Tuff Gong kirjoitti:
Vakavoituakseni, väitteeni on, etteivät he osaa samaistua tuulipukuihmisiksi, ja sitä kautta hampunvastustajiksi. Miten osaisivat ?
No ajatuksena olisikin samaistua samankaltaiseen ja siten nähdä samanlaisen ( no osittain) ihmisen olevan hampun kannattaja, jolloin saisivat ajateltavaa.
Ainakin minun on helppo samaistua saman näköisiin ja oloisiin ihmisiin kuin minä itse olen.
Miten on sinun laitasi, samaistutko ennemminkin pukuihmisiin tai vaikkapa toistesta kultuurista tulevaan, vaikkapa Somaliin ennemmin kuin sellaiseen miltä itse näytät.?
Ja kyllä tuollainen tempaus saattaisi saada mediassa kynät suhisemaa, siten taas enemmän ajateltavaa..
Tällaista puikeutumis juttua ei marsseilla tietääkseni ennen olla kokeiltu, siis pukeutumalla jonkin teeman mukkaan, silloinhan me emme varsinaisesti tiedä millaiset vaikutukset kostyymeillä on.
Ennemmin positiivisin ja avarin mielin, kuin negatiivisin, tai kyseenalaistavin..kokeilemalla se selviää..D