidätetyt olivat tuoneet moottoriveneillä yli seitsemän tonnia hasista Marokosta Portugaliin. Viranomaiset arvelivat, että lasti oli tarkoitettu muun muassa Britannian markkinoille.

Espanjan poliisi takavarikoi puolestaan pienlentokoneen, jossa oli myös tonnin verran hasista. Espanjan radion mukaan helikopterit pakottivat koneen laskeutumaan pellolle maan keskiosassa ja sen kaksi meksikolaista lentäjää pidätettiin. Kone oli lähtenyt Marokosta.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200903 ... 1_ul.shtml
Elämähän on sitä,miksi sen tekee. Kaikki on mielestä kiinni.

-lalalaa-

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja -lalalaa- » 18.3.2009 11:46

Musta surma tulee taas!! :D


Pressured On Opium Crops, Many Afghan Farmers Switch To Cannabis

Kuva
Hamppu kukoistaa Kandaharin lentokentän läheisyydessä.



Opium-poppy eradication has been hailed as a success in much of Afghanistan's north and east, allowing counternarcotics officials to declare 18 provinces there as "poppy-free" despite record opium cultivation in the south and southwest.

But UN officials tell RFE/RL that many former opium farmers in those poppy-free areas have switched to another lucrative and illegal drug crop: cannabis.

As a result, the United Nations Office on Drugs and Crime (UNODC) says, Afghanistan is now the world's largest producer of two illegal drugs -- heroin from opium poppies and cannabis.

The UNODC's latest assessment on the Afghan narcotics trade, released in February, says cultivation of opium poppies in Afghanistan is likely to fall this year compared to the record crops of previous years.

It says the 18 provinces labeled "opium-free" in 2008 will probably remain so in 2009. It also says seven other Afghan provinces are likely to reduce opium-poppy cultivation this year -- including the biggest opium-producing province, Helmand, in the volatile south.

That means opium cultivation in Afghanistan is now overwhelmingly concentrated within the seven most unstable provinces in the south and southwest.

But officials in neighboring countries say the size and frequency of drug seizures from smugglers near the Afghan border continues to increase -- highlighting the fact that many Afghan farmers who have stopped growing opium poppies are now growing cannabis crops instead.


Koko juttu







Afghan Northern Province: Opium out, hashish in

The northern province of Balkh was deemed poppy-free, but now industrious farmers are turning to another cash crop - marijuana. From IWPR.

By Sayed Yaqub Ibrahimi in Mazar-e-Sharif for IWPR

First, the good news. In June, the Afghan government announced that the northern province of Balkh had stopped growing opium poppy.
Balkh joined 12 other provinces as certified poppy-free zones, a designation which brings with it assurances of increased assistance and development.
But farmers and local officials say the opium poppies have been replaced with marijuana (or cannabis) plants, cultivation of which has increased at a precipitous rate.

"The government has banned opium poppy," said Nazar Gul, a 54-year-old farmer in Charbolak district. "Now we have started to plant marijuana, which is also good for us."
Other crops would not meet his family's expenses, insisted Nazar Gul.
"I planted poppy last year, but soldiers came to our house to warn us that if we grew it, they'd destroy our homes. What could we do? The best way out was to switch to marijuana, and I hope to make good money this year, too."


Koko juttu

Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja HL1979 » 18.3.2009 14:28

Ajokortti pois päihderiippuvaisilta

Lääkärit saavat sosiaali-ja terveysministeriöstä uudet ohjeet siitä, miten päihderiippuvuutta on arvioitava, kun poliisi pyytää lausuntoa päihderiippuvaiseksi epäilemänsä henkilön ajokyvystä. Lääkäri arvioi, täyttääkö henkilö ajokorttiluvan terveysvaatimukset, ja poliisi tekee päätöksen luvasta.

Poliisin edellyttämä lääkärinlausunto laaditaan ensisijaisesti perus- tai työterveyshuollossa, A-klinikassa tai pitkäaikaisen potilassuhteen perusteella yksityisessä terveydenhuollossa.

Terveysvaatimukset eivät täyty, jos henkilöllä on päihderiippuvuus, joka olennaisesti heikentää hänen kykyään toimia ajoneuvon kuljettajana tai hän on alkoholin tai muun huumaavan aineen jatkuvan väärinkäytön vuoksi liikenteelle vaarallinen. Päihderiippuvuudella tarkoitetaan riippuvuutta alkoholista tai muista huumaavista aineista, kuten laittomista huumeista tai väärinkäytetyistä lääkevalmisteista.

