Kuva

Pienet uutiset 2014 keskustelu

Päihdepolitiikka, tiedotusvälineet, lainsäädäntö
Alueen säännöt
Politiikka ja media
Tämä alue on tarkoitettu kannabis- ja päihdepolitiikasta keskusteluun.

Alue on erittäin tiukasti moderoitu; lue ohjeet ennen kirjoittamista. Alueelle kuulumattomat keskustelut siirretään Tuhkakuppiin.
Kirjoita viestisi asialliseen ulkoasuun. Ylläpidolla on oikeus muuttaa epäasiallisen viestin sisältöä tai poistaa viesti.
msafirisoul
Viestit: 36
Liittynyt: 26.12.2010

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja msafirisoul » 24.1.2014 0:03

apukokki kirjoitti:*1 Huomattavaa on myös, että uutista on muokattu 20.1. jolloin on vaihdettu sana "uskoo" sanaan "toteaa". Lisäksi väliotsikko "Sekakäyttö lisääntyy" onkin vaihtunut muotoon "Käytön kasvaessa haitatkin lisääntyvät". Myös teksti väliotsikon jälkeen on vaihtunut täysin. Ensin puhuttiin sekakäytöstä ja muiden huumausaineiden käytön lisääntymisestä, mutta nyt uutisessa puhutaan vain siitä, että laillinen kannabis toisi mukanaan uusia käyttäjiä ja haitat lisääntyisivät.

Tämä uutinen saa muutoinkin ns. karvat pystyyn. Esimerkiksi lause: "Itse tuonnin suhteen täytyy olla tarkkana, sillä koskaan ei voi tietää, ollaanko tekemisissä kansainvälisen huumebisneksen kanssa" Siis mitä helvettiä? Jos kama tulee rajan yli (=tuonti) niin eiköhän se tee asiasta jo automaattisesti kansainvälistä?! Vai onko sillä merkitystä tekikö tilauksen suomalainen vai virolainen huumeparoni? Ja miten asia liittyy edes koko aiheeseen??
Huomaa myös kuinka uutisen painottava viesti on suunnattu lähinnä nuoriin ja kannabista mahdollisesti kokeileviin toteamalla, että: "Pitää myös muistaa, että yhdenkin kiinnioton jälkeen siitä jää viranomaisten papereihin merkintäjälkiä. Tästä voi olla jälkikäteen haittaa monissa asioissa kuten työpaikan hakemisessa, sanoo Tenkanen."


En yhtään ihmettele. MTV:n uutisoinnista on jo vuosia paistanut, että siellä toimituksellinen linja on selkeästi pelotella ja liioitella kannabikseen liittyviä vaaroja jopa propagandistiseen sävyyn. Olen laittanut asiasta joskus asiallista palautettakin, enkä varmasti ole ainoa, mutta eipä ole tullut minkäänlaista muutosta. On alkanut muutenkin epäilyttää kyseisen median uutisoinnin todenmukaisuus ja neutraalius... Jos kannabista koskevissa jutuissa valehdellaan tai ainakin johdetaan erittäin törkeästi harhaan, niin voiko muita aiheita koskeviinkaan uutisiin luottaa? Länsimaassa sentään eletään...

Avatar
pullapoika
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1262
Liittynyt: 5.8.2004

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja pullapoika » 24.1.2014 0:08

YLE tuntuu olevan ainoa joka ei voi vetää linjaa suuntaan jos toiseenkaan kun jokaisen verorahoilla tuo instituutio pyörii.. Mikä vielä parempaa, monella kielellä.

Jopa kannabisyhdistyksen puheenjohtaja on ollut jo ylen lähetyksissä, tosin siitä ei puhuttu, että yhdistys ei ole saanut rekisteröityä vuosikymmeniin ja siihe on eu-tasolta puututtu. :wink:

Tosin ei ylellä tänä aamuna täysin järkipohjainen asiantuntija ollut aamulähetyksessä kun selitti, että laillisesta kannabiksesta ei tiedetä mitään.. No enivei, sanoi kuitenkin, että haittapuolia on ja viina on huume siinä missä muutkin, erinlainen vain.. Siitäkin voisin sanoa pisteitä tämän aamuiselle asiantuntijalle, että hän erotti puheissaan muut huumeet kannabiksesta vaikka muuten jäi aika laimeaksi hänen kanta kannabikseen ja tuntuu, että henkilöt jotka eivät siitä mitään tiedä voivat jatkaa päätelmiään itse ja uskoa omiin lähteisiinsä.
lol apua :foil:

msafirisoul
Viestit: 36
Liittynyt: 26.12.2010

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja msafirisoul » 24.1.2014 14:43

Kippari kirjoitti:Ruohojumala-teos avaa karun kannabisarjen äidin ja tyttären päiväkirjamerkintöjen kautta.

