Kuva

Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Arintappi
Viestit: 1
Liittynyt: 28.8.2008

Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Arintappi » 28.8.2008 18:21

Näin yhdistys puolustaa sananvapautta ja vaatii jopa Yle:ä poistamaan ohjelman Areenasta.
Alla olevan on toimittanut yleisradio:lle yhdistyksen toiminnanjohtaja. Tekstistä voi päätellä, kuka on asialinjalla, kuka ei.






PERÄTTÖMIÄ JA PARJAAVIA TIETOJA IRTI HUUMEISTA RY:STÄ Yle Radio 1:n ohjelmassa 20.8.2008 ”Kaikki huumeet ovat yhtä vaarallisia ”

Toiminnanjohtaja Ann-Mari Bergström soitti 25.8.2008 kanavapäällikkö Heikki Peltoselle oikaisuvaatimuksestamme 20.8.2008 YLEn Radio 1:ssä esittämästä Kirsi Virtasen ohjelmasta ”Kaikki huumeet ovat yhtä vaarallisia”.

Kanavapäällikkö Peltosen mielestä Kirsi Virtasella oli oikeus esittää ohjelmassa mielipiteitään. Hän vetosi sananvapauteen. Sitä kannatamme lämpimästi, mutta myös hyvää journalistista etiikkaa.

Peltonen otti kannan, että oikaisuvaatimuksesta ei selvästi käy ilmi, mitä vääriä tietoja tai parjaamista ohjelmassa on. Hän pyysi meitä toimittamaan selkeämmän oikaisuvaatimuksen.

Se on nyt käsissänne ja viittaamme siinä mm. Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeisiin.

Noudattiko YLE tässä ohjelmassa
Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeita?

Irti Huumeista oli ainoa järjestö, joka ohjelmassa mainittiin nimeltä moneen otteeseen esimerkkinä ”mielettömistä ylilyönneistä” ja ”fanaattisesta suhtautumisesta huumeisiin” sekä ”kiihkoisasti toimivana instanssina”.

Virtanen viittasi vuosien takaiseen haastatteluun Irti Huumeista ry:ssä.
Hän kertoi kokemuksistaan, jotka olivat huonot. Se on valitettavaa.
Virtanen puhui koko tunnin kestävän ohjelman ajan jatkuvasti Irti Huumeista ry:stä erittäin ikävästi leimaavaan sävyyn. Eikö YLEn ohjelmissa noudateta Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjetta: Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

Erittäin kielteistä julkisuutta ovat esimerkiksi seuraavat Kirsi Virtasen mielipiteet toiminnastamme:

Suora siteeraus:” Joka ikisessä käänteessä näistä Irti Huumeista ry:n ihmisistä paistoi lähes fanaattinen suhtautuminen huumeisiin. Mikään keino ei ollut liian rankka, jos vihollisena oli kannabis”. Toinen suora

siteeraus: ”Turvaudumme näihin maamme kiihkoisasti toimiviin instansseihin ja saamme sieltä kättä pidempää apua. Apua, joka tiedon ja rauhan sijaan tuputtaa pelkoa ja kauhua ja saa meidät reagoimaan tavalla, että nuori vauhkoontuu ennestään.”

Ohjelmassa mainitaan vielä Irti Huumeista ry:hyn viitaten ”turhanpäiväinen jeesustelu ja suoranainen valehtelu” ja puhutaan siitä, miten ”rahaa syydetään kaiken maailman ry:ille, jotka saavat jatkaa omaa linjaansa muka auttajina ja valistajina, vaikka usein heidän sanoistaan ja teoistaan huokuu sekä välinpitämättömyys että valheellisuus”.

Pyrkikö Kirsi Virtanen
totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen?

Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeissa sanotaan myös, että journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen ja että yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta.

