Kuva

Kuukauden hauskin?

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
Avatar
Luuuna
Viestit: 534
Liittynyt: 20.8.2002

Re: Kuukauden hauskin?

ViestiKirjoittaja Luuuna » 17.1.2005 20:14

Pieni selvennys..

Minulla ei todellakaan ole mitään koiria vastaan, seitsemän vuotta asustelin samankaton alla kahden keskivertoa isomman koiran kanssa (jotka ovat maailman kilteimpiä ja ystävällisimpiä koiria, joskin pitävät helvetillistä meteliä), itse asiassa ikinä en ole kuullut että saksanpaimenkoira olisi käynyt kenenkään kimppuun. Tarkoitin vain sen kokoluokan koiraa.

Se että olen nähnyt koiran raatelevan lasta ei ole mitenkään vaikuttanut käsitykseeni koirista, pidän niistä ja pääsääntöisesti ne pitävät minusta.

Olen myös nähnyt ihmisen pahoinpitelevän toisen lähes hengiltä, enkä silti ole sitä mieltä että kaikki ihmiset saa lahdata miten mieli tekee.

Olen eläinrakas enkä todellakaan hyväksy eläinten turhaa tappamista, mutta ymmärrän jos poliisi tappaa koiran kotietsinnän yhteydessä, kyse on silloin poliisin turvallisuudesta ja jos koira ei tottele ja on vaaraksi niin paljonko on vaihtoehtoja?
Tämä teksti taidetaan lisätä kirjoittamiini viesteihin.

Avatar
wu-hsin
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 466
Liittynyt: 1.4.2004

Re: Kuukauden hauskin?

ViestiKirjoittaja wu-hsin » 17.1.2005 21:26

Olen samaa mieltä siitä, että joskus poliisin pitää tehdä epämiellyttäviäkin asioita.
Olisivathan ne toisaalta voineet tarkistaa kahteenkin kertaan kenen kämppään olivat menossa, ja koiran havaitessaan ehkä voineet sulkea oven ja kysellä jostain, josko omistaja olisi tullut hakemaan elukat pois itse...

w
imho
lol
omg

Avatar
kaapumestari
Viestit: 42
Liittynyt: 6.6.2004

Re: Kuukauden hauskin?

ViestiKirjoittaja kaapumestari » 17.1.2005 22:45

"Olen eläinrakas enkä todellakaan hyväksy eläinten turhaa tappamista, mutta ymmärrän jos poliisi tappaa koiran kotietsinnän yhteydessä, kyse on silloin poliisin turvallisuudesta ja jos koira ei tottele ja on vaaraksi niin paljonko on vaihtoehtoja?"

Minä en ymmärrä viattomien luontokappaleiden tappamista, varsinkaan tälläisissä tapauksissa. Ylittää täysin poliisin valtuudet.
Muistan yhden vastaavanlaisen tapauksen viimekesältä, joka uutisoitiin helsinginsanomissa(löytyy varmaan arkistoista).
Tässä tapauksessa poliisi oli jostain syystä tunkeutumassa asuntoon, jossa oli koira ja asunnon omistaja ei ollut paikalla. Koira oli haukkunut postiluukusta poliiseille ja ilmeisesti tämä oli pelästyttänyt poliiseja. Koska asuntoon oli päästävä, olivat poliisit ampuneet koiraa KAKSI kertaa HAULIKOLLA! Ei kiesus.. ajatelkaa sitä sotkua!

Kuinka vaikeata tälläisissä tilanteissa olisi soittaa esimerkiksi eläinsuojeluviranomaisille jotka voisivat vaikkapa nukuttaa koiran nukutuspistoolilla?

Yooz
Viestit: 127
Liittynyt: 26.6.2003

Re: Kuukauden hauskin?

ViestiKirjoittaja Yooz » 20.1.2005 13:42

Hah hah. Poliisi huumesodan uhrina. Muistakaa nyt, lapsukaiset, että poliisivaltio on ihan ok. Kellään, joka ei ole tehnyt pahaa, ei ole mitään pelättävää.

Mitä tulee tähän koiravääntöön, niin sanoisin että niillä, jotka eivät sanoudu täysin irti eläinten paskasta kohtelusta (=veget), ei pitäisi olla jeesustelemista asian suhteen. Minulle jokainen sika, jonka ruumiinosia lihansyöjä laittaa leipänsä päälle, on yhtä arvokas kuin koiraihmiselle rakas kuolaava, räksyttävä paskatehdas. Jos vielä syötät muita, puolustuskyvyttöminä tapettuja elukoita omalle koirallesi, toimit juuri sen logiikan mukaan kuin kyseiset poliisitkin. Tapat, kun kerran voit ja koet sen hyödylliseksi.

Mitä tulee koirien vaarallisuuteen, niin olen todistanut kuinka erittäin hyvin koulutettu näyttelykoira on käynyt takaapäin pahaa-aavistamattoman ihmisen päälle ja upottanut hampaansa syvälle tämän takareiteen.

provosoi Yooz

Avatar
wu-hsin
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 466
Liittynyt: 1.4.2004

Re: Kuukauden hauskin?

