Aukikco kirjoitti:...
Niin. Jotkut taas toisaalta ovat sitä mieltä, että on enemmän oikein olla tekemättä mitään kuin mennä työhön, jonka ei koe luovan maailmaan mitään hyvää (jollaisena monet kokevat esim. puhelinmyynnin ja muun turhakkeiden kauppaamisen).
Aika paha mennä sanomaan, mikä työ loppuviimeksi luo maailmaan jotain hyvää. Automaatiotekniikka poistaa mekaanisia töitä, mutta löytyykö niiden töiden tekijöille mielekkäämpiä töitä? En tiedä. Ideaalitilanteessa työn pitäisi aina antaa tekijälleen muutakin kuin rahaa. Jonkin verran riippuu myös omasta suhtautumisesta, nauttiiko työstään, vai ei. Mielestäni ketään ei kumminkaan jatkuvasti pitäisi pakottaa tekemään työtä, josta ei pidä. Jos ei pidä mistään työstä, niin ihmisellä on ongelma, eikä siitä pidä syyllistää.
Kyllähän noita henkilöstövälitysfirmoja on nykyään ihan valtava läjä. Koko ajanhan puhutaan siitä, miten osa-aikatyön määrä on kasvamassa, ja kuinka työmarkkinat kaipaavat työntekijöiltä yhä enemmän joustamista.
Minulla on sellainen, ehkä jo vanhentunut käsitys henkilöstövälitysfirmoista, että niillä kierretään mm. irtisanomisaikoja. Firma A vuokraa työntekijän B firmalle C. Koska B ei ole työsuhteessa C:hen, C:n ei tarvitse järjestää B:lle työtä minkään viikkotyöajan mukaisesti vaan aivan omien tarpeidensa mukaisesti. Tästä luulisi seuraavan, että B:n varsinainen työnantaja A olisi velvollinen järjestämään B:lle työtä silloin kun C ei tarvitse B:n palveluksia, ja palkanmaksu tapahtuisi sen mukaan. Näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan lopputulos on se, että B:n työt voivat loppua milloin tahansa työsopimuslaissa määritellyistä irtisanomisajoista huolimatta. Lisäksi vuokrattu työntekijä on yleensä muutenkin huonommassa asemassa kuin firman omat työntekijät. Pointti henkilöstövuokrauksessa ei ole osa-aikaisuus, vaan työnantajan velvoitteiden kiertäminen, sekä yksipuolinen jousto. Tyhmäähän tässä on se, että välitysfirma ottaa oman osansa vuokraamansa työntekijän palkasta, jolloin vuokrattu työntekijä on kalliimpi kuin suoraan palkattu.
Jos perustulo otettaisiin käyttöön, ja mikäli oletettaisiin että monet ihmiset loisimisen sijaan alkaisivat panostaa erilaisiin vapaaehtoistöihin, niin millaisia mittareita pitäisi kehittää tutkimaan noiden ihmisten yhteiskunnallista kontribuutiota? Nykyäänhän kontribuutiota mitataan lähinnä rahan avulla. Jos tästä ei kasveta ulos, syntyy omituinen illuusio siitä, että kaikki vapaaehtoistöitä tekevät eivät itse asiassa tee mitään ketään hyödyttävää, joka ei luonnollistetikaan pidä paikkaansa.
Tämä on tärkeä kysymys, eikä rajoitu pelkästään vapaaehtoistyöhön, vaan myös esim. hoivatyöhön ja julkisen sektorin töihin yleensä. Niiden kustannukset ovat helposti mitattavissa rahana, mutta suorat hyödyn mittarit puuttuvat. Ei-rahallisia mittareita tulee mieleen ainakin työhön käytetty aika (mukaanlukien sen mahdollisesti vaatiman koulutuksen / itseopiskelun), kuinka paljon työ lisää hyvinvointia / onnellisuutta niiden keskuudessa, jotka välittömästi hyötyvät työstä (näitä mittareita on lukuisia kansallisen hyvinvoinnin mittaamiseen; modaamalla pystyisi ehkä soveltamaan yksilötasolle), kuinka montaa ihmistä työ hyödyttää / ilahduttaa. Ongelmalliseksi näiden mittareiden käyttö tulee oikeastaan vasta silloin kun niitä pitäisi saattaa yhteismitalliseksi rahan kanssa. Hyvän mittarin valinta riippuu myös pitkälti siitä, mitä tarkalleenottaen on tarkoitus mitata, ja missä kontekstissa? Rahakaan ei ole mikään ongelmaton mittari. Asioilla harvoin on mitään yksiselitteistä rahallista arvoa, vaan arvo riippuu arvioijasta, ja yhden luvun esittäminen edustaa usein vain tiettyä aspektia asian arvosta. (Kenelle jokin tietty vanha postimerkki on miljoonien eurojen arvoinen? Ei minulle ainakaan.)
My opinion.
. Joo se nainenkin varmaan syyttäis sua raiskauksesta sen jälkeen, kun koitat pelastaa sen pulasta, kun kaikki hyysää niitä mokkamunia, voi itku ja parku 
.