Nämä ohjeet eivät toteudu esimerkiksi seuraavassa Kirsi Virtasen luonnehdinnassa toiminnastamme:

”Vaikka Irti Huumeista -järjestön nettisivuilla puhutaankin kauniisti ”keskustelusta” ja ”vuorovaikutuksesta”, tilanne ns. kentällä taitaa kuitenkin olla toisenlainen. Siinä vaiheessa, kun vanhempi ottaa yhteyttä ja sanoo pelkäävänsä nuoren käyttävän huumeita, niin siinä vaiheessa tuntuu siltä, että ainoa vuorovaikutus käydään enää vanhempien ja järjestön puhdassieluisten auttajien kesken. Nuorta ei enää kannata kuunnella, koska nuorihan on pilannut aivonsa niillä huumeilla. Mutta jos sattumalta kuunnellaan, niin mieluiten kuulusteluun verrattavissa olosuhteissa, joissa läsnä ovat auttajat, sosiaaliviranomainen ja miksei samalla poliisikin, onhan kyseessä huumausainerikos.” (Suora lainaus

ohjelmasta)

Tämä ”tilanne ns. kentällä” on pelkkää Kirsi Virtasen arviointia. Hän olisi voinut tarkistaa tosiasiat helposti, mutta sen sijaan esittää parjaavaa arviointia, josta kuulijan saattaa olla vaikea erottaa, mikä on Kirsi Virtasen arviointia ja mikä todella tapahtunutta. Voipa kuulija luulla niinkin, että Virtanen on tämän asian tarkistanut. Puheohjelmassa kuulijalla ei ole mahdollisuutta palata tämän pitkän ja leimaavan selostuksen alkuun tarkistamaan, oliko kyseessä Virtasen oletus vai tarkistettu tieto.

Virtasen väite on myös kokonaan väärä: Asiakastyötämme tehdään perhe- ja asiakaskeskeisesti, asiakasta kunnioittaen ja nuoren kokonaistilannetta selvittäen maltillisessa ja keskustelevassa vuorovaikutuksessa. Poliisi ja sosiaaliviranomainen eivät ole läsnä.

Kirsi Virtanen esittää myös muita perättömiä väitteitä toiminnastamme ja
kotisivuistamme:

”Yksi erittäin huomioitava seikka on se, että Irti Huumeista ry puhuu sivuillaan huumeista ja niputtaa siis yhteen miedot ja kovat huumeet.” Ja vähän myöhemmin toinen suora lainaus:” Irti Huumeet -sivuillakin puhutaan vain yleisesti huumeista. Huumeet sitä ja huumeet tätä! Kun huumeet niputetaan kaikki samaan luokkaan, kerromme nuorelle, että ne ovat kaikki samanlaisia.”

Virtanen päätyy ohjelmassa syyttämään Irti Huumeista ry:n viestintää siitä, että nuori, joka kokeilee ensin kannabista ja huomaa, ettei se ollut vaarallista, voi kokeilla myös kovempia huumeita.

Tämä on virheellistä tietoa. Kotisivuillamme puhutaan huumeista myös yleisnimellä huumeet, mutta emme suinkaan niputa huumeita yhteen, kuten Virtanen väittää, vaan esittelemme ne jokaisen erikseen. Kuka tahansa, joka avaa kotisivumme www.irtihuumeista.fi ylävalikon Tietoa ja tukea, saa näkyviinsä valikon Huumausaineet. Siellä kerrotaan nykytietämyksen valossa eri huumausaineista: Kannabis, amfetamiini, ekstaasi, kokaiini, khat, opiaatit, lääkkeet ja sekakäyttö, gamma ja lakka ja hallusinogeenit.

Huumausaineista kerrotaan sekä käytön välittömät vaikutukset (ne, joita tavoitellaan), pitkäaikaisen käytön vaikutukset, vieroitusoireet sekä riippuvuusvaara.

Ohjelman väitteet ja väärät tiedot vahingoittavat Irti Huumeista ry:n yhteisökuvaa. Ne eivät perustu hyvään journalistiseen etiikkaan, jossa tarkistetaan esitettyjä tietoja. Meihin saa yhteyden helposti ja esimerkiksi kotisivuillamme oleva Tietoa ja tukea -osio kertoo selkeästi järjestömme tavan suhtautua huumeiden kokeilijaan tai käyttäjään.

Julkaisemme myös IRTI-lehteä, josta asian voisi tarkistaa halutessaan.

