Hamppuforum

Kannabis oli mun ensirakkaus teini-iässä. Ekaa kertaa pääsin tätä ihanuutta maistelemaan joskus 13-14-vuotiaana. Siitä tuli joskus 16-vuotiaana mun elämäni tärkein juttu. Jokainen ajatus tuntui liittyvän siihen. Joku pari vuotta meni lähes päivittäiskäyttöä ja olihan se silleen ihan hauskaa. Joskus 20-vuotiaana lopetin käytön, koska musta oli tullut vainoharhainen pelokas miehenalku, joka tarkkaili verhojensa takaa monta kertaa päivässä pihaa. Muutenkin olin aika ahdistunut ja tämä olo paheni pilvessä sekä kärsin uniongelmista. Pelkäsin mm. kiinnijäämistä hyvin paljon.

Nyt useamman vuoden jälkeen kun miettii, niin tuntuu ettei ollut todellakaan järkevää tehdä päihteestä elämän sisältöä. Kun lopetin "tipahdin tyhjänpäälle" eli jouduin miettimään melkein koko elämäni uudestaan. Vanhat kaverit imi pilveä ku vanhat hipit eikä muusta puhuneet. Toisaalta mä en osannu puhua ku huumeista ja en siks osannu tutustua uusiin tyyppeihin. Kaipasin paljon sitä semmosta tiettyä jännitystä kans, joka littyy säätämiskuvioihin.

Nyt jälkeenpäin kun miettii, niin oisin voinut jättää kokonaan ton jutun väliin. Nostan hattua niille, jotka osaa pitää käytön todella satunnaisena, mutta musta siihen ei ollu. Kai tää oli siinä mielessä hyvä, että en vetäny esim. piriä.

Nyökyttelen ku luen tätä. Erään ihmisen tarina meille muille mietittäväks.

ehkä ei ole viisasta ja kaikille sopivaa, aloittaa polttelua ihan teini-iässä..
pitäisi ihan muut jutut kiinnostaa silloin vielä..
mutta eipä sustakaan näköjään tullut heroiininarkkaria,
tai ei ainakaan tarina niin kerro

HANNES

pakko sanoo et mulla meni teini iässä hommat samallailla. Kuumotukset ym. paskat johtui lähinnä siitä et ne kaverit jotka ei polttanut piti mua hampuusi hörhönä ja kun teini olin niin aloin jo itsekkin uskomaan että oon pimahtanu vaikka en ollut. Nyt aikuisena polttelen yhä välillä enemmän ja välillä vähemmän enkä kuumottele yhtään koska oon sen verran kasvanut ettei mua kiinnosta mitä jotkut idiootit musta ajattelee kun tiedän hyvin et oon henkisesti kunnossa ja elän suht onnellista elämää...

Tää on taas joku hyväntahdon lähettiläs trolli joka muka surkuttelee ja yrittää kauniisti saada muutkin miettimään "parastaan". Ei mee läpi hei.

Joo, toi sai kyl miettii vähän. Hienoa et kuitenkin sait käytön vähenemään. Itsekkin joskus pelänny ,että kannabis valtais liian ison osan elämää: Elämä on elämistä varten ja vain päihteiden ympärillä pyöriminen ei ole elämää. Nyt pidänkin sit vähän taukoa
Kuumotuksista en hirveenä ole kyl koskaan kärsiny eikä ole tarvinnut säätää, kun kaapis kasvaa oma. Kai terveen ihmisen pitäis pystyä säätelemään ajatuksiaan?

En ole kyllä mikään hiton trolli. Tossa lopussa sanoin vielä selvästi, että hyväksyn satunnaisen käytön. Omien kokemuksien mukaan päihtymishakuinen päivittäiskäyttö ei ole hyväksi, mutta siitäkin voi olla montaa mieltä.

Itelläni homma karkas viel aika paljon ku laitoin omat puskat. Väkertelin sen projektin ympärillä koko ajan.

Mut koittakaa pitää se kohtuus, se kai mun sanoma lähinnä on. Kestää aika pitkään et oppii elää taas normaalisti, ku on viettäny suurimman osan ajasta monen vuoden ajan miettien käyttöä, käyttäen ja pyörien polttelijoiden seurassa.