...

Kannabiksen on todettu olevan yksi syy nuorten syrjäytymiseen.


Vai niin, huoh. Kas kun ei karun narkkariarjen!

Olisi voinut jutun lopussa mainita, että kannabiksen kieltolaki ja sen varjolla tapahtuva kannabiksen käyttäjien syrjäyttäminen on todennäköisesti paljon suurempi syy nuorten syrjäytymiseen.

Avatar
pullapoika
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1262
Liittynyt: 5.8.2004

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja pullapoika » 24.1.2014 16:08

Kylläpä nyt mediasta tulee.. MTV:n tekemä kysely johon vain 1700 ihmistä on vastannut ja heitä käsitellään kokonaisena "kansana" ..Toisaalta, ei tässä kansalaisaloite nyt laillistamisen puolella olekkaan, harmi kun sitä ei moni ymmärrä.

Onhan nuo pollit ja kyselyt vähän omaa luokkaansa, ei tuollaista pitäisi kuitenkaan sanoa "kansan mielipiteenä" ..vaikka suurin osa täällä tuskin kannabista lailliseksi haluaa.

Nytkin on kyse silkasta rangaistuksen poistamisesta, media vouhottaa laillistamisella obaman puheiden jälkeen.. :laugh:

No hyvä, että puhetta riittää.. Kiva kun media pyörii aiheen ympärillä aina kun kansalaisaloite on tekeillä. Tuli sieltä sitte mitä tahansa.

Jos mulla olisi oma media, heittäisin uutisena sekaan otsikkoa "Onko dekriminalisaatio ja laillistaminen mennyt sekaisin vai johtuuko laillisuuspuheet Obamasta ja coloradosta?"

Tuskin on viimeinen uutinen ennen kesää.. :wink: Harmi vain, että täällä kun uutisoidaan "ehkä laillisesta kannabiksesta" ja sivuutetaan kokonaan kansalaisaloitte ja sen tarkoitus pyrkiä humaanimpaan kohteluun kannabista käyttäviä ihmisiä kohtaan.

Itse pidän peukkuja YLE:lle kun ei puheenaiheet vaikuta siheen mistä rahaa tulee taloon. :laugh:

Johtuuko tää "laillisuushype" obaman puheista(jossa ei laillisuudesta mitään puhuttu) vai kansalaisaloitteesta(jossa halutaan dekriminalisaatiota) vai ehkä kummankin summa? :think:

Mielenkiinnolla odottelen mitä seuraavat päivät media kannabiksesta työntää ulos.. Tuskin päivääkään jää ilman mitään pientä kannabis-tietoiskua ennen kesää. 8)
lol apua :foil:

Avatar
Hatsitatti
Viestit: 590
Liittynyt: 13.2.2012

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja Hatsitatti » 24.1.2014 16:22

Niin ja keneltä on kysytty? Uskomatonta että maikkari jaksaa tuputtaa paskaa. :twisted: Nimenomaan porvari paskaa, voi jumalauta kun ne tietäisikin kuinka Pajunen veti pilveä 70 luvulla. Ai niin ei siitä saanut puhua. :foil:
Viimeksi muokannut Hatsitatti, 25.1.2014 8:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Kippari
1 tähti
1 tähti
Viestit: 575
Liittynyt: 26.4.2013

680 000 suomalaista kannattaa kannabiksen laillistamista

ViestiKirjoittaja Kippari » 24.1.2014 16:47

Hatsitatti kirjoitti:Niin ja keneltä on kysytty? Uskomatonta että maikkari jaksaa tuputtaa paskaa. :twisted: Nimenomaan porvari paskaa, voi jumalauta kun ne tietäisikin, kuinka Helsingin kaupungin Pajunen veti pilveä 70 luvulla. Ai niin mutta ei siitä saanut puhua. :? Kuinka Ben Z toi tavaraa rajojen yli 80luvulla. Saatana että alkaa vituttamaan. :evil:


En tiedä minkälainen laitos tuo Think If Laboratories on mutta tuota kokoluokkaa noiden paneelitutkimusten otokset yleensä on. Pidän tuota lukemaa paljon luotettavampana kuin nettisaittien satunnaisia polleja missä otos on paljon pahemmin vinoutunut.