Suhtautuiko Kirsi Virtanen
kriittisesti kaikkiin tietolähteisiinsä?

Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeissa sanotaan mm:
Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.

Kun ohjelma oli liputus kannabiksen laillistamisen puolesta, siinä tarvittiin vastapuoli, jotta saatiin kärjistyksiä aikaan ja tiivis noste.

Irti Huumeista ry sai kunnian olla tuo vastapuoli, jota kritiikittömästi ja tosiasioita tarkistamatta suomittiin. Tässä ohjelmassa suhtauduttiin kriittisesti vain kannabiksen säätelyä kannattavaan ja ehkäisevää huumetyötä tekevään järjestöön. Olisi odottanut kriittistä suhtautumista myös kannabiksen laillistamista ajaviin lähteisiin. Eikö näilläkin tietolähteillä voi olla hyötymis- ja vahingoittamistarkoitus? Onko tämä YLEn journalismin taso?

Vaadimme edelleen
järjestöämme vahingoittavien ja väärien tietojen oikaisemista ja ohjelman poistamista YLEn Areenalta

On kokonaan YLE Radio 1 Ajankohtaisohjelmien omalla vastuulla, että se lähettää kannabiksen laillistamista tukevaa ohjelmaa. Tässä ohjelmassa esitetyt Irti Huumeista ry:tä koskevat väärät ja parjaavat väitteet ovat myös YLE Radio 1:n ja Kirsi Virtasen vastuulla. Näihin väitteisiin vaadimme oikaisua.

Ohjelma on kuunneltavissa Yle-Areenan nettisivuilla 20.10.2008 klo 15.37 asti.
Koska ohjelma levittää Irti Huumeista ry:stä vääriä ja herjaavia tietoja, vaadimme, että se heti poistetaan YLEn Areenalta. Samoin odotamme, että otatte meihin yhteyttä, että voimme keskustella, miten levittämänne väärät tiedot oikaistaan.

Helsingissä 27.8.2008

Pun Worg
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1187
Liittynyt: 4.10.2007

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Pun Worg » 28.8.2008 19:26

Arintappi kirjoitti:Kuka tahansa, joka avaa kotisivumme www.irtihuumeista.fi ylävalikon Tietoa ja tukea, saa näkyviinsä valikon Huumausaineet. Siellä kerrotaan nykytietämyksen valossa eri huumausaineista: Kannabis, amfetamiini, ekstaasi, kokaiini, khat, opiaatit, lääkkeet ja sekakäyttö, gamma ja lakka ja hallusinogeenit.
Aiheuttaako kannabis nykytiedon valossa fyysistä riippuvuutta, kuten tuolla Tietoa ja tukea-sivulla kerrotaan?

Rytmi

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Rytmi » 28.8.2008 19:48

Siinä sitä ollaan heti itkemässä kun vähän tulee yhden ihmisen taholta lokaa niskaan, eihän tällaista järjestöä pitäisi kuin kiitellä ja kumartaa.

Suhteellisen pientä tuo on verrattuna siihen mitä normi kannabiksen käyttäjä saa kestää, osaltaan Irti Huumeista Ry:n takia. Syyllistämistä, vainoamista, ihmisoikeuksien alas polkemista... Koittakaa nyt vaan kestää tekin siellä päässä :) .

Arintappi kirjoitti:Vaadimme edelleen
järjestöämme vahingoittavien ja väärien tietojen oikaisemista ja ohjelman poistamista YLEn Areenalta


Läpinäkyvä yritys tosta paistaa läpi. Irti Huumeista ry:n parjaamisen varjolla pyydetään koko ohjelman poistamista, arvatenkin pelkästään sen kannabismyönteisyyden takia, mistään järjestön vahingoittamisesta ei todellisuudessa taida olla edes järjestön mielestä kyse. Mitähän muuten tarkoittaa "tietojen oikaisemista ja ohjelman poistamista". Ekaksi poistaa ko. ohjelma ja sen jälkeen tehdä ohjelma Irti Huumeista Ry:n statuksen kiilloittamiseksi ja näiden valitettavien "väärinkäsitysten oikaisemiseksi"? Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Aika kärjistävästihän Kirsi Virtanen puhui juuri Irti Huumeista ry:stä, mutta toiminnanjohtaja Ann-Mari Bergström itsehän kertoi:
Virtanen viittasi vuosien takaiseen haastatteluun Irti Huumeista ry:ssä.
Hän kertoi kokemuksistaan, jotka olivat huonot.