Good for you...
Minä sen sijaan jatkan jokapäivästä vapottelua, ja suosittelen sitä myös muillekin.

lopettaja kirjoitti:Kannabis oli mun ensirakkaus teini-iässä. Ekaa kertaa pääsin tätä ihanuutta maistelemaan joskus 13-14-vuotiaana. Siitä tuli joskus 16-vuotiaana mun elämäni tärkein juttu. Jokainen ajatus tuntui liittyvän siihen. Joku pari vuotta meni lähes päivittäiskäyttöä ja olihan se silleen ihan hauskaa. Joskus 20-vuotiaana lopetin käytön, koska musta oli tullut vainoharhainen pelokas miehenalku, joka tarkkaili verhojensa takaa monta kertaa päivässä pihaa. Muutenkin olin aika ahdistunut ja tämä olo paheni pilvessä sekä kärsin uniongelmista. Pelkäsin mm. kiinnijäämistä hyvin paljon.

Nyt useamman vuoden jälkeen kun miettii, niin tuntuu ettei ollut todellakaan järkevää tehdä päihteestä elämän sisältöä. Kun lopetin "tipahdin tyhjänpäälle" eli jouduin miettimään melkein koko elämäni uudestaan. Vanhat kaverit imi pilveä ku vanhat hipit eikä muusta puhuneet. Toisaalta mä en osannu puhua ku huumeista ja en siks osannu tutustua uusiin tyyppeihin. Kaipasin paljon sitä semmosta tiettyä jännitystä kans, joka littyy säätämiskuvioihin.

Nyt jälkeenpäin kun miettii, niin oisin voinut jättää kokonaan ton jutun väliin. Nostan hattua niille, jotka osaa pitää käytön todella satunnaisena, mutta musta siihen ei ollu. Kai tää oli siinä mielessä hyvä, että en vetäny esim. piriä.

Mites laittomuus edisti käytön pitämistä kohtuullisena? Jos olisit voinut jollekin puhua käytöstä, ilman leimautumisen pelkoa, olisiko siitä ollut apua?

lopettaja kirjoitti:Itelläni homma karkas viel aika paljon ku laitoin omat puskat. Väkertelin sen projektin ympärillä koko ajan.

Mutta eikö ne omat puskat vähän sidokin "väkertelemään" ko. kasvatusprojektin ympärillä, vähän niin kuin lemmikkikin? Huolenpitoahan se hamppukin tarvitsee.

Aika harmi kyllä jos jo ennen aikuisikää pitää kamalaan huumeeseen sotkeutua.

Pakko vielä kysyä, että oliko päivittäin polttaminen edes enää "silleen ihan hauskaa"? Saatan saada vihat niskaani, mutta en ihan usko tähän "tarinaan".

Mun mielestä ei mitenkään outo tarina.
Itelläkin yhdessä vaiheessa koko elämä pyöri vain ja ainoastaan hampun ympärillä,mutta eipä se minua edes vaivannut,mutta onpa nyt kaikkea muutakin niin hamppu on vain kiva lisä.

wit kirjoitti:Pakko vielä kysyä, että oliko päivittäin polttaminen edes enää "silleen ihan hauskaa"?

Itte voin kertoa "entisenä" päivittäin polttajana, että ei ole hauskaa selvinpäin, eikä ole hauskaa pilvessäkään.. Tosin kävin töissä samaan aikaan, joka lisäsi stressiä olla selvinpäin, kun koko ajan töissäkin oli mielessä, että koska pääsee pajauttaan. Työttämänä ollessani ei elämä voinut olla parempaa, kun sai olla koko ajan ihan pihalla.
Ja taas töihin päästyäni, kun aloin vähentämään käyttökertoja, alkoi elämäkin maistumaan selvin päin.

Mukavaa kun kirjoittelet tänne kokemuksias jälkeenpäin. Itse suhtaudun pajautteluun aina pienellä varauksella, vaikken liikaa polttelekaan. Vaikka polttelen vain viikonloppuisin, niin silti hampulla on todella iso osa mun elämässä, mikä johtuu varmaan paljolti kasvattelusta. Tä on tosi mielenkiintoista lukea että kuinka se homma on mennyt överiksi... Itse haluan lähinnä sen takia pitää pössyttelyn harmittomana kohtuukäyttönä, ettei se menis koskaan niin överiksi et pitäis kokonaan luopua näinkin kivasta jutusta.
Kyllä mä silti muutenkin haluan pitää elämässäni tärkeimpänä sisältönä jonkun muun asian kuin päihteen.