No niin. Öhöm... Tärkeä ja vakava aihe: eduskuntavaalit tulevat. Ne ovat jo aika lähellä. Puolueet ja ryhmittymät julkaisevat ohjelmiaan.
Luulen, että tällä foorumilla on paljon ihmisiä, jotka eivät korvaansa lotkauta päivän politiikalle. Se johtunee mm. osallistujakunnan nuoruudesta. Kuitenkin, tällä foorumilla toimii loistava Politiikka ja media -osio, jonka suosittuus (onks toi Reijo oikea sanamuoto (: , voisi sanoa kai suosio?) kertoo, että kaikki täällä eivät usko että luodakseen uutta pitäisi lyödä kaikki vanha paskaksi.
Hamppuforumin "Politiikka ja media" on - no, yllätys - keskittynyt pyörimään koko lailla yhden asian ympärillä. Mikäs siinä. Tärkeä asia sekin. Kuitenkin myös keskisuurista puolueista löytyy väkeä, jonka voisi sanoa olevan... jos ei kannabismyönteistä, niin kauhuvalistusta vastustavaa. Eli suomennettuna: henkilöitä jotka ajavat haittojen minimoinnin politiikkaa. Joten tulevissa eduskuntavaaleissa tehdään myös päihdepolitiikkaa, kannabispolitiikkaa eli VAIKUTETAAN TÄMÄN FOORUMIN AJAMIIN ASIOIHIN.
Myönnän, nostamalla tämän aiheen pöydälle yritän "lyödä Raamatulla päähän", potkia nukkuvia nilkkaan. Herätkää pahvit. Ja äänestäkää. No, jo otsikko ajanee nukkuvat kaivautumaan syvemmälle vällyihinsä. Vitut siitä, sillä politiikasta on kiva jauhaa. Ruvetaan jauhamaan. Jos yksikin nukkuva kiinnostuisi jauhamisestamme, olisimme saavuttaneet yhden pienen voiton.
Kunnioittavasti,
Pekko (ideal. kyyn.)
Lisätty 13 minuutin jälkeen:
Luulen ettei tämä aihe kiinnosta ketään. Vastaan siis varmuuden vuoksi itse itselleni, ettei tulisi paha mieli.
Terve Pekko. Kiva juttu kun otit puheeksi. Minä olen myös miettinyt tuollaisia, sinä taidat olla viksu jätkä.
Sitten olen ajatellut, että äänestänkö vihreitä vai vasureita, kun niissä molemmissa on niitä möllejä jotka puhuu kakkaa, mutta toisaalta ne ovat kuitenkin ainoat vaihtoehdot päihdepoliittisesta näkökulmasta. Mitä mieltä sinä olet?
Terveisin Pekko