Lääkärin on aina ehdotettava päihdeongelman hoitoa, kun hän toteaa ajoluvan haltijan olevan päihderiippuvainen. Syyskuusta 2004 lähtien lääkäreillä on ollut velvollisuus ilmoittaa poliisille ajokykynsä menettäneet salassapitovelvollisuuden estämättä. Ilmoitusvelvollisuus on lisännyt lääkärin mahdollisuuksia puuttua päihderiippuvaisena ajamiseen.

Lääkäri saa lähettää lausunnon poliisille pääsääntöisesti vain hakijan suostumuksella. Jos hän on kuitenkin todennut, ettei henkilö enää täytä ajokorttiluvan edellyttämiä terveysvaatimuksia, lausunto on lähetettävä poliisille henkilön suostumuksesta riippumatta.

Terveyskeskus ei saa kieltäytyä antamasta lausuntoa. Lausunnon antaminen ei kuitenkaan kuulu hoitotakuulainsäädännön piiriin, joten ajokorttilupiin liittyvät lääkärinlausunnot eivät saa johtaa lakisääteisten hoitoon pääsyn määräaikojen ylityksiin.

Nyt julkaistavat ohjeet korvaavat STM:n aikaisemmat ohjeet vuodelta 1998 poliisin lääkärinlausuntoa varten lähettämien henkilöiden osalta

http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/ ... 256382.ece

(Mitenkähän passiivisia metaboliitteja tulkitaan, kun näitä lausuntoja annetaan..?)
Hiisi vieköön!

Avatar
Tubby.
Viestit: 377
Liittynyt: 10.1.2004

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja Tubby. » 19.3.2009 23:27

Policy Shift Good News For Medical Marijuana Advocates
Dozens Of Dispensaries Raided Under Old Policy


http://www.msnbc.msn.com/id/29768068/



SALINAS, Calif. - Attorney general Eric Holder announced Wednesday that federal agents will no longer go after marijuana distributors that comply with state law.

Under the Bush administration, pot dispensaries in California were raided by DEA agents for breaking federal law even though they're legal in the state.

"We have tinctures, the medical form in the 30s," said Lisa Molyneux, Greenway Dispensary founder.

"When I was first diagnosed and recommended to use medical cannabis, there were only seven clubs in California. It was very hush-hush," Molyneux said.

California was the first of now 13 total states legalize medical marijuana law.
Itse parantaa itsensä itsestään.

Belial_
Viestit: 18
Liittynyt: 17.3.2009

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja Belial_ » 20.3.2009 11:00

Vartti
pe 20.3.2009 klo 06:29

Huumekauppias pahoinpiteli metromatkustajaa


Huumeiden ostosta kieltäytynyttä miestä pahoinpideltiin metrovaunussa viime viikon torstaina Itäkeskuksen ja Siilitien metroasemien välillä noin kello 21.30.

Mies lähestyi vuonna 1969 syntynyttä miestä ja tarjosi tälle huumeita. Mies kuitenkin kieltäytyi ostamasta, minkä jälkeen huumeita kaupannut löi miestä kaksi kertaa nyrkillä kasvoihin.

Pahoinpitelijä poistui metrosta Siilitien asemalla.

Lääkäri tutki pahoinpitelyn uhrin. Miehellä todettiin lievä aivotärähdys.

Pahoinpitelystä ja huumeiden myynnistä epäilty mies on noin 30-vuotias ja 170 senttimetriä pitkä tummaihoinen mies, joka oli pukeutunut kirkkaanpunaiseen pipoon ja beigeen takkiin.

Poliisi kaipaa vihjeitä pahoinpitelijästä numeroon 071 877 4002.

http://www.vartti.fi/artikkeli/c1612a8a-0729-4f15-a241-455e197e6604

Avatar
Kapteeni Kosmos
Viestit: 81
Liittynyt: 5.1.2008

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja Kapteeni Kosmos » 20.3.2009 13:35

Hollantilainen näkee pössyttelyn toisin

Hollannissa pitkälti yli 20 vuotta asunut porilaislähtöinen Anne de Bruin on ollut kuluvan viikon kylässä entisessä kotikaupungissaan ja seurannut kiinnostuneena porilaista huumekeskustelua.

