ViestiKirjoittaja Piski^ » 16.4.2007 11:34
Sen perusteella, että työhaastattelussa kysytään "suostutko huumetestiin" ei kannata vielä kuumotella (tai sellaisten firmojen nimiä tänne lisäillä), sillä kyseessä on työhaastattelijan vapaa oikeus kysyä kysymyksiä hakijalta. Frendillä kauppaan hakiessa vastaavaa kysyttiin, mutta testejä ei ole kuulunut, vaikka terveystarkastus olikin.
Itse ollut yksityisen omistamassa baarissa ja globaalissa atk-firmassa duunissa, eikä kummassakaan oo asiasta kyselty, tosin eipä niissä noita terveystarkastuksiakaan ollut. En nyt nimeä firmoja, kun käytäntö on voinut muutaman vuoden aikana muuttua.
Periaatteessa pienillä siihen ei kuitenkaan ole varaa, eikä niitä isommatkaan kaikille jakele (kustannuserä sekin), mutta jos työnkuvaan kuuluu suuria rahasummia, raskaita koneita, räjähteitä tai muita "vaarallisia materiaaleja", voi olettaa että testiin joutuu.
Itse ajattelin olla kuumottelematta ja jos tilanne tulee eteen, antaa tarkastuksen yhteydessä luvan ottaa pelkästään verikoe (ei näy THC:n jäteaineet, vain veressä edelleen oleva THC) tai sit kusta purkkiin ihan kuin mitään ei olisi ja jos ongelmia tulee, sanoa "no oisit kysyny suoraan käytänkö, tokihan mä olisin kertonut. Ei tämä mikään irtisanomisperuste kuitenkaan ole."
Äläkän voi nostaa, mutta myönnettäköön että hampuusin oikeusturva on aika hataralla pohjalla. Ehkäpä sen korjaamiseksi äläkkä juuri pitäisikin nostaa. Vaatii aina tilannearvion, julkinen liikenne/puolustus/tulli/poliisilaitokselle nimittäin aina häviäisi.
Yleensähän nuo terveystarkastukset on työhönoton jälkeen, eiks ni?
-piski-