Juuri tuossa erään kaverini kanssa pohdimme sitä, kuinka näin "vanhempana" (lue: vasta hiljattain teini-iän ohittaneena) ei enää jaksa mennä kadulle kaiken kansan keskuuteen blaadaamaan. Mieluummin ollaan hiljaa himassa, missä ei tarvitse välittää tuulisista olosuhteista tai kuumotuksista ja bongin voi huuhdella aina kun huvittaa. Ennen oli sentään jonkinlainen kapina-asenne pelissä, mutta enää ei taivu...
Onhan tässä seestymisessä tietysti sekin elementti, ettei tee mieli riskeerata omaa nahkaansa. Kyllä ne poliisit toisinaan puistoissa käyvät kaltaisiltani kyselemässä onko hyvätkin paukut pesässä, vaikka yleensä toki vasta jonkun huolestuneen ohikulkijan soitettua asiasta.
Olen silti pitkälti reijon kannalla. Kannabiskansalaisella tulisi olla oikeus röyhyttää sivistyneesti ulkosalla, mikäli ei toiminnallaan aiheuta muille harmia esim. savu- ja hajuhaitoilla tai liiallisen pahennuksen herättämisellä. Liialliseksi pahennuksen herättämiseksi voisin katsoa sellaisen thug-tyylisen, ganjaa ylettömästi liputtavan jengihiisaamisen, joka suorastaan huokuu "on coolia pössytellä" -asennetta. Sellainen päihteiden asettaminen elämän keskipisteeksi on mielestäni sopimatonta katseltavaa lapsille. Mutta toisaalta soisin mielelläni sen, että lapsetkin tottuisivat näkemään kevyet paukut ohimennen sihauttavia lekottelijoita ja kasvaisivat kunnioittamaan tervettä suhtautumista ganjaan. Näitä kahta voisi vastaavasti verrata tunnista toiseen terassilla ördäävään karjala-lippikseen vrt. yhden kylmän kaljan nauttivaan auringonpalvojaan.
Vaikka en itse kannatakaan tupakointia, kärsin katsella röökiä syyllisyydentuntoisina hiisaavia "nykyajan vainottuja". Tupakoinnin (joka on suht tarpeeton ja haitallinen tapa) ihanuuksien yletön esittely lapsille on tietysti väärä ratkaisu, mutta auttaako sekään, että tupakkariippuvaisten ylle ripustetaan armottoman painava ylenkatsonnan giljotiini? Entäpä sitten kun ne lapset, joita on suojeltu tupakoitsijoiden näkemiseltä karkottamalla ne savuisiin karsinoihinsa, kasvavat aikuisiksi ja alkavat itse polttaa? Onko heille eduksi, että he alusta saakka kokevat valintansa jotenkin syntiseksi muita kohtaan? Tupakoitsija, joka rääkkää itseään alemmuudentunteilla on taatusti sairaampi kuin saman määrän polttava kaverinsa, joka suhtautuu asiaan neutraalisti.
Kenellekään ei ole syytä tyrkyttää tai esitellä muille elämäntapansa kaikkia kummallisuuksia, mutta mitäpä sitä sivuseikkoja salailemaankaan. Eurooppalainen suhtautuminen (mikä klisee se onkaan!) kannabikseen on, kuten alkoholinkin kohdalla, perihärmäläistä synnintuntoa toivottavampi kulttuurinen kehityssuunta. Uskon, että kannabiksenkäytön kokeminen sosiaalisesti hyväksyttäväksi aiheuttaa vähemmän vakavimpia päihdeongelmia (joita usein värittää syyllisyys), vaikka se saattaakin lisätä kevyesti käyttävien määrää. Voimme karkeasti ajateltuna valita joko laajalle levinneen ja kevyen käyttökulttuurin tai pienen piirin kroonisen pössyttelykulttuurin välillä.
Suomi on, kuten joku tuossa ylempänä totesikin, perinteisesti ollut jotain aivan muuta kuin liberaalien trendien syntysija. Toisaalta täällä on iät ja ajat vallinnut eräänlainen "sisuuntumisen demokratia" - kun kuuliainen kansa on tarpeeksi kokenut itseään syrjityn, se on sanonut perkele ja ottanut mitä on tarvinnut. Meillä herra on edelleen isoherra, mutta jos herra paisuu niin, ettei mahdu ovesta kulkemaan, nyrkki lyödään pöytään tyynesti mutta äärimmäisen päättäväisesti.
Niin luotan käyvän ennen pitkää myös kannabiskulttuurin piirissä, mitä Kallion esimerkki jo ounasteleekin. Kun kriittinen massa itseään kunnioittavia pössyttelijöitä tulee täyteen, he näkyvät jointteineen kesäisissä puistoissa vähät välittäen lain kiemuroista - eihän sellaisen tarvitse lopultakaan pelätä poliisia, joka ei poliisille pahaa tahdo. Ja siinä missä tavallisen kansan mitta täyttyy, kasvaa myös poliisin ymmärrys aiheen ympäriltä. Uskon nimittäin, että nimenomaan poliisit jos ketkä edustavat ja ymmärtävät sitä perinteistä, sisukasta suomalaistyyppiä joka valvoo ensi kädessä itse omaa laillisuuttaan. Itsenäisyys on Suomelle kansallisesti tärkeä ja arvostettu hyve, jota kunnioitetaan syvästi.
Ehkäpä siis minäkin yllämainitun kaverini kanssa sytytän tulevana kesänä jointin jos toisenkin, kun aurinko laskee lämpimän kaupungin taakse. Pyrin kuitenkin tekemään sen kiireettömässä ja harmittomassa ympäristössä ja kunnioittamaan kanssakansalaisteni itsenäistä halua päättää siitä, minkä hajuista savua he haluavat haistella.
Pääsiäisterveisin,
w