Kysely tehtiin täysikäisille suomalaisille joita on noin 4 miljoonaa. 17 prosenttia tarkoittaa 680 000 täysikäistä kansalaista joiden mielestä kannabis tulisi laillistaa. Eiköhän se tuota kokoluokkaa ole ihan aikuisten oikeasti etenkin jos arvio on että noin miljoona aikuista on joskus kokeillut. Dekriminalisointialoitteen kannalta tämän pitäisi olla hyvä uutinen. Tarvitaan vain että vähintään 7,3% näistä ihmisistä antaa myös virallisesti kannatuksensa aloitteelle.

Tästähän saisi helvetin hyvän otsikon vaikka TuSKY:n tiedotteeseen:
680 000 suomalaista kannattaa kannabiksen laillistamista!

Tuossa kysyttiin nimenomaan laillistamisesta. Kysymyksenasettelu on jos ei johdatteleva niin ainakin turhan kärjistetty. Rinnalla olisi pitänyt kysyä myös dekriminalisoinnista tai rangaistusasteikon lieventämisestä. Dekriminalisoinnin kannattajia on varmasti paljon enemmän. Jos 71% vastusti laillistamista niin mitä mieltä oli ne 12% jotka eivät ottaneet asiaan kantaa? Dekriminalisoinnin kannattajia?

Mokeponi
Viestit: 124
Liittynyt: 3.12.2009

Re: 680 000 suomalaista kannattaa kannabiksen laillistamista

ViestiKirjoittaja Mokeponi » 24.1.2014 17:02

Kippari kirjoitti:...

En tiedä minkälainen laitos tuo Think If Laboratories on mutta tuota kokoluokkaa noiden paneelitutkimusten otokset yleensä on. Pidän tuota lukemaa paljon luotettavampana kuin nettisaittien satunnaisia polleja missä otos on paljon pahemmin vinoutunut.

Kysely tehtiin täysikäisille suomalaisille joita on noin 4 miljoonaa. 17 prosenttia tarkoittaa 680 000 täysikäistä kansalaista joiden mielestä kannabis tulisi laillistaa. Eiköhän se tuota kokoluokkaa ole ihan aikuisten oikeasti etenkin jos arvio on että noin miljoona aikuista on joskus kokeillut. Dekriminalisointialoitteen kannalta tämän pitäisi olla hyvä uutinen. Tarvitaan vain että vähintään 7,3% näistä ihmisistä antaa myös virallisesti kannatuksensa aloitteelle.

Tästähän saisi helvetin hyvän otsikon vaikka TuSKY:n tiedotteeseen:
680 000 suomalaista kannattaa kannabiksen laillistamista!

Tuossa kysyttiin nimenomaan laillistamisesta. Kysymyksenasettelu on jos ei johdatteleva niin ainakin turhan kärjistetty. Rinnalla olisi pitänyt kysyä myös dekriminalisoinnista tai rangaistusasteikon lieventämisestä. Dekriminalisoinnin kannattajia on varmasti paljon enemmän. Jos 71% vastusti laillistamista niin mitä mieltä oli ne 12% jotka eivät ottaneet asiaan kantaa? Dekriminalisoinnin kannattajia?


Juuri näin. Olen melko varma että Think If Labs. tekee kyselynsä oikeiden teorioiden mukaan. 1700 on aika iso ryhmä; joskus vastaajia on vaan ~1000 ja nekin vastaukset käsitellään koko kansan mielipiteenä. Virhemarginaali vaan vaihtelee. Tää uutinen ei minun mielestä ollut ollenkaan negatiivinen. 17% on muistaakseni reilusti suurempi prosentti kuin aikasemmissa kyselyissä!