ViestiKirjoittaja wu-hsin » 20.1.2005 13:58

Yooz provosoi erittäin hyvin ja toi tärkeitä pointteja esille. Provosoidunpa siis sen verran, että saan tuotua lisää tärkeitä pointteja keskusteluun!

Ihmettelenpä sitä näkökulmaa, että koirien ruokkiminen lihalla olisi äärimmäisen tuomittava teko. Mitä vaihtoehtoja näet kyseiselle toiminnalle? Koirat ovat puoliksi lihansyöjiä - olisi epäeettisempää olla antamatta niille lihaa.
Itse huomaan kyllä suhteellisen säännöllisesti sen, kuinka inhottavalta tuntuu antaa tehomaatalouden kasvattamaa ruumisjauhetta lemmikilleni. Mutta minun tulotasollani en näe vaihtoehtoja. Olen jo aika päivää sitten päättänyt, että jos koskaan saavutan vauraan toimeentulon, ruokin koiraani pelkästään luvanvaraisesti metsästettyjen hirvien lihalla. Se olisi silkkaa luomua sikanaudan rinnalla, enkä näkisi sellaisessa mitään väärää. Siihen asti kuitenkin: say hello to cheap pork!

Näkemäsi väkivaltainen näyttelykoira oli epäilemättä "hyvin" koulutettu; ei liikkunut paikaltaan tuomareiden ja yleisön pällistellessä sitä, ei pannut vastaan kun sen karvoja trimmattiin kolmatta tuntia. Mutta voiko koirien näyttelytoimintaa pitää inhimillisenä (katson myös koirien ansaitsevan nimenomaan inhimillistä kohtelua)? Onko koiran esineellistäminen kauneuden nimissä eläimelle (tai ihmiselle) sopivaa kohtelua? Saako koira sellaisessa ympäristössä ja kulttuurissa tarpeellisen määrän eläimellisiä virikkeitä, jotta se ei turhautuisi? Luulenpa, että monet näyttelykoiria kouluttavat yrittävät hieman liian innokkaasti muuttaa lemmikkejään epä-eläimellisiksi. "Hyi, musti, ei saa haistella tyttökoiran peppua, se on sivistymätöntä!"
Voitko näkemäsi perusteella tietää, että kyseinen koira oli varmasti koulutettu paitsi ammattitaidolla, myös rakkaudella ja ymmärryksellä? Vai onko mahdollista, että se oli pyritty vieroittamaan luonnollisesta eläimellisyydestään arvattavin seurauksin?

Koiran pitää saada olla koira! Ne tykkäävät paskasta, pureskelusta, kuolleista eläimistä, mutalammikoista, metsästä, riehumisesta.

w
imho
lol
omg

Avatar
Ahkera Simpanssi
Viestit: 60
Liittynyt: 20.1.2005

Re: Kuukauden hauskin?

ViestiKirjoittaja Ahkera Simpanssi » 21.1.2005 6:49

Loppu meni jotenkin eläinjutuksi mutta muistakaa, POLIISITKIN OVAT VAIN IHMISIÄ. Ja ihmiset tekevät virheitä, tottahan tuommoisissa asioissa pitäisi todellakin ottaa asioista selvää ennenkuin edes harkitsee menemään jonkun asuntoon pyssyt kourassa. Mutta tosiaan, poliisit on jees. Vaikka joskus pistää puskat nurin niin ei anneta sen lannistaa, uutta kasvaa ja käännä poskea uudestaan. Ilman poliiseja maailma olisi paha paikka elää (Ettei se olisi nyt mutta tiedätte mitä meinaan: Kaikki piripäät, murhaajat sun muut eemelit vilistäis).

Sitä vain että hymyn sai tällekkin nuorelle kasvolle tuo juttu. :D

Avatar
kastanja
Viestit: 212
Liittynyt: 29.3.2004

Re: Kuukauden hauskin?

ViestiKirjoittaja kastanja » 26.1.2005 21:07

Joo tuo poliisien dissaaminen menee vähän yli. Siis onhan täälläkin ollu jo monesti positiiviisia juttuja.
Eine aina ole ollu niin paskamaisia kuin voisivat. Hyvähän se vain olis jo teistäkin jotkus ryhtyis poliisiks.
Sit ottas asiat rennommin, mitä nyt lain puitteissa voi. Toki sen työn jonku täytyy tehä.
Onhan toki asiasta tietämättömiäki. Luulee tekevänsä suurenki palveluksen "maallensa" kun sinivalkoiset
onnenkyyneleet silmissä polkee yrtit.
Poliitikoissa sitä asenne/henkilö uudistusta enemmän kaivattaisiin.



-heittäiskö joku muutaman siidun? :yes:


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 45 vierailijaa