Jos kokemukset ovat olleet Virtasen mielestä huonot, millä logiikalla niitä pitäisi alkaa hyviksi muuttamaan? Huonoista kokemuksista ei saa siis järjestön mukaan puhua.
Viimeksi muokannut Rytmi, 28.8.2008 20:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Kumiankka
1 tähti
1 tähti
Viestit: 768
Liittynyt: 25.6.2008

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Kumiankka » 28.8.2008 20:15

Suhtautuiko Kirsi Virtanen
kriittisesti kaikkiin tietolähteisiinsä?

Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeissa sanotaan mm:
Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.

Kun ohjelma oli liputus kannabiksen laillistamisen puolesta, siinä tarvittiin vastapuoli, jotta saatiin kärjistyksiä aikaan ja tiivis noste.


Tietolähteisiin on suhtauduttuva kriitisesti. Epäilen vahvasti ettei Irti Huumeista ry suhtaudu kriittisesti omiin lähteisiinsä.
Ja en nyt sanoisi objektiivista kuvausta kannabiksesta liputukseksi. Irti Huumeista voisi kerrankin niellä kritiikin ja ottaa sen pään pois perseestään.

Eivät taida tunnistaa irooniseen sävyyn tehtyä juttua kun kuulevat. Ihan kuin Irti Huumehista är yy olisi ensimmäinen yhdistys johon kohdistuisi tällainen läppä. Mutta kun vihollisena on kannabis, asia on aivan toinen. Sitä vastaan on taisteltava. Ko. yhdistys heittää itse vaan lisää löylyä kiukaalle ja antaa tukea väitteille.

Avatar
sihajaa
Viestit: 138
Liittynyt: 17.10.2006

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja sihajaa » 28.8.2008 22:21

Niin, se totuudenmukainen tiedonvälitys. Nyt kun iltapäivälehdet on alamäessä ja tuota runsailla värikuvilla varustettua sytykepaperia tarjotaan joka nurkassa alennettuun hintaan, niin tästä voisivat jutun kirjoittaa..vinkkiä lehtiin ja asiaa keskustelupalstoille. Tosin keskustelualueet on saatu käännettyä suht. hyvin meidän puolelle.
Vielä kun saataisiin tällainen juttu johonkin painettuun versioon, niin jokohan muutaman sadan tuhannen tuulan ja tepon silmät alkaisivat aukeamaan ja keskusteleminen asiasta vihdoin alkaisi.
Jos juttu ei mene läpi paperille,niin onkohan mahdollista näin siviiliheebona kysyä julkisen sanan neuvoston kantaa juuri suomalaisen iltapäivälehden uutisoimaan kannabikseen?
Kannabiksen vastainen sota suomessa, kieltolaki ja haluttomuus keskusteluun poliittiselta tasolta on sitä samaa disinformaatiota, millä Irti Huumeista RY vielä viimeisillä voimillaan yrittää taistella tätä meidän terveellisempää päihdettä vastaan..me ollaan muka 2000-luvun eurooppalainen valtio!?
:pimp:
Edit: vähintäänkin mielenkiintoista olisi tietää, mikä taho on suonut tämän vetoomuksen meidän luettavaksi..

Avatar
Senare
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 355
Liittynyt: 6.5.2005

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Senare » 29.8.2008 1:35

On se niin hauska seurata kun lakimies- ja moraalinvartijaposselta puuttuu kokonaan markkinamiehen ymmärrys ja tyylitaju. Ilman tuota numeroa ja itkuvirttä, olisi koko ohjelma jo unohdettu. Nyt Irti Huumeista Oy:n hörhöt tekee ohjelmasta entistäkin kuuluisamman. Pakkohan sitä on saada kuulla joka pyhäkoulun pikkulikkakin - kun siinä on sitä jotain aikuisten kiellettyä mielipidettä. Sama se on poistaako YLE sen jossain vaiheessa hirveän julkisen debatin jälkeen, sillä ainakin mulla on tämä - hui! - vaarallinen ohjelma tallessa.