Anne de Bruinia Porin poliisin ja koulutoimen järjestämä massiivinen operaatio Pajakouluun hieman ihmetytti.

– Ehkä sillä haluttiin mahdollisimman laaja julkisuus, vaikka kyllä kai se on täälläkin tiedossa, että nuoret kokeilevat päihteitä. Yllättävää operaatiossa oli myös se, että asiaa ei ratkottu koulun ja kotien kesken, vaan se tuotiin julkisuuteen.

Lisää linkissä..

http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satell ... SKAWrapper
Elämähän on sitä,miksi sen tekee. Kaikki on mielestä kiinni.

Avatar
Creeping Death
Viestit: 43
Liittynyt: 8.1.2008

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja Creeping Death » 20.3.2009 14:12

Australian paljastuneella nettisensuurilistalla pokerisivuja ja hammaslääkäri

Esa Mäkinen
Helsingin Sanomat

Australian viranomaisten kokoama kiellettyjen nettisivujen lista on vuotanut verkkoon Wikileaks-sivustolle, kertoo Sydney Morning Herald –lehti.

Salaiselle listalle kootaan nettiosoitteet, jotka sisältävät viranomaisten mielestä sopimatonta materiaalia. Sopimatonta on esimerkiksi eläinporno ja ohjeet huumeiden käyttämiseksi.

Nyt paljastuneelta listalta on kuitenkin käynyt ilmi, että sensuurin kohteeksi on joutunut myös nettipokerisivustoja, hammaslääkärisivusto ja YouTube-videoita. Listan laatimista on perusteltu etenkin lapsipornoon vedoten, mutta kieltolistalle on päässyt myös paljon laillisia pornosivustoja.

Linkki koko juttuun: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Australian+paljastuneella+nettisensuurilistalla+pokerisivuja+ja+hammasl%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ri/1135244468362

Farmari
Viestit: 30
Liittynyt: 30.1.2008

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja Farmari » 20.3.2009 14:21

Porin poliisi kertoo huumeratsian taustoista

Porin poliisi epäili, että kannabiksen käyttö leviäisi, jos ratsiaa ei tehtäisi.

Kannabiksen kotona kasvattamisen yleistyminen on muuttanut suomalaisen huumeongelman luonnetta. Rikoskomisario Juha Joutsenlahden mukaan Porin poliisin viime perjantaisessa kouluratsiassa löytämät huumeet olivat kasvatettu paikkakunnalla.

Porin poliisi teki yllätysratsian lastensuojeluviranomaisten kanssa kouluun, josta oli tullut vihjeitä laajemmastakin huumeongelmasta, ei vain yksittäisistä käyttäjistä.

YLE Radio 1:n Ykkösaamu haastatteli operaatiota johtanutta rikoskomisario Juha Joutsenlahtea. Toimittajana Sakari Kilpelä.

YLE Uutiset

:eiei:

Avatar
Creeping Death
Viestit: 43
Liittynyt: 8.1.2008

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja Creeping Death » 20.3.2009 15:09

Poliisi löysi huumeviljelmät Nurmijärveltä ja Keravalta

Helsingin Sanomat

Poliisi löysi keskiviikkona Cannabis Sativa -hamppuviljelmän Nurmijärven keskustasta kerrostalosta. Nurmijärveläisen, vuonna 1989 syntyneen miehen viljelmän sato oli kotietsintähetkellä vain muutama pieni kasvi.

Samana päivänä Keravalta kerrostalosta Kiltan alueelta löytyi viljelmä, jossa oli jo muutama isohko kasvi. Keravalainen 1976 syntynyt mies vakuutti kasvattavansa huumetta vain omaan käyttöön.

Molemmissa kasvatuspaikoissa oli palovaarallisia sähkö- ja vesiviritelmiä. Poliisi kehottaa kasvattajia harkitsemaan, onko huumeviljelijöiden järkevää ottaa kerrostalon polttamisen riski.

(Jokin pelottelu/moraalikampanja poliisilla tuntuu olevan käynnissä.)