Avatar
Tapionpoika
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 2461
Liittynyt: 29.1.2008

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja Tapionpoika » 24.1.2014 17:26

^Malliesimerkki siitä, miten "vastapuolen" otsikot käännetään nurinniskoin, jopa alkuperäistä pysäyttävämmäksi oivallukseksi. Hyvä, Kippari! :)
sativa to change the things I can
indica to accept the things I can't

Avatar
pullapoika
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1262
Liittynyt: 5.8.2004

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja pullapoika » 24.1.2014 17:48

Ite en jaksa uskoa mihinkään yksittäiseen polliin, oli se sitten mielipidemittaus politiikan kentältä tai yksittäinen asia vaikkapa päihteistä kuten nyt on.

17% on paljon virhemarginaalin kanssa jolloin voidaan tulkita, että viidennes on kannabismyönteinen laillisuuden suhteen... En vain pidä mistään mielipidekyselyiden uutisoimisista koska harva niitä osaa täysin tulkita kokonaisuutena ja pienenä valikoituna ryhmänä, oli sitten politiikkaa tai yksittäinen asia.

Saahan noista kyselyistä siis hyvää osviittaa asiaan kuin asiaan ja osittain voi sanoa, mitä mieltä kansa "about" on..

En pidä tuota 1700 henkilön kontrolliryhää niin "vääränä" vielä jos mikäli virhemarginaalia vetää siihen plussalle joka tarkoittaa ~1miljoonaa ihmistä.. Tässähän juuri muistaakseni uutisoitiin, että noin miljoona ihmistä käyttää/on käyttänyt kannabista suomessa, mikä sinäänsä menee käsikädessä tuon maikkarin kyselyn kanssa.

En vain ole oikein mielipidekyselyiden ystävä yleensäkään kun niillä voidaan vääristellä myös asioita, rippuu juuri keneltä kysyy ja pienellä kontrolliryhmällä voidaan saada yhteen asiaan kaksi täysin eri tulosta valitsemalla henkilöt "oikein" ja "väärin" ..etenkin olen aina varovainen itse uskomaan pientä ryhmää koko kansan mielipiteeksi.

Politiikan mielipidekyselytkin saavat minut repimään hiuksia päästä kun vastanneita henkilöitä on suhteessa vähän koko kansaan joten kannatusluvutkaan ei välttämättä kerro mitään ja voivat heittää vahingossa aika paljonkin, siksihän tuo virhemarginaali onkin mikä on hyvä jos sitä osataan tulkita mitä se tarkoittaa. Ymmärrän kyl senkin, että 5miljoonan henkilön kysely olisi turhaa työtä kun tulokset ovat yhtä oikeaan osuvia tietyllä oikein poimitulla kontrolliryhmällä lisäten virhemarginaalit, oli kyseessä asia mikä hyvänsä..

Hälläpäväliä, tosiasiahan se on, että suurin osa suomalaisista ei ole kannabiksen kannalla ja tottapa tuo on.. Pilkkua nussivana kiinnitin huomiota vaan tuohon otsikkoon kuten aina epäilen mielipidekyselyitä niiden vähäisen vastajamäärän vuoksi.. :laugh:

Enemmän alkais epäilyttämään jos kyselyn tulos olisi 60-70% kannabiksen puolesta julistettu koko kansan mielipiteeksi.. :lol:

Itse pidän vain hieman joutavana edes uutisoida mielipidekyselyiden pohjalta mitään, edes poliittista kannatusta virhemarginaaleineen.. Onhan ne kivaa seurattavaa jos kiinnostaa mitä tietty osa poimitusta ryhmästä on vastannut.. Esim. poliittiset puolueet ja niiden kannatukset voivat näyttää mitä sattuu virhemarginaalin kanssa. Enemmänkin viihdettä mielipiteistä kuin tarkkaa uutisointia.
Viimeksi muokannut pullapoika, 24.1.2014 18:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
lol apua :foil:

Avatar
Kippari
1 tähti
1 tähti
Viestit: 575
Liittynyt: 26.4.2013

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja Kippari » 24.1.2014 17:55

pullapoika kirjoitti:Ite en jaksa uskoa mihinkään yksittäiseen polliin, oli se sitten mielipidemittaus politiikan kentältä tai yksittäinen asia vaikkapa päihteistä kuten nyt on.

Saahan noista kyselyistä siis hyvää osviittaa asiaan kuin asiaan ja osittain voi sanoa, mitä mieltä kansa "about" on..