Alan sitten tekemään samoin kun pikkupoikana alt.scientology:ssa, eli kertomaan minne metroasemalle unohdin ne 20 kopioita OT6 :sta joita aamulla vahingossa tulostin... Sitten paikalle seuraamaan sivusta kun L. Ron Hubbardin iskujoukot dyykkaa hädissään roskiksia. Välillä piti kyllä motivoida niitä oikealla osoitteella.

Lisää bensaa kintuille Irti Huumeista Oy! Yleisössä taputetaan ja vedetään mässyjä, niin että napa paukkuu!

Jerusalem
Viestit: 123
Liittynyt: 21.8.2005

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Jerusalem » 29.8.2008 7:12

Pun Worg kirjoitti:...Aiheuttaako kannabis nykytiedon valossa fyysistä riippuvuutta, kuten tuolla Tietoa ja tukea-sivulla kerrotaan?


Niinpä. Entä onko tämä litania oikein?

"Pitkäaikaisen käytön vaikutukset:

* Sietokyvyn kehittyminen -> annoskoon suureneminen
* Väsymys, haluttomuus, ahdistuneisuus ja masennus
* Persoonaan ja sosiaaliseen elämään liittyvät muutokset
* Oppimis- ja keskittymiskyvyn heikentyminen
* Passiivisuus käyttäytymisessä, käytöshäiriöt
* Ärsytys ja tulehdukset hengitysteissä
* Elimistön hormonihäiriöt
* Suun, nielun ja ruokatorven alueen syöpäriskin lisääntyminen
* Erilaiset mielenterveyden ongelmat
* Eräiden sairauksien, esim. astman, keuhkoputken tulehduksen, skitsofrenian ja alkoholiriippuvuuden pahentuminen

Riippuvuus: kannabiksen käyttö aiheuttaa psyykkistä ja fyysistä riippuvuutta.

Vieroitusoireet: univaikeudet, vilunväreet, hikoilu, lihas-, vatsa- ja päänsärky, vapina, ruokahaluttomuus, harhaisuus, masentuneisuus, ärtyneisyys ja levottomuus."

Haha! On kumma homma, kun ei kahdessakymmenessä vuodessa ole itsellä ilmennyt MITÄÄN näistä.

Irti Huumeista ry on aivan aiheellisesti ilmeisen kusessa ja on syytäkin olla. Julkisen sanan neuvostolla on ihmettelemistä myös tämän jutun kanssa, kun sen pöydälleen kokonaisuudessaan saavat; vastapuolen eli YLE:n faktat mukaan luettuina. Tuleepahan jotain linjavetoa tähän hommaan, mutta nyt pitäisi tosiaan rummuttaa kaikkia medioita niin paljon kuin mahdollista aiheen tiimoilta...
Tärkeintä on puutarhan hoito, eikä sekään ole niin tärkeää.

Avatar
Pulitrukki
3 tähteä
3 tähteä
Viestit: 741
Liittynyt: 30.8.2007

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Pulitrukki » 29.8.2008 12:23

Jerusalem kirjoitti:Niinpä. Entä onko tämä litania oikein? "Pitkäaikaisen käytön vaikutukset:


En tiedä miksi teen näin, mutta vastaan omasta puolestani IHryn litaniaan; viimeiset kolmisen kuukautta on tullut pajautettua käytännössä miltei joka päivä, 5-7 kertaa viikossa. Tässä siis suhteellisen tuoreen kohtuukäyttäjän ja jatkuvan käyttäjän välimaastoon sijoittuvan kokemukset, tunkatkaa minun puolestani vaikka Irti Muumeista ry:lle sähköpostissa.