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poliisi+l%C3%B6ysi+huumeviljelm%C3%A4t+Nurmij%C3%A4rvelt%C3%A4+ja+Keravalta/1135244472235

Avatar
Pulitrukki
3 tähteä
3 tähteä
Viestit: 741
Liittynyt: 30.8.2007

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja Pulitrukki » 21.3.2009 3:29

Nämä uutisoitiin viiden minuutin sisällä kolmen jälkeen lauantain vastaisena yönä:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/54198-k ... sio-kasvaa
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... /03/841924
http://www.kaleva.fi/plus/juttu787642_page0.htm




Kannabiksen kotiviljelyn suosio kasvaa

Kannabiksen kotikasvatus näyttää yleistyvän koko maassa. Poliisi takavarikoi viime vuonna 14 000 kannabiskasvia, mikä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kotikasvatuksen suosio kasvaa muuallakin Euroopassa. Britanniassa käytetystä kannabiksesta jo puolet on kotimaista.

Kannabista kasvattavat lähinnä nuoret aikuiset. Suomessa viljely tulkitaan aina vähintään huumausainerikokseksi.

STT




Jännä juttu, miten nämä tällaiset uutiset pääsevät aina lipsahtamaan STT:ltä keskellä yötä kun kukaan ei ole niitä lukemassa. Sensuuria se on julkaisuajan valitseminenkin. :doh:

Avatar
olet väärässä koska
Viestit: 377
Liittynyt: 25.10.2008

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja olet väärässä koska » 21.3.2009 4:08

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009032 ... 8_uu.shtml

Iltalehden etusivulta:

Kannabiksen kotiviljelmät yleistyneet
Lauantai 21.3.2009 klo 03.25

Käyttäjät viljelevät kotonaan itselleen ja tuttavilleen halvat huumeet, ja kiinnijäämisen riski on melko pieni, ellei muuten törttöile.

Kotona kasvatettavat viljelmät ovat yleensä 20 kasvin suuruisia, kertoo poliisi. (POLIISI)

Kannabiksen kotikasvatus näyttää yleistyvän koko maassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) kerrotaan, että kehitys mukailee eurooppalaista trendiä. Päihteet ja riippuvuus -osaston johtajan Pekka Hakkaraisen mukaan esimerkiksi Britanniassa ja Hollannissa puolet käytetystä kannabiksesta on kotimaassa kasvatettua.

- Kotikasvatukseen on aika paljon kiinnostusta, ja se on yleistynyt selvästi. Suomessa kyse on pääosin pienen mittakaavan kasvatuksesta lähinnä omaan käyttöön ja kaveripiirille, Hakkarainen kertoo.

Suosion taustalla on Hakkaraisen mukaan muun muassa kehittynyt teknologia. Siemeniä, tuulettimia, kasvatuslamppuja ja muita tarvikkeita on helposti tilattavissa internetistä. Kotikasvatuksessa on mahdollista myös päästä käsiksi todella vahvoihin aineisiin. Käyttäjät eivät ole tästä välttämättä pahoillaan, mutta viranomaisia aihe on huolettanut.

- Euroopassa on puhuttu, että kotiviljelyn myötä markkinoilla liikkuva aine olisi tullut vahvemmaksi, ja se näkyisi seurauksissa. Terveysvaikutukset voivat olla vakavampia.

Kotikasvatusta tutkitaan parhaillaan THL:ssä. Suomessa kannabista kasvattavat lähinnä nuoret aikuiset. Yleisyydestä ei ole tarkkoja tietoja, koska ilmiö on niin uusi, ja sen uskotaan yhä kasvavan. Hakkarainen arvioi, että suurin osa Suomessa käytetystä kannabiksesta on kuitenkin yhä ulkomailta tuotua hasista.

Pieni kunta viljelee

Kotiviljelyn suosio on huomattu myös poliisissa. Viime vuonna kasveja takavarikoitiin 14 000, mikä on lähes tuplasti enemmän kuin vuotta aiemmin.

Helsingissä tutkittiin viime vuonna 88:aa huumerikosta, joissa tekotapana oli viljely. Komisario Ritva Elomaa huumepoliisista kertoo, että kotiviljely tulee poliisin tietoon yleensä huoltoyhtiöiden kautta. Myös järjestyspoliisi löytää kasveja kotihälytysten yhteydessä.

Paljolti viljely pysyy kuitenkin piilossa, koska poliisilla ei ole asiaa ihmisten koteihin ilman painavaa syytä. Keskusrikospoliisi arvioi, että noin tuhannessa suomalaiskodissa kasvatetaan kannabista. Yleensä kyse on enintään 20 kasvin viljelmistä.