Oleellisinta tässä oli minusta se suunta mihin nuo luvut osoittaa ja etenkin muutosnopeus. Mitähän nuo samat luvut olisi olleet vuosi tai 5 vuotta sitten? Ehkä 5 prosenttia kannattajia.

Eikä maailmalla olla vielä kunnolla edes päästy vauhtiin laillistamisen kanssa.

Avatar
pullapoika
2 tähteä
2 tähteä
Viestit: 1262
Liittynyt: 5.8.2004

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja pullapoika » 24.1.2014 18:14

Kippari kirjoitti:...

Oleellisinta tässä oli minusta se suunta mihin nuo luvut osoittaa ja etenkin muutosnopeus. Mitähän nuo samat luvut olisi olleet vuosi tai 5 vuotta sitten? Ehkä 5 prosenttia kannattajia.

Eikä maailmalla olla vielä kunnolla edes päästy vauhtiin laillistamisen kanssa.


Juu.. Muutosnopeus on nyt selvä ja uusien sukupolvien asennoituminen näkyy vuosi vuodelta väkisinkin.

Itse pidän kaikkia mielipidekyselyitä vain "lisäviihteenä" meneillään olevaan keskusteluun mediassa joka kertoo jonkinlaisen "suunnan"

Muistelen kun tässä taannoin tuli näistä puolueiden mielipidekyselyistä jonkinlainen keskusteluohjelma, itse niiden tekijät ja tutkijat olivat sitä mieltä, että ne ovat osittain täysin turhia koska ihmisten mielipiteet muuttuvat nopeampaa kuin itse kysely ja jopa suoraan mielipidekysely voi vaikuttaa joidenkin henkilöiden mielipiteeseen valita puolue jota kannatetaan ilman suurempia syitä.. Jotkin henkilöt haluavat seurata trendejä ja menevät tietyissä mielipidekyselyissä hieman kuutamolle omien ajatustensa kanssa eikä edes ymmärrä sitä ja toisaalta yksi uutinen mielipidekyselyn jälkeen voi muuttaa koko kyselyn suunnan päivässä.

Ei sillä, etteikö mulle 17% kelpaisi jos se näkyisi vielä kansalaisaloitteessa :yes:
Luulisi noin suuren luvun näkyvän, mutta toisaalta liiallinen pessimismi ja laiskuus vaikuttaa, että ääniä ei tule ja toisaalta ne joilla on kasvit kotona ovat sanoneet, että ei todellakaan laita nimeänsä minnekään tuollaiseen. :foil:
lol apua :foil:

Simppa Hurkus
Viestit: 245
Liittynyt: 14.4.2012

Re: 680 000 suomalaista kannattaa kannabiksen laillistamista

ViestiKirjoittaja Simppa Hurkus » 24.1.2014 20:15

Kippari kirjoitti:...Tuossa kysyttiin nimenomaan laillistamisesta. Kysymyksenasettelu on jos ei johdatteleva niin ainakin turhan kärjistetty. Rinnalla olisi pitänyt kysyä myös dekriminalisoinnista tai rangaistusasteikon lieventämisestä. Dekriminalisoinnin kannattajia on varmasti paljon enemmän. Jos 71% vastusti laillistamista niin mitä mieltä oli ne 12% jotka eivät ottaneet asiaan kantaa? Dekriminalisoinnin kannattajia?


http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/mt ... ta/654468/

"71 prosenttia vastaajista katsoi, ettei kannabista tule laillistaa. Laillistamista kannatti 17 prosenttia vastaajista.
Yli puolet piti nykyistä lainsäädäntöä sopivana. Noin 20 prosenttia piti lainsäädäntöä tiukkana ja saman verran vastaajia koki lain liian väljäksi."

Kalevan jutun pohjalta karkeasti arvioituna 37% voisi ehkä ollakin dekriminalisoinnin kannalla. Tosi vaikea kyllä arvioida kun ei tiedä miten kysymykset oli muotoiltu - sillähän sitä voi ujuttaa omaa tendenssiä huomaamattomasti mukaan. Tavallaan tässä manipuloidaan ainakin kahteen kertaan: ensin Think If laatimalla kyselyn, ja sitten Kaleva laatimalla numeroista omanlaisensa jutun.