Kolmisen kuukauttani ei välttämättä ole hirveän "pitkäaikaista käyttöä" verrattuna joihinkin kestohampuuseihin, mutta jos asiaa verrataan siihen, että olisin kiskonut itseni känniin päivittäin viimeiset kolme kuukautta, veikkaan, etten olisi kirjoittamassa tätä viestiä - ainakaan selvinpäin tai krapulatta, joita tällä hetkellä olen molempia... :)




* Sietokyvyn kehittyminen -> annoskoon suureneminen

En ole huomannut mitään tällaista normaaleilla annoksillani - ainoastaan, mikäli polttaa paljon ja jatkuvasti. Oma käyttöni ei niin suurta ole.

* Väsymys, haluttomuus, ahdistuneisuus ja masennus

Viimeisen 10 vuoden aikana en ole koskaan saanut yhtä paljoa aikaiseksi kuin parin viime kuukauden sisällä. Lievä masennus ja jatkuva väsymys on tipotiessään ja olen jopa saanut työpaikan arvostetussa firmassa. :yes:

* Persoonaan ja sosiaaliseen elämään liittyvät muutokset

Kyllä, tällaisia on - nimittäin positiivisia. Hamppupäissään ihminen on rauhallinen ja hänellä riittää ymmärtämystä ajatella asioita muidenkin ihmisten kannalta, mikä tekee sosiaalisista tilanteista huomattavan synergisia - varsinkin jos kaikki paikallaolevat ovat pajareissa. Ainoa negatiivinen asia sosiaalisella puolella on se, että hamppu ei ole hirveän hyväksytty päihde, eikä sitä voi kaikissa porukoissa poltella. Tämäkin "haitta" katoaisi laillistamisen myötä!

* Oppimis- ja keskittymiskyvyn heikentyminen

En ole huomannut mitään tällaista - päinvastoin, keskityn esimerkiksi työasioihin paljon paremmin kuin ennen.

* Passiivisuus käyttäytymisessä, käytöshäiriöt

En ole huomannut mitään tällaista.

* Ärsytys ja tulehdukset hengitysteissä

Savun hengittäminen yskittää - entisenä tupakoijana tämä ei ole hirveä ylläri. Lopetin monen vuoden polttamisen jälkeen: kannabis auttoi huomattavasti vieroitusoireisiin ja varsinkin stressiin!

* Elimistön hormonihäiriöt

En ole huomannut mitään tällaista.

* Suun, nielun ja ruokatorven alueen syöpäriskin lisääntyminen

En ole huomannut mitään tällaista, joskin voin kuvitella tämän pitävän paikkaansa kannabiksen polttajilla. Kannabista voi kuitenkin myös syödä, ja tämä "riskin lisääntyminen" on todennäköisesti hyvin pientä verrattuna esimerkiksi tupakointiin.

* Erilaiset mielenterveyden ongelmat

En ole huomannut mitään tällaista, lähinnä päinvastaista - olo on paljon tasaisempi ja esimerkiksi paniikkikohtaukset ovat kadonneet täysin.

* Eräiden sairauksien, esim. astman, keuhkoputken tulehduksen, skitsofrenian ja alkoholiriippuvuuden pahentuminen

En ole huomannut mitään tällaista. Kuten mainittua, paniikkikohtaukset ovat kadonneet, ja viinanjuonti ei vaan enää kiinnosta, siitä kun tulee lähinnä puutunut ja typerä olo, krapulasta puhumattakaan. Suvussani on alkoholiriippuvaisuutta, joten pidän tätä erittäin hyvänä asiana.

Riippuvuus: kannabiksen käyttö aiheuttaa psyykkistä ja fyysistä riippuvuutta.

Ei ainakaan omalla kohdallani - minulle kannabis on ikään kuin maallisen tajuntani jatke, enkä tee siitä elämäni pääasiaa. Se on vain kivaa vaihtelua ja oikeasti rentouttavaa irtiottoa arjesta, toisin kuin viina, jonka kanssa saa vain krapulan ja palaa viikonlopun jäljiltä töihin vielä väsyneempänä...