Ei osteta eikä myydä

Suomessa kannabiksen viljely päihdekäyttöön tulkitaan aina vähintään huumausainerikokseksi. Rangaistukset kotona kasvatetusta aineesta mukailevat samaa linjaa hasiksen kanssa. Pienistä määristä saa sakkoja, sadasta grammasta vankeutta ja kilo on jo törkeä huumausainerikos.

Kotikasvattajat puolustavat tekoaan usein sillä, etteivät he näin tue järjestäytynyttä rikollisuutta. Lisäksi suurin osa huumepoliisin asiakkaista kertoo kasvattavansa kannabista ainoastaan omaan ja ystävien käyttöön.

- Aineen antaminen ilmaiseksikin on rikos, Elomaa muistuttaa.

Poliisin mukaan kauppa kuitenkin käy. Elomaa sanoo, että kannabiksen kuivattu kukinto eli kukka on hasista kovempaa valuuttaa huumemarkkinoilla. Hasis on kannabis-kasvin hartsia, joka yleensä puristetaan kiinteäksi levyksi. Usein sitä myös jatketaan erilaisilla lisäaineilla.

- Hasista liikkuu edelleen koko ajan, mutta mielestäni sen arvostus on laskenut. Käyttäjät arvostavat kukkaa, koska se on niin hyvää ja puhdasta ainetta.

Huumepoliisin mukaan hasisgramma maksaa 5-10 euroa, kun kukinnosta voi joutua pulittamaan jopa 25 euroa grammalta. Yksi itänyt siemen voi tuottaa neljässä kuukaudessa jopa satoja grammoja kukintoa.

STT
Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla
Miten kaikki voi olla valmista kun ei ole edes tehty mitään?
Miten niin jalat maassa? Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa?
Pidän sinusta siinä kaikki.

Avatar
stonedrunk
Viestit: 302
Liittynyt: 9.7.2008

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja stonedrunk » 21.3.2009 9:02

Lammaspaimen sai pössytellä

(Italia) Lammaspaimen Giorgio D. jäi kiinni ratsiassa,
kun poliisi löysi hänen autostaan 38 grammaa marijuanaa.
Alioikeus tuomitsi paimenen asianmukaiseen rangaistukseen huumeen hallussapidosta,
mutta Italian korkein oikeus on nyt kumonnut tuomion.
Perusteluna sallivuuteen oli se, että Giorgio joutui viettämään pitkiä aikoja
Alto Adigen vuoristossa pelkkiä lampaita seuranaan.

(Iltasanomat 21.3.2009)
http://www.independent.co.uk/life-style ... 50377.html
Stonedrunkin ratkaisu tuhoaa maapalloa, mukaan täytyy laskea myös typpi- ja metaanipäästöt, fyysinen kuona, huoltotarve yms.

Avatar
Tapionpoika
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 2461
Liittynyt: 29.1.2008

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja Tapionpoika » 21.3.2009 13:05

Krp: Tuhannessa kotitaloudessa kasvatetaan kannabista

Kannabiksen kotikasvatus näyttää yleistyvän koko maassa. Käyttäjät viljelevät kotonaan itselleen ja tuttavilleen halvat huumeet, ja kiinnijäämisen riski on melko pieni, ellei muuten törttöile.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) kerrotaan, että kehitys mukailee eurooppalaista trendiä. Päihteet ja riippuvuus -osaston johtajan Pekka Hakkaraisen mukaan esimerkiksi Britanniassa ja Hollannissa puolet käytetystä kannabiksesta on kotimaassa kasvatettua.

- Kotikasvatukseen on aika paljon kiinnostusta, ja se on yleistynyt selvästi. Suomessa kyse on pääosin pienen mittakaavan kasvatuksesta lähinnä omaan käyttöön ja kaveripiirille, Hakkarainen kertoo.

Suosion taustalla on Hakkaraisen mukaan muun muassa kehittynyt teknologia. Siemeniä, tuulettimia, kasvatuslamppuja ja muita tarvikkeita on helposti tilattavissa internetistä.

Kotikasvatuksessa on mahdollista myös päästä käsiksi todella vahvoihin aineisiin. Käyttäjät eivät ole tästä välttämättä pahoillaan, mutta viranomaisia aihe on huolettanut.

- Euroopassa on puhuttu, että kotiviljelyn myötä markkinoilla liikkuva aine olisi tullut vahvemmaksi, ja se näkyisi seurauksissa. Terveysvaikutukset voivat olla vakavampia.

