http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/27 ... iskoukussa
Pakko lainata tähän kommenttiosiosta löytyvä helmi, jossa asiaa on avattu vähän enemmänkin. Jää ainakin talteen ennen kuin sensuuri tms. iskee.
"Lähettänyt 28.11.2015 - 23:28 käyttäjä S from S (ei varmistettu)
Minua itseäni voisi luonnehtia ongelmakäyttäjäksi ja aina, kun luen tällaista puusilmäistä tekstiä, tunnen syvää alemmuuden tunnetta, mikä lisää impulssia sisäänpäin kääntymiselle ja epäluottamukselle "ammattilaisia" kohtaan. Olen turvautunut päihteisiin lapsesta asti (ensimmäiset kännit 11-vuotiaana), kun en saanut asiantuntevaa psykologista opastusta tai vanhempien tukea tarpeeksi ajoissa 8-vuotiaana alkaneeseen masennukseen. Kun kaikki tuntui pentuna ikävältä, oli alkoholista tullut hyvänolo jotain ennenkuulumatonta. Ja se kumpusi minusta itsestäni, tarvitsi nauttia vain pieni paukku ja minua huvitti elää, ihmeellistä!
Lukioon mennessä olin jo alkoholisti, kukaan (edes vanhemmat) ei vaan tajunnut sitä koska olin kiltti, hiljainen ja älykäs tyttölapsi. Olin meidän piirien "esiliina", joka vahti, ettei muut tekisi liikaa typeryyksiä, silti minä olin meistä se, jolla oli suurimmat addiktiot. (Alkoholin lisäksi rööki, pornografia ja myöhemmin syömishäiriö.)
Kannabikseen kehitin riippuvuuden kun olin 20-vuotias (v. 2014). Olin ollut satunnaispolttaja viisi vuotta (käyttökertojen välissä saattoi olla parikin vuotta ilman sen suurempaa ajatusta). Olin hapuillut oman aikani ja ajautunut piireihin, jotka tekivät minulle todella pahaa: "yläluokkaan". (Mainittakoon, että itse olen kotoisin keskiluokasta.) Koin jo valmiiksi huonoa omaatuntoa ja alemmuutta siitä, ettei minulla siihen ikään mennessä ollut korkeakoulupaikkaa tai hyvää työpaikkaa, hirveästi rahaa ja menestystä. Itseäni vauraammat ja menestyneemmät kaverit sekä miesystävä vahvistivat epäsuorasti mutta vahvasti epäilyksiä itsestäni ja vajosin kovempaan masennukseen ja itsevihaan kuin ikinä. Tuolloin tapahtui kaikkien 12 masennusvuoden eskaloituminen, eikä selvinpäin oleminen enää liiemmin hotsittanut, kun olo oli lähinnä "kaik on mänt' ".
Olen nyt puolitoista vuotta käynyt prosessia läpi, jonka myötä olen saanut käsiteltyä tärkeimmät seikat lapsuudestani ja suhteestani vanhempiini, sen, miksi olen addikti, miksi vihasin itseäni niin kovin että ajoittain suunnittelin itsemurhaa ja harjoitin ylipäätään itsetuhoista käytöstä kuten viiltelyä ja itseni kasvoihin lyömistä. Tällaiset aiheet ovat melko rankkoja (etenkin kun huolehdin siihen päälle alkoholisteista perheessäni), joten olen kuluttanut paljon ainetta, joka on tuonut väsyneihin päiviini iloa ja uskoa siihen, ettei kaik ole mänt.
Kannabiksen tuoman itsetutkiskelun hyödyt minulle ovat olleet nämä: Tajusin, että hetkestä voi nauttia, vaikka ei olisikaan helvetin menestynyt ja varakas. Tajusin, että itsetuho (myös syömishäiriö) on todella typerää ja tuloksetonta. Olen pääsemässä eroon alkoholista ja tupakoinnista, en ole juonut viikonloppukännejä nyt pariin viikkoon. Viimeksi "näin pitkä" tauko on ollut 14-vuotiaana. Tupakanhimon yllättäessä poltan kannabiksen lehteä, joka ei vaikuta itseeni kuin lähinnä plasebolla rauhoittavasti. En ole röökannut kuukauteen. Olen oppinut ottamaan vastuuta itsestäni ja tunteistani, kun käytön alkuviehätys ja laittomuuden tuoman salaisuuden jännyys poistuivat ja siten aloin kyllästymään jatkuvassa pöhnässä elämiseen. Kun aineeseen tottui, siihen suhtautui vain substanssina substanssien joukossa, eikä julkisena finkkuna maailmalle, jonka oli lapsesta pitäen mieltänyt viholliseksi. Toleranssien kasvaessa vaikutukset pienenivät ja tällöin oli vaikeampaa saada välitöntä tyydytystä addiktiokäyttäytymiselle, jolloin oli pakko alkaa miettimään, miksi näin käyttäydyn. Alkoholilla ei tällaista ominaisuutta oikeastaan ole, koska sitä pää täyteen vedettynä ei juurikaan funtsi syvällisiä tai jos funtsiikin, on aamuun mennessä unohtanut oivalluksensa.