Oma veikkaukseni muuten on että se 12% kannattaa pilvenpolton määräämistä pakolliseksi :wink:

Avatar
Kippari
1 tähti
1 tähti
Viestit: 575
Liittynyt: 26.4.2013

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja Kippari » 24.1.2014 23:48

Iltalehden linkin takaa löytyi vähän tarkempaa dataa tuosta Think If:llä teetetystä kyselystä.

http://www.iltalehti.fi/kannabistutkimus_2014/

Muutamia kohokohtia:

- 36% on täysin tai jonkin verran samaa mieltä että kannabiksen käytöstä ei pitäisi rangaista
- 39% on täysin tai jonkin verran samaa mieltä että kannabiksen tuotanto pitäisi sallia luvanvaraisesti
- 37% on täysin tai jonkin verran samaa mieltä että kannabiksen myynti pitäisi sallia luvanvaraisesti

- 16% on sitä mieltä että alkoholi on vaarallisempaa kuin kannabis
- 52% - siis enemmistö - on sitä mieltä että kannabis ja alkoholi ovat yhtä vaarallisia
- enää 33% on sitä mieltä että kannabis on vaarallisempaa kuin alkoholi

- 33% hyväksyisi ystäviensä kannabiksen käytön
- 81% sallisi kannabiksen lääkekäytön

"Kansa" ei sanonut ei. Se sanoi jyrkkä ehkä.

Näköjään sekä Iltalehti että MTV olivat teettäneet samalla firmalla tutkimuksen. Iltalehdellä otoskoko 6000.

EDIT: Suurempi osa vastaajista kannattaa myynnin/tuotannon luvanvaraista sallimista kuin käytön rankaisematta jättämistä. Alammeko siis tuottamaan kannabista EU-markkinoille mutta suomalaiset kulakit ryytykööt kieltolakiinsa?
Viimeksi muokannut Kippari, 25.1.2014 0:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Simppa Hurkus
Viestit: 245
Liittynyt: 14.4.2012

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja Simppa Hurkus » 25.1.2014 0:03

Kippari kirjoitti:Iltalehden linkin takaa löytyi vähän tarkempaa dataa tuosta MTV:n teettämästä kyselystä.


Ihmettelin vaan tuota kyselyä: MTV:n kyselyssä kerrotaan olleen 1700 vastaajaa ja Iltalehdellä 6000 ja rapiat. Mitä helevettiä? Yksi ja sama aineisto josta on haravoitu tilaajan mieleisiä otoksia? Vai mitä?

OrangeGuy
Viestit: 136
Liittynyt: 13.8.2012

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja OrangeGuy » 25.1.2014 0:44

Minusta aika hälyttävää joskaan ei yllättävää, kuinka media voi hallita mielipiteitä. Satavarmasti jos uutisointi kannabiksesta olisi enemmän esimerkiksi the union dokkarin kaltaista, niin mielipiteet kyllä muuttuisivat. Se kun haastatellaan kokoajan jotain tutkijoita tai virkamiehiä, joilla ei ole intressejä mihinkään objektiiviseen faktojen päivitykseen (ei ole tutkittu kuultu vaikka kuinka monesta suusta, vaikka tutkimuksia on kokoajan ollut saatavilla ja ensinäkään ne eivät juuri koskaan ole kannattaneet kieltolakia).

Maailma 2014 -> Objektiivista keskustelua
Suomi 2014 -> Edelleen 30-luvun pelottelua.

Kristallilapsi
Viestit: 341
Liittynyt: 3.1.2010

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja Kristallilapsi » 25.1.2014 0:48

Simppa Hurkus kirjoitti:...

Ihmettelin vaan tuota kyselyä: MTV:n kyselyssä kerrotaan olleen 1700 vastaajaa ja Iltalehdellä 6000 ja rapiat. Mitä helevettiä? Yksi ja sama aineisto josta on haravoitu tilaajan mieleisiä otoksia? Vai mitä?


