26.03.2009 16:40
Alkoholi ei maistu suomalaiskoululaisille enää entiseen malliin, ja huumekokeilujenkin määrä on eurooppalaisittain katsottuna vähäinen.
...
Toisaalta kannabista kokeilleiden määrässä pidetään lähes perää.
...
Suomessa alkoholin, tupakan ja kannabiksen käyttö olivat kaikki vähentyneet viime tutkimuksesta, joka tehtiin vuonna 2003.
...
Torstaina julkistetun tutkimuksen aineisto kerättiin vuonna 2007.
...
Asenteet kiristyneet Kannabista suomalaiskoululaisista oli kokeillut kahdeksan prosenttia, mikä oli alhaisimpia lukuja koko Euroopassa.
...
Viime aikoina koululaisten huumeidenkäyttö on ollut paljon otsikoissa, mutta todellisuudessa huumekokeilut Suomessa ovat vähentyneet. Viime tutkimuksessa kannabista oli kokeillut useampi kuin joka kymmenes, sanoo THL:n Päihteet ja riippuvuus -osaston johtaja Pekka Hakkarainen.
...
Nyt julkaistuun tutkimukseen osallistuivat peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset. Suomesta vastaajia oli noin 5 000.
Poliisi löysi 14 kannabisviljelmää Oulun seudulta
26.03.2009 15:52
Oulun seudulla on paljastanut useita kannabiksen kotiviljelmiä ja muita huumausainerikoksia.
...
Poliisin tiistaina ja keskiviikkona tekemissä kotietsinnöissä löytyi kaikkiaan 14 kannabisviljelmää.
...
Lisäksi poliisi löysi jonkin verran amfetamiinia ja hasista.
...
Tämä on osa valtakunnallista ilmiötä, sillä kannabiksen kotiviljely on lisääntynyt koko maassa, rikoskomisario Antti Autio Oulun poliisilaitokselta kertoo.
...
Aution mukaan Oulun seuduilla huumeita liikkuu hieman aiempaa enemmän.
Aika jännä, että uutisoidaan samaan aikaan siitä kuinka huumeiden käyttö/kokeilu on vähentynyt, mutta toisaalta taas uutisoidaan jatkuvasti uusista löydöistä kannabisratsioissa ja siitä kuinka huumeita liikkuu nyt hieman enemmän kuin tavallisesti. Myönnän, että tuossa puhutaan vain Oulussa lisääntyneestä huuuuuumeiden määrästä, mutta nyt kun on seuraillut uutisia viikottaisista kärähtelyistä niin luulisi, että tuota yrttiä liikkuu jokapaikassa enemmän kuin aikaisemmin.
![Ajattelee :think:](./images/smilies/thinking.gif)
Minusta ainakin ristiriitaista ja tarkoittanee sitä, että:
a) Todellisuudessa käyttäjien määrä on kasvanut jokapaikassa. Ja nopeammin mitä muita käyttäjiä on jäänyt kiinni. Käyttäjät vain ovat salanneet/pimittäneet käyttönsä, jolloin "tilastot" vääristyvät.
Käyttäjien määrä kasvaa koko ajan ja vain osa jää kiinni (omien kokemusten ja havaintojen mukaan lähimpänä totuutta (ainakin täälläpäin)).
Tosin tuokin kysely oli peruskoululaisille tehty. Itse kun olin peruskoulussa niin en poltellut ja hyvä havaita, ettei nuokaan polttele. MUTTA kuinka moni kannabista käyttävät peruskoululainen kylmän viileästi muka myöntää polttelunsa sitä kysyttäessä? No ei varmasti yksikään...
b) Osa hampuuseista on korjattu talteen ja ne ketkä vielä kuivilla ovat voivat sauhutella muidenkin edestä
![Nauru :laugh:](./images/smilies/laugh.gif)