Vieroitusoireet: univaikeudet, vilunväreet, hikoilu, lihas-, vatsa- ja päänsärky, vapina, ruokahaluttomuus, harhaisuus, masentuneisuus, ärtyneisyys ja levottomuus."

Eipä ole näkynyt - tosin pisin tauko polttelussani on ollut kolmisen päivää, ehkäpä edessäni on ennen pitkää kunnon COLD TURKEY ja kuten Trainspottingista tiedämme, silloin lentää rapaa joka aukosta ja katossa ryömii kuolleita vauvoja... tai sitten ei... :roll:
kuumotukset ei oo kuumotuksia jos kuumottelija ei kuumotu

Avatar
Wuush
Viestit: 23
Liittynyt: 21.8.2008

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Wuush » 29.8.2008 14:22

Taitaa olla aika vaatia myös Irti Huumeista ry:ltä oikaisuvaatimusta heidän kannabis"faktoihinsa"?

Tuppu
1 tähti
1 tähti
Viestit: 447
Liittynyt: 2.3.2007

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Tuppu » 29.8.2008 17:13

Siis mistä tämä viesti on oikein lähtöisin? En väitä etteikö tämä olisi aito, mutta olisi mielenkiintoista nähdä myös lähde, josta tämä teksti on kopioitu.

Vanhempain Irti Huumeista RY:n toiminta on erittäin yksisilmäistä ja fanaattista.

Avatar
Voimakaksikko
Viestit: 518
Liittynyt: 3.12.2005

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Voimakaksikko » 30.8.2008 10:27

No emmä nyt suoraan kieltäis noita väitettyjä haittavaikutuksia, tossa pitäis vaan lukea, että pitkä aikainen käyttö SAATTAA aiheuttaa.
*when there was no water to water the crop, I cried and I cried, I used my tear drop*

Insanick
Viestit: 528
Liittynyt: 21.2.2006

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Insanick » 30.8.2008 12:06

Voimakaksikko kirjoitti:No emmä nyt suoraan kieltäis noita väitettyjä haittavaikutuksia, tossa pitäis vaan lukea, että pitkä aikainen käyttö SAATTAA aiheuttaa.

Niin ja mitkä noista on yleisiä ja mitkä harvinaisia, kuten lääkeselosteissa.
"Hyvä matemaatikko heti, jos on synnin tuoksuakaan ilmassa, tarkistaa." -Armo Pohjanvirta

tuhannen taalan mies
Viestit: 214
Liittynyt: 11.3.2004

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja tuhannen taalan mies » 31.8.2008 11:40

Kaikki nuo vaivat voi ilmaantua, noh astmasta en menisi ihan varmuuteen. Se vain riippuu ihmisestä, minkälaiseksi hän päihteen (minkä tahansa) itse tekee. Elämän tilanne, ajoitus ja passiivinen käyttö passiivisine ajatuksineen voi tehdä ihmeellisiä asioita pään sisällä. En silti lähtisi syyttämään päihteitä, vaan ihmisiä jotka käyttävät päihdettä omalla kohdallaan väärin.
Before you jump in the game, lets get 1 thing understood /
If ya selling that ice cream, you gotta make sure its good/'

Fucking like a rabbit, smoking a lettuce

Avatar
sihajaa
Viestit: 138
Liittynyt: 17.10.2006

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja sihajaa » 2.9.2008 18:41

http://blogit.yleradio1.yle.fi/kirsivirtanen/huumet/

"OIKAISU: Tässä 20.8.2008 lähetetyssä ohjelmassa Kirsi Virtanen esitti virheellistä tietoa Irti Huumeista ry:n toiminnasta. Toisin kuin väitettiin, poliisi ja sosiaaliviranomainen eivät ole asiakastilaisuuksissa läsnä. Pahoittelemme virhettä!"

Avatar
Psycho
1 tähti
1 tähti
Viestit: 320
Liittynyt: 19.9.2004

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Psycho » 2.9.2008 18:56

sihajaa kirjoitti:http://blogit.yleradio1.yle.fi/kirsivirtanen/huumet/

"OIKAISU: Tässä 20.8.2008 lähetetyssä ohjelmassa Kirsi Virtanen esitti virheellistä tietoa Irti Huumeista ry:n toiminnasta. Toisin kuin väitettiin, poliisi ja sosiaaliviranomainen eivät ole asiakastilaisuuksissa läsnä. Pahoittelemme virhettä!"