Kotikasvatusta tutkitaan parhaillaan THL:ssä. Suomessa kannabista kasvattavat lähinnä nuoret aikuiset. Yleisyydestä ei ole tarkkoja tietoja, koska ilmiö on niin uusi, ja sen uskotaan yhä kasvavan.

Hakkarainen arvioi, että suurin osa Suomessa käytetystä kannabiksesta on kuitenkin yhä ulkomailta tuotua hasista. Pieni kunta
viljelee

Kotiviljelyn suosio on huomattu myös poliisissa. Viime vuonna kasveja takavarikoitiin 14 000, mikä on lähes tuplasti enemmän kuin vuotta aiemmin.

Helsingissä tutkittiin viime vuonna 88:aa huumerikosta, joissa tekotapana oli viljely. Komisario Ritva Elomaa huumepoliisista kertoo, että kotiviljely tulee poliisin tietoon yleensä huoltoyhtiöiden kautta. Myös järjestyspoliisi löytää kasveja kotihälytysten yhteydessä.

Paljolti viljely pysyy kuitenkin piilossa, koska poliisilla ei ole asiaa ihmisten koteihin ilman painavaa syytä. Keskusrikospoliisi arvioi, että noin tuhannessa suomalaiskodissa kasvatetaan kannabista. Yleensä kyse on enintään 20 kasvin viljelmistä. Ei osteta
eikä myydä

Suomessa kannabiksen viljely päihdekäyttöön tulkitaan aina vähintään huumausainerikokseksi. Rangaistukset kotona kasvatetusta aineesta mukailevat samaa linjaa hasiksen kanssa. Pienistä määristä saa sakkoja, sadasta grammasta vankeutta ja kilo on jo törkeä huumausainerikos.

Kotikasvattajat puolustavat tekoaan usein sillä, etteivät he näin tue järjestäytynyttä rikollisuutta. Lisäksi suurin osa huumepoliisin asiakkaista kertoo kasvattavansa kannabista ainoastaan omaan ja ystävien käyttöön.

- Aineen antaminen ilmaiseksikin on rikos, Elomaa muistuttaa.

Poliisin mukaan kauppa kuitenkin käy. Elomaa sanoo, että kannabiksen kuivattu kukinto eli kukka on hasista kovempaa valuuttaa huumemarkkinoilla. Hasis on kannabis-kasvin hartsia, joka yleensä puristetaan kiinteäksi levyksi. Usein sitä myös jatketaan erilaisilla lisäaineilla.

- Hasista liikkuu edelleen koko ajan, mutta mielestäni sen arvostus on laskenut. Käyttäjät arvostavat kukkaa, koska se on niin hyvää ja puhdasta ainetta.

Huumepoliisin mukaan hasisgramma maksaa 5-10 euroa, kun kukinnosta voi joutua pulittamaan jopa 25 euroa grammalta. Yksi itänyt siemen voi tuottaa neljässä kuukaudessa jopa satoja grammoja kukintoa.

Faktalaatikko artikkelissa kirjoitti:- Hamppukasvista (Cannabis sativa) saadaan huumeen ohella muun muassa kuitua sekä sen siemenistä lamppu- ja voiteluöljyä.

- Lajikkeita on useita, ja niillä on erilaisia ominaisuuksia. Kuituhampussa on vähän psykoaktiivista tetrahydrokannabinolia eli THC:tä. Päihdekäyttöön jalostettujen lajikkeiden THC-pitoisuus on hyvin korkea.

- Kiinassa hamppu on tunnettu jo tuhansien vuosien ajan luonnonlääkkeenä ja kuitukasvina. Siitä on valmistettu myös paperia.

- Suomen vanhimmat hamppulöydöt on ajoitettu viikinkiajoille eli vuosille 800-1050.


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1666983
sativa to change the things I can
indica to accept the things I can't

HimoKasvattaja
Viestit: 16
Liittynyt: 22.12.2008

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja HimoKasvattaja » 21.3.2009 19:17

Lähetetty 21.3.2009 19:11:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/03/842062

oli maikkarin seiskan uutisissa TELEVISIOSSA, jee. oli aika myönteinen uutinen :yes:
----------
Lisätty 5 minuutin jälkeen:

hamppu pitää elossa:

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/03/842004

miten saisimme 60+ vuotiaat kiinnostumaan enemmän kotikasvatuksesta?
Let it grow.