Kun päivittäiskäyttö oli suurimmillaan (n. 1g/pvä), tunsin mielenkiinnon puutetta. Se oli pahin sivuoire, mutta sekin hälveni päivässä-parissa käytön lakattua, tai jos oli jotain mukavaa tekemistä. Toisaalta rankin kulutus osui masennuksen aallonpohjiin, joten en menisi väittämään varmaksi, että kannabis itsessään syö mielenkiinnon. Vaikutuksen alaisena käyttäjä saattaa vaikuttaa tyhmältä niiden silmiin, jotka mittaavat älykkyyttä ja ihmisen arvoa totuttujen käyttäytymismallien noudattamisen mukaan, sillä myssyissä ihmiset ovat jo aiemmin mainitun itsetutkiskelun tilassa, eikä siten käytä niin paljoa energiaa sen miettimiseen, onko hymyily tässä tilanteessa sopivaa tai tyhjänpäiväisen smalltalkin lässyttämiseen. Väkivaltaisuutta en itse ole todistanut liittyvän käyttöön ja jos joku muuttuu aggressiiviseksi käytön loputtua, kertoo se enemmän ihmisen tunne-elämästä ylipäätään kuin kannabiksesta.
Breikin alkaessa ensimmäisenä päivänä hikoiluttaa tavallista enemmän ja ruokahaluttomuutta esiintyy, mutta se voi olla kytköksissä siihen, että yleensä vaikutuksen alaisena syön tavallista enemmän. Jos en ole syönyt aamupalaa ekana selvänä päivänä, olo on tavallista kärttyisämpi, mutta sekin asettuu jos ei ole primitiivinen tunteidensa orja vaan pysähtyy miettimään, onko kiukuttelussa järkeä.
Aika jännä, että olen kokenut psykoosinomaista todellisuudentunnun katoamista vain silloin, kun päihdetyöntekijänä toimiva lähisukulaiseni sanoi minulle tietävänsä tasan tarkkaan, että myssyttely laukaisee sinulle vielä psykoosin. Tämän jälkeen aloin epäilemään itseäni, kun seuraavan kerran poltin. "Kuumotus" on sitä, kun pelkää muiden reaktioita itseensä ja sitä esiintyy erityisesti huonon itsetunnon omaavilla, olen huomannut. Assosiointikyky myös kasvaa pajatsoissa, joten epäilyksen siemen lähtee kasvamaan lannoituksenaan löyhät aasinsillat. Oloni tuolloinkin rauhoittui heti, kun sain sanottua itselleni: sinä itse määräät mieltäsi, ei mikään päihde tai päihdetyöntekijät. Kun tajusin tuon, en ole pelännyt mieleni liikkeitä vaan koettanut perehtyä niihin. (Totesin muuten tuolle pt:lle, että samalla lailla alkoholissakin on haittansa. Hän sanoi pilkalliseen sävyyn, että ei mitenkään samalla lailla. Niin, kumpaanhan kuolee vuosittain pirusti porukkaa ja kumpaan ei ollenkaan? Herää, pahvi!)
Pyrkimyksenäni on saada kaikkien päihteiden käyttö satunnaiseksi huviksi siten, että niitä nauttii ennemminkin höystämään sopivia hetkiä eikä pohjustamaan kaikkea mahdollista. Aloitin breikin viikko sitten. Ensimmäisenä selvänä päivänä heräsin hieman tokkurassa, mutta vesilasin jälkeen olo helpottui. Kirjoitin vähän ja päivän päätteeksi kävin lenkkeilemässä. Jos olisin kiskonut 1,5v brenkkua naamaan, olisinko edes tässä? Olen kiitollinen siitä, että vihdoin olen pääsemässä jyvälle elämästä ja kannabis on paljon siihen on apua tuonut, teki se minusta imbesillin tahi ei.
En väitä, että minkään aineen liikakäyttö tekee hyvää kenellekään. (Tuttuni sairastui vaikeaan masennukseen kahvin liikakulutuksesta.) Minusta olisi vain ilahduttavaa, että ammattilaiset eivät perustaisi apuansa pelotteluun, pilkkaamiseen, rangaistuksiin tai kyttäämiseen. Tämänkin artikkelin lopussa todetaan pahaenteisesti: "...jos koskaan palaa ennalleen." No, aion ihan kiusallani palata elämän syrjään kiinni entistäkin ehompana. Olkoon menestys uusi finkkuni sortoyhteiskuntaa vastaan.
"