Kuinkahan paljon Irti Huumeista ry:tä häiritsee, että oikaisu on vain tuollainen ja ohjelma Areenassa edelleen? Häpeän tuntemani vahingonilon suuruutta...

Avatar
Kani Sativa
Viestit: 960
Liittynyt: 13.11.2007

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Kani Sativa » 2.9.2008 18:59

Siinä on juuri riittävästi oikaisua! Eat shit, Irti Huuumeista! :laugh:
Join a hilarious adventure of a life-time. Work, buy, consume, die.

Avatar
konsta-aapeli
Viestit: 370
Liittynyt: 25.4.2006

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja konsta-aapeli » 2.9.2008 19:17

Tulipa hyvä ja pörröinen fiilis tuosta oikaisusta :laugh: Mielestäni täysin riittävä. :yes:

-Konsta
Fear leeds to anger, anger leeds to hate, hate leeds to suffering.

Avatar
the patient
Viestit: 433
Liittynyt: 21.5.2007

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja the patient » 2.9.2008 21:44

Oikaisu kyllä aiheutti euforisen henkäyksen mielessäni, mutta valitettavasti noita kommentteja lukiessa nousi taas piikit pystyyn. En lähde nyt enempää ruotimaan noita kommentteja, mutta lukekaa itse. Onhan siellä positiivistakin, mutta on silti ihmeellistä, että ne ihmiset jotka ovat väärässä tuntevat todella suurta tarvetta todistaa olevansa oikeassa. :|
Ne jotka toisinajattelee, ne vaa toisii ajattelee.

Avatar
Kumiankka
1 tähti
1 tähti
Viestit: 768
Liittynyt: 25.6.2008

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Kumiankka » 2.9.2008 21:48

:laugh:

Fanaatikot kipristelevät kryptissään ja syövät kofeiinipillereitä keksiessään uuden sosiaaliporno-kampanjan, jotta saavat
nostettua itsensä taas auktoriteettiseen pelastajan asemaan.

Ehkäpä ainoa virhe mikä ko. pakinassa oli. Enpä lähtisi myöskään vannomaan, etteikö sosiaaliviranomainen saattaisi tilaisuudessa olla läsnä, ihan vaan sen takia koska lapsi käyttää huumeita ja vanhemmat ovat kyvyttömiä toimimaan (lue: ymmärtämään) asian kanssa, joten haluavat ammattiauttajan paikalle. :eiei:

Avatar
Katuski
Viestit: 25
Liittynyt: 14.3.2008

Re: Irti Huumeista ry riemastuin Ylen ohjelmasta

ViestiKirjoittaja Katuski » 5.9.2008 1:22

sihajaa kirjoitti:http://blogit.yleradio1.yle.fi/kirsivirtanen/huumet/

"OIKAISU: Tässä 20.8.2008 lähetetyssä ohjelmassa Kirsi Virtanen esitti virheellistä tietoa Irti Huumeista ry:n toiminnasta. Toisin kuin väitettiin, poliisi ja sosiaaliviranomainen eivät ole asiakastilaisuuksissa läsnä. Pahoittelemme virhettä!"


Tätäkin miettien niin on jopa jo minun lähipiirissäni ollut tapauksia, joissa on ollut sekä poliisit että sosiaaliviranomaiset paikalla. Ehkä irti huumeista ry:n toimintaan ei kuulu automaattisesti kutsua ne poliisit ja sossut paikalle, mutta niin kuitenkin tehdään, ei aina mutta niin se vaan on.
Säälittävää puolustelua vain Irti Huumeista ry:ltä! :eiei:

Minun mielestäni tuo ohjelma ei olisi tarvinnun minkäänlaista oikaisua! Hyvä vaan kun joku uskaltaa tehdä tuollaisia ohjelmia. Lisää vain! :yes:


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 52 vierailijaa