-lalalaa-

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja -lalalaa- » 23.3.2009 9:46

Laaja hampunviljelyjuttu käräjillä Iisalmessa

julkaistu tänään klo 05:50, päivitetty tänään klo 08:56

Iisalmen käräjäoikeudessa käsitellään maanantaina laajaa hampunviljelyjuttua. Keiteleläinen mies viljeli tilallaan hamppua noin kahden hehtaarin suuruisella alueella.

Miestä syytetään kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta.

Syytetyn mukaan hän pyrki jalostamaan hamppusatoa pääosin kuitu- ja öljytarkoitukseen. Hän kuitenkin myöntää luovuttaneensa kasvia pieniä määriä myös lääkekäyttöön.

YLE Savo


http://yle.fi/uutiset/alueelliset_uutis ... 31771.html



Hampunkasvattajalle luettiin syytteet Iisalmessa
Maanantai 23.3.2009 klo 13.54

Iisalmen käräjäoikeudessa luettiin maanantaina syytteet 36-vuotiaalle miehelle, jonka epäillään viljelleen ja myyneen hamppua vuosien ajan Keiteleellä.

Syyttäjä vaatii miehelle vähintään kahden vuoden ehdotonta vankeustuomiota muun muassa kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta.

Syytteen mukaan mies kasvatti ammattimaisesti muun muassa cannabis sativa -kasveja vuosina 2006-2008. Miehen vuokraamassa talossa ja navetassa valmistui vähintäänkin kymmeniä kasveja, joiden sadon hän myi ja luovutti eteenpäin. Syyttäjän mukaan jutussa on kysymys yhteensä noin 12:sta marihuana- ja kannabiskilosta. Marihuanaa epäillään myydyn kahdeksan euron grammahintaan.

Miehen epäillään myös istuttaneen hamppua peltoon parin hehtaarin alalle.

Jutussa on puolenkymmentä muutakin syytettyä, joita epäillään pienemmistä rikoksista. Käräjäoikeus antaa jutussa päätöksensä huhtikuussa.

STT

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009032 ... 1_uu.shtml
Viimeksi muokannut -lalalaa-, 23.3.2009 14:04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Mankel
Viestit: 50
Liittynyt: 9.3.2009

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja Mankel » 23.3.2009 10:51

Iltalehden viikonvaihdeliite 21.3|22.3.09 Puheenaihe s.12-14.

Kannabiksesta tuli osa nuorten arkea

"Kannabis on nuorista ihan jees"

Huumekokeilu on nuorille nykyään yhtä luonnollista kuin ensikänni. Ja vanhemmat eivät tiedä asiasta yhtään mitään.

Suomi hämmästyi alkuviikosta kun uutisissa kerrottiin poliisin Porissa ja Helsingissä peruskouluihin tekemistä huumeiskuista.
Kauheaa, miten ne pienet lapset nyt huumeita? Jotain syrjäytyneitä ja koulukiusattuja varmasti.
Onneksi meidän lapset ovat kunnon nuoria ja käyvät kunnon koulua, jossa huumeita ei ole. Eikö muka ole?

Nuorten huumekokeilujen määrä on tilastojen mukaan laskenut lähes koko 2000-luvun ja pysynyt pari viime vuotta suunnilleen samalla tasolla.

-Kun tilastot menivät ylöspäin, nuorten huumeiden käytöstä puhuttiin huolestuneesti, mutta heti kun tilastota osoittavat parempaan suuntaan, asia on painettu näkymättömiin, harmittelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Matti Rimpelä.

Kyse on kuitenkin pysyvästä yhteiskunnallisesta ongelmasta, josta pitäisi huolehtia oli sitten mediakohua tai ei. Näyttää siltä, että me tarvitsemme aina jonkun Porin, Kauhajoen tai Jokelan, jotta nuorten ongelmiin havahdutaan.

Rimpelän mukaan noin 10-13% nuorista kokeilee jossain välissä huumausaineita. Kannabis on sen verran arkipäiväistynyt, että sen kokeilu on jo sama asia kuin ensimmäisen kaatokännin vetäminen.

Monille kannabis on kerran tai parin jännittävä kokeilu, mutta Rimpelä laskee Suomessa olevan yli kymmenentuhatta 14-20-vuotiasta nuorta, jotka käyttävät huumausaineita säännöllisemmin.

-Jokaisesta ikäluokasta kaksi kolme prosenttia on käyttänyt huumeita useammin kuin viisi kertaa. Se on raja, jonka jälkeen ei puhuta enää kokeilusta, Rimpelä toteaa.

::Loput artikkelista löytyvät skannattuina sivuina täältä::


Kuva Kuva Kuva Kuva
Pahoittelen sivujen leikkausta, skanneri ei riittäny koko sivuille :?

Avatar
olet väärässä koska
Viestit: 377
Liittynyt: 25.10.2008

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja olet väärässä koska » 23.3.2009 13:56

Voi helvetti taas: http://imageshock.eu/?img=4080222~H-Sivu2.jpg
"Keskustelupalstoilla kehutaan avoimesti, kuinka paljon parempi asia kannabis on viinaan verrattuna Ja monet nuoret valitettavasti sen myös nykyään uskovat", pitäis varmaan lähettää palautetta faktojen vääristelystä ja suoranaisesta valehtelusta. :evil:
Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla

Miten kaikki voi olla valmista kun ei ole edes tehty mitään?

Miten niin jalat maassa? Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa?

Pidän sinusta siinä kaikki.

Hobgob
1 tähti
1 tähti
Viestit: 2112
Liittynyt: 26.12.2007

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja Hobgob » 23.3.2009 15:31

Kokaiini muuttui banaaniksi ja banaani kokaiiniksi

Saksalainen supermarketin työntekijä koki melkoisen yllätyksen oltuaan purkamassa banaanilaatikoiden sisältöä kaupan hyllylle. Kesken purkuoperaation hän törmäsi 28 kilon kokaiinierään.

Banaanilasti oli lähtöisin Kolumbiasta. Saksaan se oli tullut Belgiasta Antwerpenin sataman kautta. Laatikot ovat todennäköisesti menneet sekaisin juuri Antwerpenissa.

- Joku on on ottanut vääriä laatikoita väärästä paikasta tai pannut vääriä laatikoita väärään paikkaan, poliisin tiedottaja Ludwig Waldinger sanoo.

Waldinger olisi kuulemma halunnut olla paikalla näkemässä ilmeet, kun huume-erän vastaanottajat löytävät laatikoistaan kokaiinin sijasta kasoittain banaaneja.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu788005_page0.htm

Avatar
HL1979
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 897
Liittynyt: 26.11.2008

Re: Pienet uutiset 2009 (ei keskusteluja)

ViestiKirjoittaja HL1979 » 23.3.2009 18:10

Huumeraha pelastanut pankkeja?
Maanantai 23.03.2009 klo 17:03

Suomessa vierailleen Global Financial Integrityn tutkija Raymond W. Barker laittomat rahavirrat kasvavat 18 prosentin vuosivauhtia. Suurin osa tästä päätyy lailliseksi rahaksi pankkeihin muodostaen taantuman aikana niiden merkittävimmän kasvusektorin.

- Esimerkiksi USA:han voidaan laillisesti siirtää syntyneitä voittoja monenlaisista rikoksista silloin, kun rikos on tehty ulkomailla, Barker toteaa.

Global Financial Integrity -ajatushautomon tutkija Barker kertoo Voima-lehden artikkelissa, että ongelmaan ei edes yritetä puuttua.

YK:n johtaja Antonio Maria Costa kertoo syynkin: YK on löytänyt todisteita, että pankkien välisiä lainoja on rahoitettu huumebisneksestä tulleilla rahoilla, mikä Costan mukaan on pelastanut tämän taantuman aikana useita pankkeja vakavista rahoituskriiseistä. Ja tämä taas sopii eri maiden hallituksille.

- Huumekaupasta voi tulla yksi harvoista kasvualoista. Vain osa voitoista päätyy takaisin laittomaan liiketoimintaan, loput kanavoidaan rahoitusmarkkinoille, Costaa siteerataan Voima-lehdessä.

Kansainvälisen huumekaupan arvo ylittää 90 miljardia dollaria, mikä on samaa suuruusluokkaa maailman lihan- ja viljantuotannon kanssa. Katukaupassa huumebisneksen volyymi nouseekin jo sitten kauas aina yli 320 miljardiin dollariiin.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uu ... sort=false

(Maailmantalouden kolme uhkaa: Mafia, Mafia ja Mafia. Mitenkäs sen laillistamisen kanssa..?)
Hiisi vieköön!


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 48 vierailijaa