Tutkimuksen tilaaja ollut sama ja missä se julkisesti on esittetty, että asia oikeasti on näin?. Ei missään. YLE:lle vaan Happuilta ja kansa äänestämään, sitten kaikki näkee kuinka monta prosenttia on aloitteen/laillistamisen kannalla? :evil: Tää menee jo tyhmyyden piikkiin tämä propagandasota! Järki voittaa tunteet!
"jos metsään huumepoliisi haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt"

Avatar
kriminaal1
Viestit: 511
Liittynyt: 7.8.2010

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja kriminaal1 » 25.1.2014 14:46

Saatana mikä helvetillinen vitutus. Vitun vitun vittu. Uutinen ja sen kommentti:

Nimimerkin kommentti: "...olen nähnyt ja keskustellut huumetyyppien kanssa.
Heidän keskustelut varsin usein ohjautuvat siihen miten hienoa oli vetää piriä ja miten helvetisti toimi kun heitti piikin suoneen." Vai oikein heitti :D

Ei cannabis ole sama asia kuin piri -
miksi tietämätön ummikko tulee tänne viisastelemaan !!!
Keskustelu on täysin asiaton ja mielipuolinen!

Minäkin olen "nähnyt ja keskustellut" ja "heidän keskustelut" ohjautuvat vaikka mihin muisteloon.
Sen verran tajuan, että suonensisäiset (iv eli in venom = suonensisäinen) huumeet, kuten voimakkaasti piristävä, kivut poistava piri (synteettisesti laboratoriossa tuotettu psykostimulantti Amfetamiini, jonka kehitti Saksan sotateollisuus n. 100 ... jne."


Saatanan saatanan en voi kun antaa aploodit tälle selvälle piikittäjälle. EI OLE MITÄÄN VITUN JÄRKEÄ ruveta paasaamaan muiden huumeiden hyvyyksistä ja medical amphetaminesta ja vetää niitä vittu vielä tähän kannabiksen laillistamiseen mukaan. Taas vahvistuu stereotypiat kun joku puhuu piikittämisest ja tälläisestä hyvään sävyyn. Nää sekakäyttäjät jarruttaa komiasti kannabiksen laillistumista, perustaisi oman kampanjan kaikkien huumeiden laillistamiselle kuin yhtyisi kannabis keskusteluun. Eikä missään vaiheessa henkilö puhunut, että kannabis olisi piriä. Jos hyvä herra ei tiedä mitä huume tarkoittaa, voin kertoa = laiton päihde.

PS. Jos olet tällä foorumilla. Älä vittu käytä hymiöitä tekstissä, se ei anna hyvää kuvaa kirjoittajasta. Tottakai nuori, mutta kun kyseessä on vanhempi henkilö. :eiei:

iisi
Viestit: 65
Liittynyt: 14.5.2009

Re: 680 000 suomalaista kannattaa kannabiksen laillistamista

ViestiKirjoittaja iisi » 25.1.2014 20:00

Simppa Hurkus kirjoitti:...
Oma veikkaukseni muuten on että se 12% kannattaa pilvenpolton määräämistä pakolliseksi :wink:


https://www.youtube.com/watch?v=qZqYV9KKOZQ :mrgreen:

Juku, miten vaikeata täällä on lähettää linkkiin perustuvaa vitsivastausta.
"Jos me nyt kriminalisoimme huumausaineiden käytön, ihmettelevät tulevat historian tutkijat eduskuntaa, joka sääti uuden kieltolain." - Kansanedustaja Juha Vikatmaa vuonna 1971

Cuje

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja Cuje » 25.1.2014 20:04

Näin "kentältä" eli arkisten kokemusten perusteella on mielestäni selkeästi suurin ongelma se että aika moni ei tajua mitä eroa on esim. Herskalla alias heroiinilla ja kannabiksella koska kuuluvat samaan kategoriaan hUumeet. Jonkun verran on vituttanut seurata viime päivien keskustelua aiheesta kun aiheeseen tulee pätemään ihmisiä jotka ei näköjään ymmärrä aiheesta mitään. Ja useimmiten kuuluvat aikaisempaan sukupolveen. Onneksi uusi sukupolvi on tulossa mikä selkeesti näkyy noista kyselyistäkin.

Jazz1
1 tähti
1 tähti
Viestit: 751
Liittynyt: 2.5.2008

Re: Pienet uutiset 2014 keskustelu

ViestiKirjoittaja Jazz1 » 25.1.2014 20:17

Cuje kirjoitti: Jonkun verran on vituttanut seurata viime päivien keskustelua aiheesta kun aiheeseen tulee pätemään ihmisiä jotka ei näköjään ymmärrä aiheesta mitään. Ja useimmiten kuuluvat aikaisempaan sukupolveen.


Suosittelen Uuden Suomen blogeja. Siellä voi käydä nostaa pulssiansa :D


Palaa sivulle “Politiikka ja media”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa