Lamberg kirjoitti:jahas, taas joku joka tietää kaiken valmiiksi! Ai Että on rohkaisevaa yrittää jotain vääntää kun heti joku tulee listaamaan kuusi asiaa epäonnistumisen syiksi, vaikka ei keksi kuin viisi.Noh jätetään omaan arvoonsa. mm Kanadassa dekaus onnistui juurikin tällä samalla menettelyllä. Huumaisainerikos on aina yleisen syyttäjän alainen rikos, jolloin epäily (=tutkintapyyntö) on pakko selvittää perinpohjin. Sakkoa ei voida kirjoittaa, ennen esitutkintaa, kuulusteluja, syyteharkintaa ja syytettä. sitten tarvitaan tietty vielä se tuomio.
Jos poliisiasemalle vie listan ihmisistä, ja ilmoittaa että nämä 3765 ihmistä on ilmeisesti poltellut hamppua tai suunnitellut ruukun ostamista, on poliisin/syyttäjän PAKKO pyöräyttää tuo kyseinen byrokratia ympyrä joka ainoan epäillyn kohdalla. luonnollisestihan tämä ei ole mahdollista jos epäiltyjä on yksinkertaisesti liika. Tapauksesta syntyvä mediakohu ja poliisipäällikön turhautuminen ja vatsahaava varmasti pistävät asioihin uutta pontta. olen ollut muutamaan ministeriin ja kansanedustajaan jo aiemmin yhteydessä ja kysynyt "mitä jos näin tapahtuisi?" eli että ihmiset menevätkin ja tunnustavat. Vastaukseksi sain epämääräisen "mutkunmutkun ei sellasta voi tapahtua.." Kyse on nyt tasan siitä, että uskooko ihmiset tähän juttuun vai ei. Jos joku ei usko, niin elekää viittikö muiden taistelua romuttaa kun siitä ei ole mitään hyötyä, jollette sitten tue nykyistä lainsäädäntöä.
En väitä tietäväni menestystä valmiiksi, nuo uhkakuvat vaan nousivat mieleeni. Aktivismi on hienoa, mutta kovin herkkänahkaisesti suhtaudutaan kritiikkiin. Turhaan vedätte herneitä nenään, tällaisen tempauksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että asiat mietitään valmiiksi. Itse en ainakaan osallistuisi tempaukseen, jos siinä on selviä porsaanreikiä. Enkä siis osallistu tähänkään - etenkään, jos tempauksen järjestäjien asenne kritiikkiä kohtaan on tällainen.
Huumausainerikos voi olla yleiselle syyttäjälle menevä rikos, mutta käyttörikos ei välttämättä etene samoja reittejä. Suora lainaus poliisin sivuilta: "Uuden säädöksen myötä poliisi voi kirjoittaa huumausaineen käytöstä sakon rikokseen syyllistyneelle. Sakon vahvistaa lopullisesti syyttäjä eikä juttu etene normaaliin oikeudenkäyntiin, ellei epäilty ilmoita vastustavansa rangaistusmääräystä."
Muistakaa siis lisäksi ohjeistaa tunnustajat vastustamaan rangaistusmääräystä. Voi tietty olla aika mielenkiintoinen tilanne, kun hampuusi ensin myöntää ja sitten kiistää.
Jos viet tuollaisen listan kyttikselle, se luultavasti lentää suoraan mappiin öö. Tuollaisella listalla on yhtä paljon painoarvoa kuin jos repäiset puhelinluettelosta randomilla sivun ja viet sen poliisille saman laulun kera. Muutenkin tuollaisen listan kiikuttaminen poliisille muuttaa tuon tempauksen luonnetta tunnustamisesta ilmiannoksi tai ehkä tällaisessa tilanteessa enemmänkin vihjeeksi. Paljon varmaan sheriffejä nappaa lähteä juoksemaan joka nimen perässä, jos yhdenkään. Siinäkään tapauksessa, että poliisi kiinnittää huomionsa joihinkin yksittäisiin nimiin, ei voiteta mitään. Poliisi saa päättää itse, mitä vinkkejä se lähtee tarkistamaan.
Minun puolesta pitäkää tempauksenne ja toivotan sydämestäni onnea ja menestystä. Vituttaa vaan tuollainen asenne, että kaikki jotka edes esittävät jonkun asteista kritiikkiä, ovat nykylain kannalla. Mutta kuten jo annoin ymmärtää, itse en puoliksi mietittyyn kapinaan mukaan lähde. Ja varmaan samoista syistä moni muu tekee saman ratkaisun.